Olikohan tämä nyt ihan viisasta?

En minäkään pitkälle ajattele. Olen aiemmin kertonut kuinka minua kammoksuttaa peilit pimeässä huoneessa. Mitä minä eilen tein? Vuokrasin ihan itsekseni Mirrors-elokuvan.

Olen taas päässyt Kiefer Sutherlandin makuun, kun 24-sarjan seitsemäs tuotantokausi alkoi Ruotsin nelosella. Videoliikkeessä käydessäni päähäni pilkahti ajatus, että seuraavaa jaksoa odotellessa voisikin katsella Kieferiä jossain toisessa roolissa, ja nappasin mukaani tuon Mirrorsin.


Elokuva kertoo yövartijasta joka rupeaa näkemään kummia vartioimansa raunioituneen tavaratalon peileissä - eikä ne kummuudet kohta rajoitu pelkästään sinne tavaratalon peileihin... Hui. Tuon jälkeen kylppäriin mennessäni tuli vaistomaisesti vältettyä peiliin vilkuilua. Lisäksi elokuvasssa oli eräs iljettävä leukojenrepeämiskohtaus, joka ei yhtään lieventänyt hermostustani tulevaa tunnin hammaslääkärisessiotani kohtaan. Minähän aina hieman pelkään että leuat menevät sijoiltaan jos joutuu olemaan kita auki liian kauan...

Elokuvana tuo oli keskitasoa - jonkin verran amerikkalaisia elokuvakliseitä siitä kyllä löytyi, mutta kyllä se silti jaksoi pitää mielenkiintoa yllä. Loppuratkaisu oli mielestäni elokuvan pelastus, ja sen ansiosta annan sille kolme ja puoli tähteä. Tahtoisin kyllä nähdä tämän korealaisen esikuvan - kyllä, tämäkin oli taas näitä amerikkalaisten lainaelokuvia.

Ja pääsihän se Kiefer tuossakin heiluttelemaan asetta kuin Jackbauer konsanaan...

Earth Hour

Tuli taas opittua kantapään kautta

Ei kannata pitää keräyspaperipussia ulko-oven vieressä, jos ovessa on postiluukku.

Eilen kun läksin viemään keräyspapereita roskiin, huomasin että niiden joukkoon oli lennähtänyt postin ilmoitus kirjatusta kirjeestä - päiväyksellä 17.3. Ilmoitus oli siis lojunut siellä yli viikon! Kiireesti läksin kipittämään kohti postia, ihmetellen että kuka minulle kirjatun kirjeen on lähettänyt. Yleensä kyseessä on vuokrankorotusilmoitus, mutta sekin oli jo tänä vuonna tullut.

Postissa paljastui että kyseessä oli Englannista tilaamani kirjalähetys, jonka viipymistä olinkin jo ihmetellyt. Onneksi löysin tuon lapun ennen kuin rupesin soittelemaan perään. Enpä ennen ole saanut tuollaista lähetystä kirjattuna.

Tuli vaan mieleen, että kuinkahan paljon tärkeää postia olen vuosien saatossa heittänyt menemään?

Kysymys äideille/isille

Minua on aina mietityttänyt yksi asia liittyen lasten hankkimiseen.
Mistä johtuu minun mielestä outo ja hieman ärsyttäväkin tapa pantata kersan nimeä ristiäisiin saakka vaikka se olisi jo päätetty? Onko kellään selitystä?

Onko kyseessä taikausko vai pelko siitä että joku varastaa sen nimen? Vai onko kaikki vain draaman rakentamista ja ihmisten jännityksessä pitämistä, että saavat sitten kirkossa yllättyä? Nykyään annetaankin niin outoja nimiä, että yllätykset ovatkin aikamoisia - siinä voikin heikkohermoisempi pyörtyä kupsahtaa kirkonpenkkiin. Ei siksi että minä harrastaisin ristiäisissä käymistä, mutta olen muuten tehnyt havaintoja noista nykynimistä.

Elintarvikemainontaa parhaimmillaan

Perjantai-illan kevennykseksi video, jolle olen naureskellut makeasti pari päivää:

Terveysaiheinen avautuminen

Minulla on puoli nuppia turvoksissa, kielenkantaa myöten.

Kävin siis jälleen hammaslääkärissä. Puudutettiin sekä ylhäältä ja alhaalta ja menin niin tunnottomaksi etten osannut sanoa onko suussani tennispallo vai imuletku. Äärimmäisen inhottava olo, etenkin kun tuli sellainen tunne että ei oikein saa nieltyä. Mutta kyllä minä mieluummin otan tuollaisen puolivartalopuudutuksen kun kestäisin sitä kammottavaa vihlontaa. Olen joskus nuukuuden puuskassa antanut luvan pienen paikan halkeaman korjaukseen ilman puudutusta, ja sekin oli jo ihan kammottavaa. Hammasperäinen vihlova särky on kyllä kivuista pahin. Siispä nykyään huikkaan jo ovelta että "puudutus, kiitos"!

Voin muuten kokemuksesta nyt sanoa, että ei kannata jättää tarkistuskertoja väliin siinä toivossa että se säästää rahaa. Lopputulos voi tulla monta kertaa kalliimmaksi. Minä jätin viime vuoden tarkastuksen väliin koska olin työtön ja ajattelin ettei ole varaa. Mutta sen seurauksena joudun nyt maksamaan itseni kipeäksi. Koska olen mahdoton yönarskuttelija, hampaista irtoaa helposti palasia paikkojen vierestä, ja tottakai hammaspeikot asettuvat heti taloksi sellaisiin kohtiin. Ja tietty olen viime vuoden aikana syönyt turhan paljon karkkiakin - mutta hampaani harjaan tunnollisesti!

Nyt yläkerrasta fixattiin yksi kolo, mutta alakerrassa muhikin pommi - eli juurihoidoksi menee. Se on elämäni ensimmäinen, ja toivon hartaasti että viimeinen. Nyt minut passitettiin kotiin tilapäisen paikan kera ja parin viikon päästä aletaan sitten rassaamaan juurikanavia. Kuulostaa ihan kamalalta, istun varmaan taas ja jännitän niin että päästä heittää kun vihdoin nousen. Ja voin vain kuvitella miten kipeät leukani ovat tunnin operaation jälkeen. Auts. Mistä tuli mieleeni erään ystäväni kertomus siitä, miten häneltä lähti hammaslääkärissä leuat sijoiltaan. Ja nyt paniikki nousee entisestään...

Käynnin hyviä puolia oli että kaksi amalgaamipaikkaa vaihtui muovisiin - tai kuka tietää vaikka ne muovipaikat ovatkin myrkyllisempiä.

Huomasin muuten äsken, että siihen pommihampaan puoleiseen leukaan ei kannata nojata - sattui ihan penteleesti vaikka on vielä puudutusta päällä. Ottaisin Panodilin, mutta minulla on vielä hienoisia vaikeuksia saada suuhuni nestettä ja niellä pilleriä. Kärsitään nyt sitten kunnolla odotellessa. Se kasvattaa luonnetta - tai jotain.

Tästä se sitten lähtee

Tänään tuli vietettyä muutama tunti Bauhaus-IKEA-akselilla, ja se tuntuu nyt jaloissa. Bauhausista hain läjän värilastuja jotta pääsen kunnolla fundeeraamaan tulevia värejä. Jonkinlainen terrakotta olohuoneessa lienee kyllä jo selviö, mutta muut huoneet....

IKEA:ssa oli näin keskiviikkoiltana ihanan väljää, ei tarvinut tungeksia eikä jonottaa kahvilassa. Joo, toki on käytävä haukkaamassa pala daim-kakkua, eihän se muuten ole kunnon IKEA-reissu. Totesin että sänkyäni en osta ainakaan tuolta, sillä IKEAsta ei löydy 120 cm leveitä petejä. Täytyy siis lähteä kiertämään muita lähiseudun mööpeliputiikkeja. Olen todella uuden sängyn tarpeessa, sillä tuo nurkassa seisova vanha sälepohjainen ja vaahtomuovipatjainen rötiskö on kohta 20 vuotta vanha - ostin sen aika pian Suomeen muuttoni jälkeen. (Ja nyt yhtäkkiä tajusin kuinka vanha itsekin jo olen! Apua!)

Mikäli muuton jälkeen vielä jää rahaa, voisin kyllä harkita tuolta ruskeaa nahkasohvaa, löytyi parikin vaihtoehtoa, joista toinen oli vielä melko passeli hinnaltaan. Kyseessä olisi siis hyvin selkeälinjainen, kantikas sohva, ei mikään muhkea nahkasohva, sellaisesta en oikein pidä. Muistuttaa liikaa lapsuudenkodin sohvaa, eikä sovi muutenkaan tyyliini.

Mutta ne mööpelit saavat vielä odottaa, ensin täytyy saada väriä pintaan. (Siihenkin on vielä kuukausi aikaa, mutta kannattaa valmistella ajoissa...)

Tätä odotellaan...

15 tärkeää levyä

Facebookissa kiertää meemi "15 records that changed my life". Pistänpä oman listani myös tänne.
En oikeastaan voi väittää että mikään olisi muuttanut elämääni, mutta listaan tähän 15 levyä jotka jossain vaiheessa elämää ovat jostain syystä kolahtaneet lujaa, ja joita olen kuunnellut todella paljon. Suurinpiirtein aikajärjestyksessä.

1. Duran Duran: Duran Duran - tämä oli ensimmäinen itse ostamani levy.

2. Dingo: Nimeni on Dingo - minä olin tuolloin 13 ja jestas kun Dingo sitten oli olevinaan ihana! Suosikkini bändiläisistä oli basisti Eve ja kitaristi Jonttu.

3. Hanoi Rocks: Self Destruction Blues - Harmittaa vieläkin että menin lainaamaan tätä levyä yhdelle pojalle enkä koskaan saanut sitä takaisin. Pojat ovat epäluotettavia.

4. Imperiet: 2:a augusti 1985 - Tämä oli kova sana yläasteen tyttöjen kesken pidetyissä kotibileissä. Juotiin Aurora-mustaherukkaviiniä (enää en pystyisi) ja hoilattiin näitä biisejä.

5. Depeche Mode: Black Celebration - Tämä on Music for the massesin ohella suosikkini Deppareiden levyistä. Kun lukiokaverini soitti minulle tätä aloin fanittaa bändiä kunnolla.

6. Sisters of Mercy: First and last and always - lukioikäisenä musiikkimakuni alkoi vahvistua goottipainotteiseksi

7. Dead Can Dance: Within the Realm of a Dying Sun - tähänkin levyyn tutustuin lukioikäisenä. Mystistä ja eteeristä.

8. The Mission: God's own medicine - lisää klassista goottirockia.

9. Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine - NIN-esikoinen joka pistää jalan vipattamaan. Head like a hole on ehdoton keikkabiisi.

10. Nick Cave & The Bad Seeds: Tender Prey - Caven synkähkö melankolinen rock puree minuun.

11. David Bowie: Outside - tämä on erittäin aliarvostettu levy, joka oikeasti on upea kokonaisuus. Minun Bowie-suosikkini - toisella sijalla on Diamond Dogs.

12. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Varjoissa vapaan maailman - siinä vaiheessa kun olin kuullut Elwoodilta vain Neiti kevät -biisin olin sitä mieltä etten oikein välitä bändistä, mutta tämä levy muutti mielipiteeni. Hienoja, tunnelmallisia biisejä.

13. Muse: Absolution - kerrassaan nerokasta musiikkia. Käyttääkseni jonkun arvostelijan sanoja: kolmen miehen ooppera.

14. Serj Tankian: Elect the dead - mies, sanoma ja mielenkiintoinen ääni. Jess!

15. System of a Down: Mezmerize/Hypnotize - tuplalevy joka julkaistiin kahdessa osassa. Hitaana syttyjänä löysin bändin vasta sen hajoamisen (virallisesti kyseessä on kai vain epämääräisen pituinen tauko, mutta...) jälkeen, ja se kolahtikin sitten kunnolla. Metallia, kannanottoja, hienoja melodioita, stemmoja etnisillä mausteilla (Serj ja pojat ovat armenialaistaustaisia).

Nämä olivat minun tärkeät levyni. Mikä musiikki on tehnyt Sinuun vaikutuksen?

Peltiheikki miellytti

Vuokrasin tässä pari iltaa sitten Iron Man -leffan. Tintti kehaisikin äskettäin elokuvaa, ja minä nyt perässä.
Leffa ei levännyt pelkästään silmittömän rymistelyn varassa, vaan oli supersankarielokuvaksi miellyttävän "rauhallinen". Kivaa vaihtelua.
Tarina jaksoi kiinnostaa, pidin erikoisefekteistä, ja sehän on sanomattakin selvää että katselen erittäin mielelläni Robert Downey juniooria.

Arvioni: neljät peltisakset.


Kai siinä peltipuvussa sentään on ilmastointi?

Lisäys edelliseen

Nyt en saa auki mitään tiedostoja Photo-Paintilla!!! Aarrrgggghhhh!

Lähden kohta Aurajoen rantaan heittämään läppärillä vesileipää.

Nyt menee hermot!!!

Olisi vain täytynyt pitäytyä vanhassa koneessa, olisin säästynyt harmailta hiuksilta.

a) Vanha Photoshop Elements-versioni ei toimi tällä koneella.

b) Corel Photo-Paint kyllä toimii, MUTTA: en voi aukaista photo-paint projekteja jotka olen tallentanut vanhalla koneellani. Vaikka ohjelma on täysin sama mitä käytin silloinkin.

c) Olen tähän mennessä käyttänyt Photoshop Album starter edition -ohjelmaa digikuvien järjestämiseen ja olen liittänyt tunnisteet jo melkein puoliin kuvista. Ja yhtäkkiä ohjelma ei suostukaan enää käynnistymään! WTF????? Tosi kiva että olen käyttänyt tunteja kuvien taggaamiseen, ja kaikki on ollut turhaa...

d) Ja nyt tämä on vielä alkanut käynnistäessä herjaamaan jotain virhettä Logitech updaterissa.

Kiitti vaan tosi paljon.

Ruotsalaiset yllättivät

Olipas jännää katsella eilen Ruotsin viisufinaalin äänestystä. Tuomaristojen äänien jälkeen voittajaksi oli nousemassa Idols-tähti Måns Zelmerlöv hyvin tavanomaisella renkutuksella. Mutta kun kansa sai puhua, tulokset heittivätkin häränpyllyä.

Voittajaksi nousi Malena Ernman oopperapopkipaleella La Voix. Siis jotain ihan muuta mitä Ruotsista yleensä lähetetään maailmalle. Sehän oli piristävää. (Vaikkakin olen kuulevinani tuossa sekä Nessun Dormaa että Taikahuilua...)



Minun ykkössuosikkini oli Ruotsin Janis Joplin, eli Caroline af Ugglas kappaleella Snälla snälla, joka hävisi ykköselle vain vajaalla 4000 äänellä. Kun kuulin sen ensimmäisessä osakilpailussa ajattelin että se nyt ei ainakaan pääse jatkoon, mutta äänestäjät yllättivätkin - ja nytkin se äänestettiin ihan kakkoseksi, kaikkien glitteripyllyjen ohi. Hienoa! On hieno katsoa miten joku pystyy täyttämään lavan pelkällä karismalla ilman taustatanssijoita, konfettisadetta ja tuulikonetta.



Kolmanneksi ylsi kolme Idols-taustaista (luulisin) nättiä poikaa, E.M.D: Baby goodbye



Ja tässä on se kappale minkä tuomaristot olisivat halunnut ykköseksi, mutta tippui lopuksi neljännelle sijalle:



Illan aikana ehdittiin tyhjentää pari skumppapulloa ja vähän enemmänkin, joten tänään on vähän nuutunut olo... ja kyllä on vesi maistunut. =)

Aatoksia ostoksilla

Kävin tämään pyörimässä vaatekaupoissa, ja kahdessa liikkeessä näin jotain, mitä en enää ikinä olisi halunnut nähdä: HAAREMIHOUSUT!!
Voi kammo! En pitänyt kyseisestä vaatekappaleesta parikymmentä vuotta sitten, eikä tunteeni ole muuttuneet yhtään sen positiivisemmiksi tähän päivään mennessä. Katsotaan miten paljon niitä tullaan näkemään katukuvassa tänä keväänä...

Toinen juttu mikä pisti silmään oli Seppälän mainoskyltti missä luki "naisten rintaliivit". Eikös ne rintaliivit yleensä naisten vaatekappale olekin? Tosin nykyäänhän näköjään löytyy rintaliivejä ihan pikkutytöillekin, mikä on täysin käsittämätöntä. Eikös lehdissä juuri ollut juttua jostain vaateketjusta joka lupasi poistaa moiset mallistostaan. On se minun mielestäni kumma että moisia edes valmistetaan - jos nyt annettaisiin lasten olla ihan vaan lapsia...

Mutta nyt loppui koneella hengailu - on käytävä siivoamaan, sillä illalla on luvassa pienimuotoinen viisustudio - Ruotsin euroviisufinaalia, skumppaa ja pientä purtavaa.

Ja koska haaremihousut tuovat aina mieleeni Mc Hammerin, laitan tähän loppukevennykseksi videon:

Jutustelevat kissat

Tämä oli vaan niin hellyyttävä:

Aika vaihtaa maisemaa

Kotonani on tätä nykyä (onkos tuo muuten yhdyssana vai ei?) meluhaittoja.

a) Naapurin kersa on kasvanut sellaisiin mittoihin, että ylettyy pianon koskettimiin. Olin tosi iloinen kun tänä aamuna heräsin plink plonk -ääniin...

b) Talossamme on tehty hissiremontti. Ennen remppaa kehuttiin, että sen jälkeen käytössämme on entistä turvallisempi ja hiljaisempi hissi. Bullshittiä. Turvallisuudesta en tiedä, mutta sen tiedän että äänekkäämpi se on. Laite pitää ihan hirveää kolinaa, minkä minä kuulen hyvin selvästi, koska hissi on eteisen seinäni takana. Kaiken kukkuraksi se sanoo PING kun se saapuu kohdekerrokseen. Ja kun ottaa huomioon että minä asun alimmassa kerroksessa, mihin usein tilataan hissi, niin... no onneksi tuo rimpautus ei sentään kuulu hirveän kovaa, että heräisin siihen tai jotain.

Nämä haitat huomioon ottaen on erittäin hienoa että pääsen parin kuukauden päästä muuttamaan. Mainitsinkin tästä jo pikaisesti joskus aiemmin. Minua alkoi kyrsiä pieni keittokomero joka täyttyy heti kun keittää kupin teetä, ja johon ei mahdu tiskikonetta, ainainen tilanpuute ja ikkunan ulkopuolella möllöttävä katulamppu. Muutan suureksi ilokseni saunalliseen 58 neliön ylimmän kerroksen kaksioon, kulmahuoneistoon, missä seinänaapureita on vain yksi, ja sekin niin fikusti että naapurin kylppäri on keittiöni takana. Eikä hissikään ole missään lähellä.

Uusi asunto ei kuitenkaan sijaitse yhtä lähellä keskustaa kuin nykyinen, mutta jotain uhrauksia on tehtävä elintilan eteen. Bussilla kummiskin pääsee hyvin, ja kesällä fillarilla. Ainakin tavoitteena olisi kulkea pyörällä, kunhan ei vaan sada.

Ennen muuttoa täytyisi tehdä asunnosta vähän viihtyisämpi, joten luvassa on mm. tapettien repimistä ja seinien maalaamista. Siinä mukavaa hommaa kevätilloille. Viime aikoina olen suurinpiirtein nähnyt unta värikartoista - mikä väri mihinkin huoneeseen? Nykyään yksi olohuoneeni (=makuuhuoneeni = ruokahuoneeni = työhuoneeni) seinistä on terrakottasävyinen, ja pidän siitä kovasti. Ehkä pitäydyn vanhassa tutussa värissä, etenkin kun olen äsken ostanut siihen sopivan matonkin. Makuuhuoneeseen olen miettinyt tämän blogipohjan vihreän sävyistä tehosteseinää, mutta sitä harkitsen vielä. Keittiön seinäkin kaipaa muodonmuutosta, koska se on nyt vaaleansininen. Helmiäispinta voisi olla vähän hauska...

Asunnon vapautumiseen on vielä aikaa, mutta minä aloitan suunnittelun ajoissa. Huomenna on todennäköisesti tiedossa reissu Bauhausiin ja Ikeaan. Täytyy hakea värilastuja, koeistua sohvia jne jne. Sohva onkin muuten yksi murheen aihe. Olen ajatellut luopuvani vanhasta kirpparisohvastani ja ostavani oikein vuodesohvan. Haaveena olisi tummanruskea sohva, joka sointuisi värimaailmaani - mutta sitten on Pico. Tuskanhiki nousee pintaan kun ajattelen miljoonia hienoja punertavia karvoja ruskealla kangassohvallani. Millä minä sen muka puhtaana pidän? Täytyykö nostaa panoksia ja ostaa nahkasohva?

Elukat ovat kivoja, mutta voivat myös aiheuttaa monenlaista päänvaivaa...

Ylempi kuva A30_Tsitika on Flickr. Täsmälleen minun värini...

Nostalgia-discoon?

Mikaela mainitsi kasetti-lastuni kommentissaan ärsyttävät, biisien päälle puhuvat juontajat jotka olivat kotiäänittäjän riesana. Siitä tuli mieleeni legendaarinen Ocsid-juontaja, moottoriturpien kummisetä Tapani Ripatti. Siinä oli kaveri jolla riitti juttua - ja riittää yhä, käsittääkseeni hän työskentelee yhä toimittajana Lahden radiossa.

Ripatti toimii tässä keväällä dj:nä kahdessa disco-illassa Hotelli Korpilammella (Espoossa tuo kai lienee?). Siinä olisikin mahdollisuus nostalgiatrippiin, etenkin kun kyseisiin pippaloihin on 35 vuoden ikäraja - ei siis mitään teinimeininkiä. Hiukan kutkuttaisi lähteä humputtelemaan ja kuulemaan tuttua ääntä. Eikä siellä tulisi kamalaa ikäkriisiäkään, kun muutkin ovat keski-ikäisiä... =)

Pannaanpa harkintaan...

(Kuva: ShutterBugStudio on Flickr)

Traaginen Herttuatar

Kävin eilen katsomassa elokuvan Herttuatar (The Duchess). Keira Knightley esittää Devonshiren herttuatar Georgiana Cavendishiä, aikansa Dianaa, naista jonka elämä ei korkeasta asemasta huolimatta ollut ruusuilla tanssimista. Tarina oli hyvin traaginen ja tunnepitoinen, keskittyen onnettomaan avioliittoon, aidon rakkauden kaipuuseen ja uhrautumisiin. Kerrassaan surullista katsottavaa.

En aiemmin ole oikein lämmennyt Keira Knightleylle (myönnettäköön, etten ole nähnyt kovin montaa hänen elokuvaansa, mm Atonement on yhä näkemättä), mutta nyt totesin että kyllä kyseessä on ihan kelpo näyttelijä. Ja Ralph Fiennes oli hyvin passeli jäykkänä herttuana.
Elokuva oli visuaalisesti näyttävä ja täynnä kauniita kuvia - tietenkin periodipuvustuksella on suuri rooli tässä, mutta pidin myös värimaailmasta ja kuva-asettelusta.

Lyhyesti sanottuna pidin elokuvasta, mutta se ei kuitenkaan ole sellainen leffa jonka haluaisin ostaa itselleni ja katsoa uudestaan.

Kasettien kertomaa

Päätin siivota ja hankkiutua eroon edes joistain vanhoista c-kaseteistani. Ainakin sellaisista, joiden sisältö minulla on nykyään cd:llä tai mp3-muodossa, ja myös sellaisista joita en taatusti tule enää kuuntelemaan. Todennäköisesti kuitenkin käy niin, että jossain vaiheessa muistelen että "minullahan oli se yksi biisi aikoinaan kasetilla, nyt olisi kiva kuunnella sitä"... mutta otan sen riskin.

Olen aikoinaan ollut innokas äänittelijä, ja kasetteja löytyy ihan kamala määrä - paksun pölyn peittäminä, koska en ole niitä vuosiin kuunnellut. Siivouksen jälkeen määrä on vähentynyt melkein puoleen. Vielä en raaski luopua radiosta äänittämistäni kokoelmista - ne välittävät kulloisenkin ajan henkeä ja ovat nostalgiaa parhaimmillaan. Kasetteja löytyy 80-luvun alkuvuosilta johonkin 90-luvun loppuun.


Löysin myös kaksi ensimmäistä äänittämääni kasettia, alempi taitaa olla vuodelta 1982 ja ylempi vuodelta 1983. Minä olin silloin 12-13-vuotias.


Puberteetti-ikäiselle Annelle kelpasi näköjään sekä Pelle Miljoona, Korroosio että Kake Randelin! Mutta mikä kumma tuo Kobrien kuningas on? Depeche Modeakin tuolta näkyy löytyvän - siinä on bändi jota diggaan yhä - ja odotan innolla huhtikuussa ilmestyvää uutta albumia.
Toiselta kasetilta löytyy myös Duran Duranin Rio - Duran Duran oli ensimmäinen bändi jota aloin oikein fanittamaan. Kosketinsoittaja Nick Rhodes, kuvassa sinisessä haalarissa, oli mielestäni aivan ihq, jos sitä sanontaa oltaisiin silloin käytetty. Ensimmäinen ostamani lp-levy taisi olla juuri kyseisen bändin esikoisalbumi. Toinen ostokseni oli Human Leaguen Dare.

Ja nyt tähän loppuun ei Duran Durania, vaan toiselta kasetilta löytyvä Ultravoxin Hymn, josta pidän yhä:

Remontti valmis tältä kertaa

Tällainen tämä nyt sitten on. Totesin että se vihreä pohja voi olla huono luettavuuden kannalta, joten muutin suunnitelmia ja lisäsin tuon valkoisen taustan.

Otsikkobannerin kuvaa olen varmaan käyttänyt pari kertaa aiemminkin, mutta Pico toimii aina.

Uuden koneen laajakuvanäytön myötä blogi näyttää ihan erilaiselta kuin vanhalla ruudulla - onhan resoluutio ihan toista luokkaa. Monien eri kuvasuhteiden ja resoluutioiden olemassaolo aiheuttaa vähän tenkkapoota sivuja tuunatessa. Täytyy miettiä miltä sivu näyttää eri koneilla. Nyt tein layoutista hieman leveämmän, yli 800 pikseliä, mikä tarkoittaa että jos jollain on vielä käytössään 800x600 resoluutio, sivua joutuu vierittämään sivusuunnassa. Olen pahoillani jos näin käy, mutta oletan (ja myös statistiikka kertoo) että kovinkaan monella ei enää ole käytössä tuota resoluutiota. 1024x768 resoluutiollakaan tuota vihreää taustaa ei näy kovinkaan paljon, mutta pääasia on että teksti näkyy.

Että tällä mennään nyt toistaiseksi. Minä pidän tuosta piristävästä keväänvihreästä sävystä - ja mietin että olisikohan liian uhkarohkeaa maalata sillä yksi makuuhuoneen seinä... houkuttelisi kyllä.

Kevätremontti meneillään

Rupesin vielä keskellä yötä miettimään uutta ulkoasua blogille. Alkoi kuitenkin väsyttämään sen verran etten saa tätä enää tänään tehtyä. Joudutte siis katselemaan puolivalmista remonttia, sori. Katsotaan millaiseksi tämä tästä muuttuu...

Yksi huono puoli tässä uudessa läppärissä on muuten se että on hyvin tarkkaa mistä kulmasta näyttöä katsoo - on tosi vaikea arvioida värejä ja kuvien valoisuutta, kun ne vaihtelevat katselukulman mukaan. Plääh.

Jack is back

Voiko perjantai-iltaa paremmin viettää: pastasalaattia, lasillinen punaista ja Jack Bauer. Huomasin ihan sattumalta että eilen illalla Ruotsin töllöstä tuli ensimmäinen osa kaksioisaisesta 24: Redemption. Aaah ja ooh - sehän piti tietysti laittaa boksille viikonloppua varten.

Tuo tuli kuin puskasta - en edes tiennyt koko tekeleen olemassaolosta. Kyseessä on näköjään eräänlainen silta kuudennen ja seitsemännen tuotantokauden välillä. Jack on maanpaossa Afrikassa ystävänsä (Robert Carlyle) ylläpitämässä koulussa, ja Amerikka on saamassa uuden presidentin, tällä kertaa naispuolisen.

Tässähän on jo ikään kuin ollut vähän ikävä Jackia, joten ohjelma on hyvin tervetullut. Piristää mukavasti toipilaan iltaa. Muuten olen onnistanut karistamaan taudin, mutta rinnassa rahisee yhä - kröh kröh...

Minua harmittaa muuten ihan äärettömästi että olen unohtanut katsoa miltei kaikki Terapiassa-sarjan torstaijaksot - eilen taas pääsi unohtumaan. Ei sarjaa saa näyttää kahtena päivänä viikossa, ei minun aivoni jaksa muistaa! Kiukustuneena päätin tilata itselleni dvd:n, mutta en vielä ainakaan ole onnistunut löytämään sellaista mistään nettikaupasta. Jos joku sattuu törmäämään jossain kyseiseen boksiin, niin kertokaa minulle heti.

Edit: Ohjelmatiedoissa sanottiin että tuo lähetetään kahdessa osassa, mutta yhdessä osassa se tulikin. Ei siis enempää hupia tiedossa... pariin viikkoon, minkä jälkeen alkaa tv4:llä seitsemäs sesonki.

Ei juuri mistään syystä...

Satuin vain yhtäkkiä muistamaan yhden mielestäni parhaista suomalaisista biiseistä -
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä.

Kuulin tämän ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten eräänä yönä kun kärsin unettomuudesta ja ulkona satoi, ja se sopi äärettömän hyvin silloiseen tunnelmaan, vaikken Helsingissä ollutkaan.

Taas tuli paha olo eläinten puolesta

Iltasanomista luin äsken jutun siitä, miten venäjällä sfinx-kissojen omistajien keskuudessa on syntynyt uusi trendi - kissoja tatuoidaan ihan huvin vuoksi. Kyseessä ei ole mikään korvamerkintä, vaan kissojen nahkaan tatuoidaan isoja kuvia.
Kissaparat nukutetaan moneksi tunniksi, mikä jo se on riski, ja voin vain kuvitella miten nahkaa kirvelee moisen operaation jälkeen.

Kyllä ihmiset ovat hulluja! Kissoja asusteina kohteleville idiooteille pitäisi langettaa eläintenpitokielto.

Niin ne ajat ja ihmiset muuttuvat

Jos joskus teini-iässä olisin kotikadullani törmännyt Mike Monroehen (vai kuuluuko se taivuttaa "Monroeen"?), olisin varmaan kiihdyksissäni unohtanut hengittää ja sen seurauksena pyörtynyt. Olin tuolloin kova Hanoi Rocks-fani.

Nykyään kyseinen tapahtuma ei herätä minkäänlaisia reaktioita - niin sitä asiat muuttuu...

Oheinen kuva on otettu muistaakseni vuonna 1986, kun olin pikkuserkkuni kanssa katsomassa Mike Monroen soolokeikkaa legendaarisessa Lepakkoluolassa.

Minä olen nykyään niin tasainen ihminen että tuskin kukaan ihannoimani julkkis saisi minua sekaisin ja kirkuvaksi - tosin minun on vaikea kuvitella ketään muutakaan lähemmäs nelikymppistä naikkosta kirkumassa jonkun tähtösen perään. Ikä tuo arvokkuutta.

Tähtihysteriasta tuli mieleeni taannoinen lipunmyynti Madonnan keikalle. Onhan se tietty varmaan once in a lifetime -tapahtuma, mutta se että ihmiset ITKIVÄT onnesta saatuaan liput oli minusta jo aikamoista liioittelua. Hetken aikaa mietin minäkin että pitäisikö ihan tapahtuman ainutlaatuisuuden vuoksi yrittää saada liput, mutta sitten totesin että a)Ei se musiikki oikeasti niin hyvää ole, muuta kuin ne alkuajan biisit nostalgiamielessä b) mitään siellä ei kuitenkaan näkisi, joten yhtä hyvin voisi kuunnella levyjä tai katsella live-dvd:tä kotona c) haluanko kannattaa diivaa joka vaatii ihan mahdottomia konsertinjärjestäjiltä ja hotelleilta? d) a ja b -kohdat huomioon ottaen satasen liput + matkat + mahdollinen majoittuminen olisi tullut kohtuuttoman kalliiksi. Joten jätin väliin.

Jonnekin festarille olisi tänä kesänä kyllä päästävä - Nick Cave & The Bad Seeds on kuulemma tulossa Provinssiin, se houkuttelisi...

Lepakkomiestä ja suklaata

Olen sairaspäivien ratoksi katsellut elokuvia. Vihdoin sain vuokrattua sen niin paljon hypetetyn viimeisimmän Batmanin. Vaikkeivät Batmanit ole suosikkielokuviani, pidän jotenkin niiden tummanpuhuvastas tunnelmasta. Muistan kun ensimmäinen leffa oli ensi-illassa joskus 80-luvun loppupuolella. Silloin leffateatteriin mennessä saimme tölkillisen Batman-colaa ja pinssin, joka minulla varmaan on vielä jossain tallessa.

Mutta sitten Yön ritariin: Sinänsä tarina oli ihan hyvä, mutta leffa oli aivan liian pitkä. Turhaa rymistelyä olisi kyllä voinut vähentää, niin olisi pituuskin lyhentynyt. Christian Balea katsoo kyllä enemmän kuin mielellään, ja tämä onkin suosikki-lepakkomieheni, mutta minua hieman ärsyttää se teennäinen Batman-ääni. Itse asiassa edellistä leffaa katsoessani rupesin hihittämään kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Toki on loogista että Wayne muuntaa ääntään nahkasiiven roolissa jottei häntä tunnisteta, mutta se kuulostaa jotenkin naurettavalta.

Etukäteen olin hieman epäluuloisesti miettinyt että onko Heath Ledgerin roolisuoritusta kehuttu niin vuolaasti tämän kuoleman takia. Mutta pakko myöntää että se oli leffan parasta antia. Jos en olisi tiennyt kuka maskin takana on, en ihan heti olisi osannut arvata Heathiksi. Tämän Jokeri oli hienolla tavalla häiritsevän mielenvikainen, paljon synkempi kun Jack Nicholsonin aiempi tulkinta.

Toinen katsomani elokuva oli Jali ja suklaatehdas - elokuva, jota en taatusti olisi vilkaissut ellei siinä olisi ollut Johnny Deppiä eikä ohjaajana Tim Burtonia. Se oli muuten pelottava leffa. Deppin Willy Wonka -hahmo oli jotenkin häiritsevä, ja ne pienet Oompa Loompa-ihmiset vasta pelottavia olivatkin, suorastaan vastenmielisiä. Jos olisin lapsena tuollaisen nähnyt, olisin taatusti saanut jonkinasteisia traumoja. Puistatus sentään. Depp teki kyllä jälleen loistavan roolisuorituksen omituisena friikkinä, ja olihan leffa visuaalisesti näyttävä, mutta ei ihan minun heiniäni. Mutta sitä katsoessa rupesi tekemään mieli suklaata....

Tim Burton kuulemma työstää parhaillaan Liisa Ihmemaassa -elokuvaa, mitä odotan jännityksellä. Siinä tullaan näkemään (tai ainakin kuulemaan, tuo kai tehdään osittain animaationa) monia näyttelijäsuosikkejani: Burtonin luottonäyttelijät Johnny Depp ja Helena Bonham-Carter, Alan Rickman ja Stephen Fry. Sitä joudumme kuitenkin odottamaan ensi vuoteen.

Tauti iski

Sen siitä sitten saa kun menee kyläilemään lapsiperheessä missä köhitään ja ollaan kuumeessa. Nyt on minun vuoroni. Sen verran oli pakko lähteä ulos että saisin haettua itselleni ruokaa, ja reissullani totesin että sairaana lähikaupassa (muutama kymmen metriä) käyminen vastaa lähes puolimaratonin juoksua. Nyt minulla kuitenkin on vegepizza uunissa, nam. Minä kuulun niihin ihmisiin, joilta ei lähde ruokahalu sairauden aikana - ikävä kyllä.

Tämä päivä menee siis vällyjen alla löhöilyn ja panadolin napsimisen merkeissä. Onneksi Tikkurila ilahdutti minua toimittamalla tilaamani värikartat - voin siis myös uppoutua värien ihmeelliseen maailmaan.