lauantai, huhtikuu 25, 2009

Shadrack

Totesin, etten ole muistanut esitellä uusinta lohikäärmeperheenjäsentäni sen jälkeen kun loppuvuodesta pohdin että tilaisinko sen vai en. Minä siis tilasin.



Shadrackin kaverit Zilar ja Kalyptos tuli esiteltyä aikaisemmin tässä postauksessa. Kuvat ovat vähän heikot, olisi pitänyt ottaa uudet. Nämä otukset on A Little Characterin luomuksia.

Lohikäärmeet ovat ihania. Minä haaveilen lohikäärme-sisustustarrasta makuuhuoneen seinään lattianrajaan, en sitten tiedä onko sellaisia olemassa. Sisustustarraa löytyy kyllä jos jonkinmoista eri nettisivuilla, täytyy joskus surffailla oikein olan takaa.

perjantai, huhtikuu 24, 2009

Vihreä viikko

Nyt on vihreän kollaasin viikko, ja koska vihreä on suosikkivärini, en voi muuta kuin osallistua.

Jos jostain esineestä löytyy vihreä vaihtoehto, se on minun valintani. Ja kuten olen aiemmin maininnutkin, suunnittelen tulevaan makuuhuoneeseeni jonkinlaista vihreää tehosteseinää. Pirteän vihreä vaiko rauhoittavan vihreä, se jää vielä nähtäväksi.

torstai, huhtikuu 23, 2009

Muinaista teknologiaa

Tällaisetkin alkaa jo olla historiaa:


Olen taas pakkaillut ja samalla heitellyt menemään turhaa roinaa. Nuo taitavat olla sellaista - kummassakaan koneessani ei edes ole korppuasemaa. Kuinkas paljon tuollaisille mahtuikaan? 1,44 MEGAA? Nykyinen muistitikkuni vetää neljä gigaa... niin ne ajat muuttuvat.

maanantai, huhtikuu 20, 2009

Päivän plussat ja miinukset

Kivaa: On ollut aurinkoinen päivä.

Kurjaa: On vasta maanantai, ja minä olen jo koomassa.

Kivaa: Puiston halki kulkiessani sain katsella kuinka kaksi urossorsaa riiasivat naarassorsaa. Kivaa se varmaan naaraankin mielestä oli, vaikka se näön vuoksi kaakatti ja pyrki muka pakoon. Puskat senkun kahisivat... =) (Toivottavasti kukaan biologi ei nyt riko harhakuvaani ja sano että ei se mitään riiuuta ollut, vaan ihka oikeaa kiusaamista - minä kuvittelen että sorsat ovat kivoja kavereita jotka eivät toisiaan sorsi [olinpas vitsikäs])

Kurjaa: Sorsa-episodin jälkeen jouduin väistelemään kevään ensimmäisiä feissareita Tuomiokirkon edessä.

Kivaa: Tänään ilmestyi Depeche Moden uusi levy, Sounds of the Universe, jota parhaillaan kuuntelen.

Kurjaa: Minusta vähän tuntuu siltä että 24:n seitsemäs tuotantokausi on vähän munaton... se ei ainakaan vielä ole onnistunut pitämään minua rautaotteessa. Jotenkin minua ei vaan jaksa kiinnostaa kaiken häslingin takana oleva epämääräisen afrikkalaisen maan vallankumouspuuhat. Mutta koska Jack Bauer on kova jätkä ja Kieferin ääni hunajaa, niin aion unohtaa tarinan heikkoudet ja pysyä ruudun ääressä.

Kivaa: Enää on vain kaksi viikkoa siihen että saan uuden kämpän avaimet!

Löytyihän tästä päivästä kuitenkin enemmän positiivista kuin negatiivista. =)

sunnuntai, huhtikuu 19, 2009

Kolmiulotteisia monstereita


Kävin tänään elokuvissa katsastamassa uutta 3D-tekniikkaa. Leffana oli Monsters vs Aliens, dubbaamattomana tottakai.

Sanoisin että tuo oli ehkä kolmen ja puolen tähden arvoinen - monsterit olivat hauskoja, mutta ai että kun minä inhoan sitä että ihmisistä tehdään isosilmäisiä nukkeja! Positiivista oli että ääninäyttelijöiden joukosta löytyi kaksi suosikkiani: Hugh Laurie ja Kiefer Sutherland - tosin Kieferin ääntä ei tässä voinut sanoa hunajaiseksi.

3D-efektit olivat ihan kiinnostavia. Alkuunsa silmäni meinasivat väsyä, ennenkuin tottuivat, mutta fokusointi sujui lopulta ilman pinnistystä. Ne lasit ovat kylläkin hieman kovat ja epämukavat - nenänjuureni kipeytyi alta aikayksikön. Onneksi olin laittanut piilarit - ei varmaankaan olisi ollut mukavaa jos nenällä olisi ollut vielä toiset kakkulat.

Odotan mielenkiinnolla että tarjolle tulisi joku "oikea" 3-D-elokuva jotta saisin nähdä miten tekniikka toimii elävän kuvan kanssa. Näytettiinhän tuossa joku Jonas Brothers -elokuvan traileri, mutta ei siitä mitään käsitystä saanut. Enkä taida kuulua sen elokuvan kohderyhmäänkään.

P.S. Tuo kuvan taustalla oleva öttiäinen ei sitten ole hamsteri (joksi minä sitä olisin luullut), vaan jonkinlainen hyönteinen.

lauantai, huhtikuu 18, 2009

Svenska pojkar dansar

Katselin eilen Ruotsin Talent-ohjelmaa, ja siellä oli esitys joka on omiaan vahvistamaan ruotsalaisten homppeli-mainetta: Linkki

Nuo pojat tulevat entisestä lukiostani - siellä on nykyään traditiona että joukko ensimmäisen vuoden opiskelijapoikia esittää näkkileipätanssin Lucian päivän kabareessa. Minun aikanani en muista moista nähneeni. Mutta mieleeni nousi yhtäkkiä muistoja siitä, miten tyttöjen kanssa esitettiin samaisissa kekkereissä jokin pikkutuhma viisu. Olin tuolloin kovinkin aktiivi ja mukana kaikenmaailman bileidenjärjestyskomiteoissa ja kaikissa perinteisissä opiskelijatraditioissa. Ja niitähän meidän koulussa piisasi - aina hiirenloukkujen kilpa-ajoista vohvelinsyöntikilpailuihin (jälkimmäiseen en osallistunut kuin katsojana).

keskiviikko, huhtikuu 15, 2009

Hysteeristä

Näin tämän äsken televisiosta, ja meinasin katketa:



Etenkin sen viimeisen äijän ilme on voittamaton.

Oranssia

Olen ihastuneena seuraillut eri blogeissa esiintyviä värikollaaseja, jotka liittyvät Inkiväärin emännöimään värikollaasihaasteeseen. Nyt minäkin innostuin osallistumaan, pidin hauskaa ja väsäsin viikon oranssi-haasteeseen tällaisen potpurin:



Kuva suurenee klikkaamalla.

Olisinhan voinut täyttää koko kollaasin Picon oranssilla olemuksella, mutta vastustin kiusausta.

tiistai, huhtikuu 14, 2009

Katti voi tulla ikkunan taa...

Sinut on nähty.


(Kuva on vanha - olen tuon jälkeen sekä pessyt ikkunat että poistanut kuolleet kasvit parvekkeelta...)

maanantai, huhtikuu 13, 2009

Mur mur

Tulin juuri elokuvista - kävimme ihan ex tempore katsomassa Eastwoodin Gran Torino -leffan. Minä pidin siitä enemmän kuin olisin ennalta olettanut.
Tarina oli kylläkin jonkin verran ennalta-arvattava ja sormella osoitteleva, mutta leffa jaksoi silti olla viihdyttävä. Se ei sortunut ylenpalttiseen sentimentaalisuuteen, mikä oli hyvä. Draamaa kevensi paikottaiset humoristiset kohtaukset, mistä tietysti voi olla montaa mieltä. Joitain niistä olisi ehkä voinut jättää pois.
Clint itse oli oikea mies paikallaan roolissa karikatyyrisenä vanhana rasistisena jääränä, joka kommunikoi lähinnä murahdellen. Mur mur.

Samalla voisin kehaista eilen katsomaani korealaista psykologista kauhupläjäystä Janghwa, Hongryeon, jolle on annettu todella huono suomenkielinen titteli Pahan yhteys. (Englanninkielinen titteli on A tale of two sisters.) Elokuva on saanut inspiraationsa vanhasta korealaisesta kansantarusta, ja kertoo tytöistä jotka saapuvat kotiin oltuaan jonkin aikaa mielisairaalassa toipumassa äitinsä kuolemasta. Kotona heitä odottaa ilkeä ja epätasapainoinen äitipuoli. Alussa elokuva tuntui vähän tylsältä, mutta pikkuhiljaa tunnelma alkoi muuttua, ja lopussa joutui miettimään että mitä tässä nyt oikein tapahtuikaan?

Pidän yleensä korealaisista elokuvista, mutta niissä on se huono puoli että länsimaalaisen silmissä näyttelijät ovat kovin samannäköisiä - tässäkin kävi monta kertaa niin että aina joku joutui kysymään muilta katsojilta että "kuka tuo nyt on?" Tietty tästäkin ollaan tehty amerikkalainen versio, The uninvited.

lauantai, huhtikuu 11, 2009

Kissa kuumalla parvekkeella

Tänään tuli ihmeteltyä että missä se katti oikein luuraa. Ei näkynyt sisällä, eikä parvekkeella. Kun lopulta menin tarkastelemaan parveketta tarkemmin, minua kohtasi tämä näky:



Tuon laatikon pohjalla on jätesäkkejä - ei nyt uskoisi että muovinen peti olisi niin mukava, mutta siellä se kaveri nytkin makaa.

Tänään on ollut niin lämmin että Pico on viihtynyt pitkään parvekkeen puolella - käyn huolestuneena aina välillä katsomassa ettei se makaa liian kauan auringonpaisteessa. Olen huolissani kuumuuden ja munuaisten vajaatoiminnan yhdistelmästä - siinä voi olla nestevajauksen riski. Toivon oikeastaan ettei ennen muuttoani vielä tulisi kovia helteitä, koska silloin tästä kämpästä tulee varsinainen pätsi, eikä se taida olla Picolle hyväksi. Uusi kämppä lienee hieman viileämpi, koska sinne ei pääse aurinko paistamaan samalla tavalla.

Sitä vaan, että:

perjantai, huhtikuu 10, 2009

Ihanaa lepoa?

Olen todella odottanut tätä neljän päivän lomaa, ja kuvittelin nukkuvani aamuisin pitkään. Mutta Picolla oli toiset suunnitelmat - se tuli herättelemään minua ensimmäisen kerran jo seitsemän aikoihin. Puoli yhdeksään saakka sain kuitenkin nukkuttua, minkä jälkeen herra istahti tyynyni viereen ja läpsi minua hellästi kasvoihin. Prk.

Tiedä sitten mitä se kuvittelee hyötyvänsä minun herättämisestä - kupissakin oli vielä ruokaa. Joskus olen varma siitä, että tuo kattipatti tekee asioita vain kiusatakseen emäntäänsä. No, voinen nyt sitten käydä tiskaamaan ja siivoamaan vessaa kun kerran pystyssä olen.

Täytyy muuten lopuksi off-topicina vielä kehua että minä en ole tänä vuonna ostanut kuin YHDEN pääsiäismunan! Hyvä minä.

torstai, huhtikuu 09, 2009

Vastaus viime viikon kysymykseen

Koska on kulunut viikko sitten Valokuvatorstain haasteen "mikä tämä on?", lienee paikallaan paljastaa mitä kuvani esitti.

Kyseessä oli työhuoneestani löytyvä vanha kaasunaamari. Ruotsalaista tekoa, kuten säilytysrasiassa sanotaan:


En viitsinyt ottaa naamaria laatikostaan kuvatakseni sitä, kun en tiedä missä kunnossa se on. Jos kesken työpäivän huomaan, että työpaikalleni on tehty myrkkykaasuhyökkäys, voin kokeilla onko filttereissä enää tehoa.

Violetti

Valokuvatorstain tämänviikkoinen haastesana on violetti.

clematis

sunnuntai, huhtikuu 05, 2009

En ikinä osaa valita

Tiinan suosikkikuvapostauksen innoittamana rupesin selailemaan kuva-arkistoani löytääkseni suosikkini ottamistani kuvista. Sehän oli ihan mahdoton tehtävä! Minulla on niin monta suosikkia, eri syistä.

Tämä nyt poikkeaa reippaasti alkuperäisestä ideasta, eli yhdestä suosikkikuvasta, mutta minä esittelen yhdeksän suosikkiani. Jätin sentään alle kymmeneen, eikös se ole jo jotain?

Vuoden 2007 jouluna Ruotsissa otettu kuva. Pidän valkoisen huurteen ja tyypillisen ruotsalaisen "Falu rödfärg"-punaisen yhdistelmästä.



Sitten vettä ja auringonlaskua, minä olen auringonlaskuihmisiä. Kuva on otettu Turun Hirvensalossa eräänä lokakuisena iltana ehkä pari vuotta sitten.


October sunset

Tämä keltainen pyörä pysäköitynä keltaisten kukkien eteen oli vain pakko ikuistaa, se oli jotenkin niin iloinen näky.

Yellow bike

Kesäinen Helsinki - sen lisäksi että kuvan aurinkoinen tunnelma miellyttää, se muistuttaa myös mukavasta reissusta. Helsingin tuomiokirkko on muuten kiitollinen kuvattava - takana ei ole mitään häiritseviä rakennuksia, vaan parhaimmillaan täysin sininen taivas.



Mieluisia muistoja Provinssirockista: herra Ääni, eli David Bowie. Ziggy played guitaaaarrrr...... Tuo kuva minulla on seinälläni mustavalkoversiona. Rokrokrok.

And Ziggy played guitar...

Picosta on monta suosikkikuvaa, mutta tämä hohkaa kesälomatunnelmaa. Jellona vaanii ruohikossa...

Lurking in the grass

Varhaisena aamuna auton ikkunasta napattu kuva ruotsinmaalla. Maalaistunnelmaa. Merkityksillen myös sen takia, että tämä oli viimeinen vanhempieni seurassa viettämäni loma ennen isän poismenoa.

Morning

Ja lopuksi Kupittaan lintupuistossa tapaamani naakka, joka killitti minua pää kenossa. Symppis.

You have any goodies for me?

Että semmoiset ovat minun suosikkikuvani. Olen napsinut niin paljon kuvia, että pelkästään yhden valitseminen on kerta kaikkiaan silkka mahdottomuus.

Kerro sinäkin suosikkikuvistasi.

Ihana aurinko

Pico on tänään nauttinut kevätauringosta parvekkeella:



Ja minä olen pakannut talvitamineet pahvilaatikkoon. Syyttäkää sitten minua jos vielä tulee takatalvi.

lauantai, huhtikuu 04, 2009

Korjaus edelliseen

Mikäli joku ehti käydä lukemassa edellisen lastuni heti sen julkaisun jälkeen, siinä oli virhe kohdassa 14. Copypeistasin homman Mikaelalta, ja en huomannut vaihtaa omaa tekstiäni juuri tuon kysymyksen kohdalle.
Liikunta siis EI ollut lempiaineeni! Homma on korjattu nyt...

Lapsena

Mikaela haastoi, ja minä suostuin:

Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella? Kopioi nämä omaan blogiisi ja korvaa vastaukseni omillasi. Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä.

1. Missä ja koska synnyit? Ruotsissa Taalainmaalla 1970.

2. Onko sinulla sisaruksia? Kaksi minua huomattavasti vanhempaa siskoa.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa? Äitini oli aamulehdenjakaja, joten hän oli päivisin kotona - siispä minua ei pistetty päivähoitoon. Harmi sinänsä, uskon että minusta olisi voinut kehittyä vähän sosiaalisempi jos olisin ollut enemmän muiden lasten kanssa. Toki pihallamme asui pari kersaa joiden kanssa tuli leikittyä, mutta ei se ole sama...

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä? Samoihin aikoihin syntymäni kanssa perheeseemme tuli villakoira nimeltä Tarras. Sen lisäksi meillä on ollut pariinkin otteeseen undulaatteja, rotta ja kultahamsteri. Yritin löytää tähän erästä halikuvaa minusta ja koirastamme vauvoina, mutten nyt löydä sitä mistään...

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
Jo vain! Matkustimme Suomeen pari kertaa vuodesta, en muista kovinkaan hyvin aikaa jolloin siskoni vielä olivat matkoilla mukana, mutta sen kyllä että nukuin maaten takapenkillä, kun ei tarvinnut niitä turvavöitä olla. Ja sen muistan että läksimme usein retkelle ruskealla Ford Taunuksellamme - ja samalla tuli pestyä auto jonkin joen rannalla. Kerran tulin sellaisella reissulla istuneeksi kusiaisten polulle.... auts.

6. Oliko sinulla mielilelua? En muista että mikään olisi ollut yliste muiden. Oli puhuvaa nukkea, muovieläimiä, nukkekotia... Olin kyllä kova rakentamaan Legoilla.

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona? Koreografi. Muhahhaaaa....

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina? Ehdottomasti näkymätön kiltti lapsi. Tykkäsin istua huoneessani leikkimässä yksikseni.

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen? Avainta ei tarvittu kun äippä oli aina kotona. Kotipihalla pysyttiin ennen kouluikää, pihallamme minulla oli muutama poikakaveri: Daniel, Ulf ja hänen veljensä Stefan. Naapuripappilan tyttärenkin kanssa ystävystyin jossain vaiheessa. Tästä johtuen tuli hengattua myös pyhäkoulussa ym kirkon kerhoissa, mutta sille tielle en jäänyt.

10. Nukuitko valot päällä? En muistaakseni.

11. Lempi lastenohjelmasi? Ruotsin televisiossa tuli loistava opetusohjelma nimeltään "Tre myror är fler än fyra elefanter" - se oli varmaan yksi suosikeistani - kuten myös "Beppes godnattstund", "Kalles klätterträd" ja "Trazan och Banarne". Niin, ja sarja "Den vita stenen"...

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi? No en.

13. Keräilitkö jotain? Tarroja, kiiltokuvia, "filmisar"(jonkinlainen keräilykortti) ja jossain vaiheessa myös postimerkkejä. Varhaisteininä mukaan tuli laulunsanat ja runot.

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla? Musiikki se kai oli. Laulettiin Isontalon Anttia ja Rannanjärveä niin että käytävä raikasi. Pidin myös tekstiili- ja puutöistä. Olen mm. tehnyt toimivan pyyhetelineen, sellaisen jonka eteen tulee liina - senkin brodeerasin itse. Niin, ja vaatehenkarin - se kylläkin oli aika ruma. Ylpein lienen ollut sorvaamastani lampunjalasta - asensin siihen itse sen johdonkin... =)

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja? En kumpaakaan. Itse asiassa olin se, joka yritti välitunneilla olla yhden tytön kanssa joka oli hieman kiusattu. Diplomaatti jo pienestä pitäen. =)

16. Mitä harrastit? Pianonsoittoa, kuorolaulantaa ja näytelmäkerhoa. Jossain vaiheessa kävin myös judossa.

17. Ystäväsi? Ala-asteella olin eniten Annen ja Sarin kanssa.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta? Muistan kuinka ensimmäisen lukuvuoden päätteeksi sain opettajalta lahjaksi kaulakorun ja kortin jossa luki "Ahkeralle Annelle" - se vähän nolotti kun muut olivat kateellisia.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi? Muistan että hänellä oli ruskea polkkatukka, mutta tämä opettaja oli meillä vain yhden vuoden. Sitten saimme miespuolisen, viiksekkään opettajan. Olen muistavinani että hän täytti jonain vuonna 25 vuotta - ja se tuntui ikälopulta!

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri? Sanoisin että sopivan tiukka.

21. Miten perheesi lomaili? Pitkät lomat vietettiin Suomessa sukuloiden kunnes ostimme sieltä kesämökin eikä enää tarvinnut roikkua toisten nurkissa.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli? En minä tuollaisia muista! Varmaan joku makaronilaatikko.

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa? Ikävä kyllä. Ihme jos en saa vielä joskus keuhkosyöpää...

24. Mitä asioita pelkäsit? Amppareita ja vanhempien kuolemaa.

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia? Tarja Ylitalon sanoin: Ei oo, ei tuu... not my cup of tea.

Minä pistän hyvän(?) kiertämään ja haastan tähän kyselyyn Sooloilijan.

Mikä tämä on?

Valokuvatorstai esittää kysymyksen "mikä tämä on?"


torstai, huhtikuu 02, 2009

Missä siiamilaiset?

Minulla on ollut vakaa mielikuva siitä, että Disneyn Aristokatit-elokuvassa olisi ollut kaksi ilkeää siiamilaiskissaa. Nyt ostin kyseisen elokuvan, katsoin - ja totesin että eihän siinä mitään siiamilaisia ollutkaan!

Onkos joku lukija animaatiotuntija? Osaatteko sanoa missä piirretyssä elokuvassa esiintyi ilkeät siiamilaiset? Ja olivatko ne edes ilkeitä? Tämä jäi nyt vaivaamaan...

Pitää vielä sanoa, että kyllä ne vanhat piirretyt vain ovat poikaa. Olen viime päivinä katsonut sekä tuon Aristokatit (1970) että 101 Dalmatiaista (1961), ja ne pesevät uudemmat animaatiot mennen tullen. Vanhoissa filmeissä näkyy kynän jälki, kun taas nykyanimaatiot ovat ulkonäöllisesti kliinisiä ja hengettömiä, lisäksi ne ovat täynnä kamalaa huutoa ja meteliä.

Kyllä jotkut asiat vain olivat paremmin ennen.

keskiviikko, huhtikuu 01, 2009

Näkeehän sen jo päältäkin...

Päivän paras Facebook-bugi -tai aprillipila:

"Barack Obama confirmed you as a cousin on We're Related"


Hohohoooo.... tuleekohan se serkkupoika kylään Euroopankiertueellaan?
--- Related Posts with Thumbnails