Testing

Kokeilen vaan kuvien lähettämistä kännykällä. Tuossa uusi, kiitettävän kokoinen näyttöni, kyl ny kelpaa tehdä töitä. Koneessa on Winukka 7, jonka toimintaperiaatteisiin juuri tutustun, word 2007 on jo saanut pääni sekaisin, puuh.
Huomatkaa myös uusin työkaverini, Dead Fred. Sopii hyvin yhteen pääkallokumini kanssa.

Bang Bang

Väliaikamusiikiksi Nancy Sinatra ja yksinkertaisuudessaan ihanan tyylikäs Bang Bang. Kuulin tämän biisin ensimmäistä kertaa Tarantinon loistavassa Kill Bill -leffassa, johon se sopi kuin nakutettu. Olen varmaan tätä ennenkin toitottanut, mutta sanonpa vielä kerran että Tarantinon leffojen soundtrackit ovat aina huippuluokkaa.

Tiellä kohti ei mitään

Olipas hyvä kirja tuo Cormac McCarthyn The Road eli suomennettuna Tie! Ei ihme että se on voittanut Pulitzer-palkinnon.

Minähän pidän kovasti erilaisista dystooppisista ja postapokalyptisista visioista, joten ei sinänsä ihme että tämä kirja kolahti minuun. Maailmaa on kohdannut joku tarkemmin määrittelemätön tuho joka on karsinut suurimman osan ihmisistä. Eloonjääneet vaeltavat karussa, hedelmättömässä maastossa etsien tuholta säilyneitä säilykkeitä ja tilapäistä kattoa päänsä päälle. Yhteen paikkaan ei uskalla jäädä pitkäksi aikaa, sillä tässä maailmassa ihminen on ihmiselle susi, ja toisille kelpaa pahimpaan nälkään jopa ihmisliha.

Kirjassa seurataan isän ja pojan hidasta matkaa tietä pitkin ja heidän taisteluaan hengissä pysymiseksi. Heillä sentään on toisensa, autiossa maailmassa vaeltaa myös yksinäisiä ihmisraakkeja, joiden kohtalo vaikuttaa vielä surullisemmalta. McCarthyn kuvaus elämän raakuudesta ja kurjuudesta on niin vaikuttava että välillä ihan puistatti.


Pidin siitä että kirjassa ei sen enempää selitelty mikä katastrofi tai sota on tämän maailmanlopun takana, vaan kukin saa itse kuvitella tuhon syyt. Ja eihän sitä voi olla miettimättä että tämä skenaario voi joskus ihan hyvin olla täyttä totta.

Kirjasta tehtyä elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta kyllä se varmaan tulee katsottua kunhan se julkaistaan DVD:llä.Toivottavasti ei ole kova pettymys.

Anne suosittelee: Lue tämä!

Seeing John Malkovich

Olen ihan täpinöissä.

Kun aiemmin tänä vuonna huomasin että Turun Musiikkijuhlien yhteydessä itse John Malkovich saapuu Turkuun Infernal Comedy –musiikkinäytelmän kanssa, liput olivat jo menneet, ja minulla mieli maassa. Jos tapahtuu sellainen ihme että tänne saadaan tuollainen näyttelijälegenda, niin kyllähän minun pitäisi silloin olla paikalla! Nyt tuli kuitenkin ilosanoma lisänäytöksestä, ja me K.n kanssa vanhoina strategikkoina viritimme tänä aamuna verkot sekä lippupisteen kassalla, netissä että puhelimessa. Ja johan saatiin saalis: meikäläiset pääsevät 4.7. ihastelemaan mestarin toimintaa eturivistä! Siitä jopa näkee näyttelijöiden naamat. Kuten K. totesi: pitääköhän ottaa nitrot mukaan? ;-p

Olen äärimmäisen iloinen siitä että täällä Turussakin tapahtuu joskus jotain mielenkiintoista. Kyseessä on siis tositapahtumiin pohjautuva, klassisella musiikilla ryyditetty musiikkinäytelmä itävaltalaisesta sarjamurhaajasta, joten siinä kiinnostaa kyllä muukin kuin pääosan esittäjä.

Malkovich kuuluu muuten niihin miehiin joiden kuuntelisin lukevan vaikka puhelinluetteloa. Itse asiassa toivoisin pääseväni sessioon, missä erittäin paksua puhelinluetteloa lukisivat Malkovich, Jeremy Irons Alan Rickman ja David Bowie. Haaveensa kullakin ;-p

Löytyykö muuten mielestänne nuoremman polven näyttelijöistä ketään jolla olisi ns. puhelinluetteloääni?

Hukkaan heitettyä aikaa

Tulipa eilen tuhlattua puolitoista tuntia lyhyestä elämästä ihan turhan elokuvan katseluun.
The Tomb oli sellaista höttöä etten anna sille kuin yhden tähden, hyvä jos sitäkään.

Dvd:n takakannessa sanottiin että tässä Saw kohtaa Kuution, ja kyllähän se vähän niin taisi olla: Pari tyyppiä herää oudossa varastossa, mistä pikkuhiljaa löytyy myös muita ihmisiä, joille kaikille ilmeisesti on yhteistä se että jokainen on jollain tavalla loukannut vangitsijaansa. Pikkuhiljaa tyypit heittävät henkensä ja vain yksi pääsee pakoon. Varastossa on rekvisiittana jotain nuken päitä. Huu, olipa omaperäistä. Elokuva kokonaisuudessaan oli äärimmäisen tylsä ja efektinä käytetyt kameranheilutukset äärimmäisen ärsyttäviä.

Tarinan väitetään perustuvan H.P. Lovecraftin Tomb-nimiseen tarinaan, mutta vaikken ole tarinaa lukenutkaan, luulen että kytkökset siihen ovat hyvin löyhät. Voisin arvella että Lovecraft kieppuu villisti haudassaan kauhistuneena siitä että hänen nimensä on liitetty moiseen moskaan.

Siis oikeasti, jotkut elokuvat ovat huonoudessaan viihdyttäviä, tämä ei sitäkään.

Avautumisia

Olen menneen talven ja kevään aikana ollut useasti aivoverenvuodon partaalla kolmesta eri syystä, joista on nyt pakko avautua.

Ensimmäiset kaksi ilmiötä liittyvät bussilla matkustamiseen. Luojan kiitos että pääsen taas pyörällä töihin.

Ensinnäkin nämä emännät (empiiriset tutkimukset osoittavat että 99%:ssa tapauksista kyseessä on nainen) jotka istua pönöttävät reunapaikalla niin että vievät kahden ihmisen paikat. Kerrankin laskin että samassa bussissa peräti kuusi penkkiä oli vallattu tällä tavalla. Itse nousen yleensä kyytiin semmoisessa vaiheessa että muita paikkoja vielä löytyy, joten en ole joutunut nokatusten noiden penkivaltaajien kanssa. Olenkin miettinyt että mahtaisinko sellaiseen tilanteeseen joutuessani hillitä itseni ja vain ystävällisesti sanoa "anteeksi, pääsisikö tähän istumaan", vai murisisinko sivistymättömästi - todennäköisesti jäisin vihaisesti mulkoillen keksikäytävälle seisomaan. Kun ei nämä ihmiset edes tajua siirtyä vaikka näkevät että bussi täyttyy.

Toinen on eräät lastenvaunujen kanssa matkustavat. Siis jotkut heistä, ei kaikki. Lastenvaunujen kanssahan pääsee matkustamaan ilmaiseksi, ja silloin minun mielestäni lasten on istuttava niissä vaunuissa, eikä vietävä maksavien asiakkaiden paikkoja. Yhtenä aamuna katselin kun eräs isä tuli kaksosvaunujen kanssa, nosti pojat istumaan penkeille, ja valtasi sitten vielä yhden penkkirivin istumalla reunapaikalle. Siis neljä paikkaa viety. Plus suuri osa käytävää tukittu niillä megavaunuilla. Ilmaiseksi.

Sitten siirrytään kauppaan ja kassajonon tukkeeksi jääviin hitaisiin pakkaajiin. On jonoa. Tyyppi ostaa valtavan läjän ruokaa. Seisoo tumput suorina sillä välin kun ostokset kasaantuvat vuoreksi kassalinjan päähän. Maksaa ostoksensa, ja rupeaa hitaasti asettelemaan ostoksia kasseihin. Sitä kestää niin kauan että lopulta jono jumittuu kun molemmat kaukalot ovat tukossa, mutta pakkaaja ei kiinnitä siihen mitään huomiota, hissukseen vain kokeillaan että kumpaan kassiin ja mihin koloon se kurkku nyt mahtuisi parhaiten. Näitä tapauksia on viime aikoina tullut vastaan aivan liian usein. Kerran katselin ihmetellen kun pariskunta oli kahdestaan lähtenyt ostoksille, ja molemmat seisoivat tumput suorina kunnes ostokset oli maksettu. Eikös siinä ainakin toinen olisi voinut mennä pakkaamaan sillä aikaa kun toinen odottaa maksamista?

Ainiin, nyt kun oikein innostuin rähjäämään, niin päästetään pihalle vielä viimeisetkin höyryt: Talvella joku talossamme asuva henkilö oli antanut koiransa kusta talon seinustalle ulko-oven pieleen - useammin kuin kerran. Tosi kiva hyppiä sen keltaisen lumen yli... Jossain vaiheessa joku toinen naapuri suivaantui asiasta sen verran että kiinnitti vihaisen lapun oveen. Kyllä se kuseskelu sitten onneksi loppui.

Ja kun koiranulosteissa kerran ollaan, niin siirrytään vielä kakkosasiaan, eli pökäleisiin. Koirat ovat ihania, mutta toivoisin joiltain omistajilta vähän järjen käyttöä. Etenkin nyt lumien sulaessa oli ihan hirvittävää yrittää väistellä jalkakäytävälle sulaneita pökäleitä. Maalla on ihan eri asia ulkoiluttaa koiria - siellä se jätös maatuukin, mutta ei asfaltilla mikään maadu! Ja kun ottaa huomioon kuinka paljon koiria kaupungissa asuu pitäisi kenen tahansa tajuta että siitä ei tulisi mitään jos kaikki paskoisivat kaduille. Koiraveroakaan täällä ei nykyään enää tarvi maksaa, joten sen rahan voisi pistää pusseihin. Kuljin tässä eräänä päivänä sellaisen alueen halki missä oli kunnon kompostori koirankakalle, mutta eikös sen ympärystä ollut ihan pökäleinen. Sietämätöntä laiskuutta ja piittaamattomuutta, sanon ma. Eikä kannata valittaa että se noukkiminen on niin inhottavaa - minä olen kohta 19 vuoden ajan noukkinut kissankakkoja laatikosta.
Painotan tässä vielä että en syyllistä kaikkia koiranomistajia, ainoastaan niitä piittaamattomia.

Samaan syssyyn voisin tässä vielä haukkua Kelan. Viittaan miltei kahden vuoden takaiseen postaukseeni. Nyt ne sitten alkaa kinuamaan rahaa takaisin. Ei pieni ihminen jaksa ymmärtää tuota logiikkaa.

Aah, tekipäs tuo hyvää. Isona (=eläkeläisenä) minusta tulee varmaan ammattivalittaja joka tukkii lehtien yleisönosastopalstat.  Kiitos puheenvuorosta.

Vampyyrikantria Ruotsista

Viime vuoden puolella Helsingissä Morticiassa käydessäni kuulin mielenkiintoista musiikkia, mutten tullut kysyneeksi mikä oli kyseessä. Sekös jäi harmittamaan pitkäksi aikaa, mutta tänään ystäväni K. bongasi vastauksen mysteeriin, kyseessä taisi olla ruotsalainen The Coffinshakers:



Vampyyrikantria, gothabillyä tai jotain semmoista. =D

Galaksia pelastamassa

Kenen kanssa olen viettänyt paljon aikaa parin viime kuukauden aikana ? No komentaja Shepardin.
Seuraa pelihehkutusta:

Kyseessähän on innolla odottamani Mass Effect 2, uskomattoman hienon ja mukaansatempaavan avaruusoopperapelitrilogian toinen osa. Pelasin pari vuotta sitten ykkösosan, ja koska olin säästänyt pelitallennukset, pystyin importoimaan silloin kustomoimani hahmon tähänkin peliin. Se oli iloinen jälleennäkeminen.

Shepardin missiona on pysäyttää galaksia uhkaavat avaruusmölliäiset, ja siihen tehtävään valmistaudutaan hankkimalla tehokas taistelutiimi, joka koostuu monen rodun ja alan edustajasta. Erinäisiä tehtäviä suoritetaan eri planeetoilla ja eri miljöissä, ja valmistautumisesi lopun itsemurhamissioon vaikuttaa siihen miten lopputaistelu päättyy - pelillä voi siis olla monta eri loppua.

Mikäs tässä nyt on niin mahtavaa?
- Se, että voit luoda kustomoidun hahmon
- Miljööt ovat huikeat
- Scifiä!
- Roolipelielementit, eli pystyt kehittämään hahmoasi eri tavoin.
- Paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Tämä ei tosiaankaan ole mikään perusräiskintä, vaan suuri osa ajasta käytetään toisten hahmojen kanssa keskusteluun. Ja keskusteluissa on monta repliikkivaihtoehtoa.
- Sopiva määrä ammuskelua
- Bioottisia voimia joilla voit kurmoottaa pahiksia aseiden sijaan.
- Kiinnostava tarinajatkumo
- Romantiikkaa. Niin minähän en perinteisesti ole se romantiikkaa kaipaava henkilö, mutta jos Shepardilla on mahdollisuus iskeä turiaani tai drelli, niin kyllähän siihen tartutaan. Ykkösosassa komentajalla oli vispilänkauppaa miespuolisen tiiminjäsenensä kanssa, mutta tämä sai nyt vaipua unholaan. Minun Shepardini mielestä alienit ovat paljon ihmisiä kiinnostavampia, vaikka aluksen tohtori varoitteleekin lajienvälien suhteiden ikävistä sivuvaikutuksista. Drell-rotua edustava Thane Krios on meidän suosikkimme - tappavasta sairaudesta kärsivä syvällinen ja sisimmiltään herkkä salamurhaaja, kukas sellaista voi vastustaa? ;-)

Pelillä on myös suuri jälleenpelattavuusarvo. Valitsemalla toisen hahmoluokan, toiset voimat, toiset vastaukset keskusteluissa voit saada erilaisia pelikokemuksia eri kerroilla. Ja kuten mainitsin, peli voi päättyä monella eri tavalla. Minä olen nyt kahlannut pelin läpi kolmeen kertaan, ja se on iso juttu se, koska en ole koskaan pelannut mitään peliä useammin kuin kerran.


Yksi pelin vahvoista puolista on hyvin toteutettu ääninäyttely. Moniin peleihin kiinnitetään tätänykyä valkokankaalta ja televisiosta tuttuja ammattilaisia, ja Mass Effect 2:ssa heitä on monta, tässä muutama esimerkki:

Ääninäyttelijäkaartin tunnetuin henkilö lienee Martin Sheen, joka on lainannut äänensä hahmolle The Illusive man - mystinen takapiru joka rahoittaa Shepardin missiota.

Shepardin Normandy-aluksen keinoäly Edin takaa löytyy Tricia Helfer, jolla on jo aiempaa kokemusta keinohahmon näyttelemisestä, Taisteluplaneetta Galacticassa hän on Cyloni mallia 6.

Omegan itsevaltiaan Aria T'Loakin äänenä toimii Carrie-Ann Moss, joka on minulle aina päälimmäisenä Matrixin iki-ihana Trinity.

Normandyn hassunhauska pilotti Joker saa äänensä Seth Greeniltä, tuttu mm. Austin Powersista.

Michael Dorn, joka on näytellyt mm. klingoni Worfia Star Trek: next generationissa (siitä sarjasta pidin kuin hullu puurosta) lainaa nyt äänensä krogani Gatatog Uvenkille.

Tässä vielä video missä näyttelijät puhuvat työstään Mass Effectissä:


Kolmososa on kai jo kehittelyn alla, mutta miten tässä muka pitäisi pysytä odottelemaan...?

Edit: Unohdin tuossa kehua että peli on ajoittain hyvin elokuvamainen, siitäkin pointseja.

Pikainen yhteenveto

Jaahas, mitäs tässä kahden kuukauden aikana onkaan tapahtunut? Katsotaas:

- Luin ihastuttavan Kirjastokissa-kirjan. Eihän se mitään huippuproosaa ollut, mutta todellinen hyvänmielen kirja ainakin tällaiselle kissaihmiselle. Tosin taisin vetistellä enemmän kuin nauraa - silmäni olivat vähä väliä kosteat liikutuksesta, puhumattakaan siitä kun päästiin kirjan loppuun. Ja kirjan sankari Dewey on varsinainen Pico-lookalike. =)
 



-  Olen käynyt työpaikan henkilökunnalle tarjoamalla valokuvauskurssilla. Sen ansiosta olen oppinut käyttämään paremmin hyväkseni kameran eri säätöjä ja uskaltautunut käyttämään muutakin kuin automaattimoodia.

-Turku on ollut otsikoissa milloin julkkisten, millin huonon insinöörityön ansiosta. Beckhameita EN ollut kyttäämässä, mutta törmäsin kaupungilla pariin paparazziin ja katselin kateellisena kavereiden kameroita... Notkahtanutta Myllysiltaa olen sen sijaan pällistellyt kamerankin linssin läpi - ja harmitellut sitä että siinä vaiheessa kun uutta siltaa aletaan rakentamaan se varmaan haittaa työhönpyöräilyäni...

- Reilu viikko sitten kävin Tampereella katsomassa H.R. Giger -näyttelyn, mikä oli hienointa pitkään aikaan. Se vaatinee ihan oman postauksensa, joten palaan asiaan myöhemmin.

- Jäät ovat lähteneet liikkeelle Aurajoesta. Ja ikkunoiden välistä löytyi pörräävä kärpänen - taitaa siis olla kevät!

- Pitkäperjantaina en käynyt messussa vaan Klubilla hevikeikalla. Tarot näytti miten pitkän linjan rokkarit tykittää. Kuvassa on oikeasti Marco Hietala - kuvitellaan kaikki että suttuisuus on ihan tarkoituksellista taiteellisuutta, joohan?

- Pico eli Pikkarainen, Gubbe Göbbelsson, Muffe jne. on yhä menossa mukana. Ja sietämättömän energisenä näin keväällä. Kun aamut rupesivat olemaan valoisammat äijä katsoi tehtäväkseen tulla herättämään emäntä pari tuntia ennen herätyskelloa. Olen monta kertaa uhannut tehdä katista tohvelit tai rattimuhvin, mutta eihän sille oikeasti voi vihainen olla...

Öhöm...

Tuota.... on ilmoja pidelly....

En oikeasti ole tajunnut miten pitkäksi blogitaukoni pääsi venähtämään. On ihan pelottavaa miten nopeasti aika nykyään menee - minne se katoaa? Tauko alkoi ihan vain siitä syystä että minulla ei ollut pariin viikkoon mitään asiaa, ja melko paljon vapaa-ajasta kului mm. pelien parissa. Ja koska töissä könötän kaiket päivät ruutua tuijottaen yritin iltaisin hieman irtautua siitä, siispä on myös muiden blogien lukemiset ollut heikoissa kantimissa - mitä kaikkea tänä aikana onkaan voinut tapahtua!
Huomasin, että mitä pidemmäksi tauko venyy, sitä suurempi on kynnys taas aloittaa, koska on sellainen olo että nyt pitäisi olla jotain tosi tärkeää ja fiksua sanottavaa. Mitä minulla ei ole. Marmatuksen aiheita on kyllä kasaantunut, varokaa vain.

Mutta aloittaakseni pehmeästi tyydyn nyt vain toivottelemaan iloista pääsiäistä. Ja kiitokset Tinkalle joka herätti minut talviunesta.