sunnuntai, kesäkuu 28, 2009

Kattikollaasi

Kuvia leideistä joita eilen kävin ruokkimassa.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

lauantai, kesäkuu 27, 2009

Cat-astrophy

Ei pidä olettaa että vanha ja paljon nukkuva kissa ei saisi aikaan katstrofia.

Juhannuspäivänä maalasin olohuoneen seinää, mutta en kovinkaan hyvällä menestyksellä. Ensinnäkin maalausjälki on epätasaista, ja harkitsenkin jos sittenkin yrittäisin tapetointia (paitsi että olen varma siitä että en saisi vuotia suoraan).

Suurin vastoinkäyminen johtui kuitenkin Picosta. Se pääsi jossain vaiheessa hiippailemaan olkkariin, minkä huomasin siinä vaiheessa kun kaveri sai hepulikohtauksen ja pinkoi täyttä laukkaa eteiseen. Kauhukseni huomasin että rontti oli hepuloidessaan juossut maalikaukalon kautta, minkä seurauksena upouudella lattiallani oli punaruskeita tassunjälkiä!

Minä sitten kissaa kiinniottamaan ja tassuja pesemään. Pico ei tietenkään siitä pitänyt vaan rimpuili, murisi ja sähisi. Onneksi sain maalin lähtemään suht hyvin - sitä oli roiskunut myös kylkiin, joten jouduin vähän parturoimaan jotta sain kaiken pois. Sitten kamalalla kiireellä putsaamaan lattiaa - onneksi maali ei ehtinyt kuivua, joten se lähti helposti märällä rätillä.

Huhhuh, kyllä se Murphyn laki vaan pitää paikkansa.

P.S. Picon koko nimi on muuten Picasso - mutta en olettanut että se oikeasti rupeaisi taidetta tekemään. =)

Comeback

Tuli muuttoväsymystä parannellessa vietettyä pieni blogitaukokin. Päivät menivät töitä tehden, tavaroita järjestellen ja koukuttuen Facebookin erinäisiin pikku peleihin - olen raivoisalla vimmalla kasvattanut virtuaalista viljaa farmillani, rakentanut mafia-imperiumia ja riehunut vampyyrinä. Taisin ryhtyä merirosvoksikin jotta kaverini saisi lisäjäsenen piraattijoukkoonsa. Puuh.

Suurin osa tavaroista on nyt löytänyt paikkansa, ja kuten kuvasta näkyy, makuuhuoneeni ei enää ole laatikkojen täyttämä (no on siinä nurkassa vielä pari pientä lootaa jotka ovat menossa kellariin...). Niiden sijaan huoneessa komeilee uusi joustinpatjasänkyni, joka on uskomattoman mukava puulaveri+vaahtomuovipatjasängyssä vietettyjen vuosien jälkeen. Vielä kun saan sänkyyn uuden päiväpeitteen ja jaksan ommella koristetyynyihin uudet päälliset, niin hyvä on.


Muutenkin kaipaan kaikenlaista: pitäisi saada uusi sohva, koska vanha näyttää surkealta kääpiöltä, uusi tv-taso, senkki ja jonkinlainen penkki/pöytä eteiseen - muutama asia mainitakseni. Vielä kun löytyisi niille maksaja...

Toistaiseksi uusi asunto on miellyttänyt - muutama naapurikin on tavattu ja tuntuivat vallan mukavilta. Nyt istun parvekkeella ihastelemassa näköalaa ja siunailemassa läppärien kätevyyttä. Vielä kun jostain saisin drinkin, niin olo olisi täydellinen. Drinkit saa kuitenkin odottaa iltaan, sillä kohta pitää lähteä pyörälenkille kaverin kissoja ruokkimaan. Valmistaudun kohtaamaan epäluuloisia, läpitunkevia katseita tällaiselta daamilta:



--- Related Posts with Thumbnails