perjantai, kesäkuu 24, 2011

Hauskaa juhannusta!

On taas pidellyt kiireitä enkä ole ehtinyt roikkua blogimaailmassa - ja kuva per päivä -projektissakin olen jäänyt pahasti jälkeen. Tähän väliin kuitenkin juhannustoivotukset: Älkää hukkuko!


Itse vietän kaupunkijuhannuksen, johon kuitenkin kuuluu grillaamista.  Nam.

torstai, kesäkuu 16, 2011

Päivä 14: Talvikuva

Viime talvena sitä lunta ja kylmää piisasi. Minä tykkäsin, vaikka sympatiseerasinkin talonomistajia jotka joutuivat tekemään lumitöitä.

keskiviikko, kesäkuu 15, 2011

Harmistus

Eikä mikään pieni harmistus.

Olin kovasti odottanut lauantaista Duran Duran -keikkaa, ja nyt sitten tuli ilmoitus että myös se perutaan Simon LeBonin ääniongelmien vuoksi. Siis @¤x#!!!!!

Minä 13-vuotiaana.
Itse asiassa en ole aktiivisesti kuunnellut Duran Durania vuosikymmeniin, mutta koska kyseessä on ensimmäiset idolini, olin todella innoissani tästä keikasta, joka olisi varmaan ollut mahtava, etenkin kun bändin uusi levykin on melkoisen hyvä!

Alunperin olin kyseisenä viikonloppuna menossa Provinssirockiin katsomaan System of a Downin taatusti legendaarista ensimmäistä Suomen keikkaa (nyt kun ovat muutaman vuoden tauon jälkeen taas innostuneet yhteistyöstä...), ja olin jopa saanut hotellihuoneenkin varattua. Mutta kun tieto DD-keikasta tuli, peruin tämän. Joten nyt minulla ei ole tänä kesänä mitään kivaa odotettavissa. Byääh.

Tuolloin suosikkiDuran oli Nick!
Pieni toivon kipinä on vielä olemassa koska keikalle yritetään löytää uutta päivämäärää. Mutta toivottavasti eivät sitten lykkää sitä syksylle ja arkipäivälle, koska JOS sattuisin olemaan töissä niin keikkamatkalle lähtö voi silloin olla vaikeaa.

Kertakaikkiaan kurjaa.

tiistai, kesäkuu 14, 2011

Päivä 13: Teema "valo"

Äsh, taas olen jäänyt jälkeen kuva päivässä -tahdista. No, ehkä se osoittaa että minulla on muutakin elämää ;-)

Päivän teema antoi hyvän syyn postata joulukuva keskellä kesää:

sunnuntai, kesäkuu 12, 2011

Täällä täytetään pyöreitä!

Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää: Pico täyttää 20 vuotta!
Tarkkaa syntymäpäivää ei ole tiedossa, mutta se on noin pari viikkoa ennen juhannusta, joten nyt on varmaan oikea hetki juhlia.

Kuva on otettu muutama päivä sitten ennenkuin parvekkeesta ja asunnosta tuli helteiden myötä sauna. Pico raukka makailee nykyään makuuhuoneen avoimen ikkunan edessä vilvoittelemassa eikä auringossa loikoilu tule mieleenkään. Toivottavasti se selviää hengissä tästä helleaallosta. Minäkin olen ihan hätää kärsimässä - ja minulla on muuten lupa valittaa helteistä, koska en valittanut talvella pakkasista, ainoastaan liukkaudesta. =)

Hip hip huraa Picolle!!!

Päivä 12: Arkeni

Arkeni on juuri muuttumassa työssäkäyvän arjesta työttömän vastaavaan. Ehkäpä siis tulen katsomaan enemmän elokuvia ja tv-sarjoja?

lauantai, kesäkuu 11, 2011

Päivä 11: hullua

Hullua on heittää polkupyöriä Aurajokeen. Tässä yksi joesta nostettu pyörä.

perjantai, kesäkuu 10, 2011

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi

Olen taas jäänyt jälkeen kuva/päivä aikataulustani, joten tänään tulee kaksi postausta.
Minut saa iloiseksi yleensäkin kaikenlaiset elukat: oravat, koirat, kissat, pikkulinnut, sorsat...  ei kuitenkaan ampiaiset, kuoriaiset tai sokeritoukat.


Päivä 9: Päivän asu

Päivän (kuten edellistenkin) asun tärkeät osat ovat aurinkolasit ja päänahkaa suojaava lakki.

torstai, kesäkuu 09, 2011

Päivä 8: Suosikkikuva

En millään pysty valitsemaan mitään absoluuttista suosikkikuvaani, mutta tässä yksi niistä:



Pidän kuvasta, koska siinä on katseen kohteita sekä etu- että taka-alalla. Tosin valotuksessa olisi toivomisen varaa. Kuvassa on yksi siskoni ihanaisista kääpiösnautsereista, Doris.

keskiviikko, kesäkuu 08, 2011

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Siis minultahan löytyy tuhansia kuvia joita en ole koskaan julkaissut. Ihan randomilla päädyin tähän kuvaan, josta näkyy missä kunnossa lähettifirma toimitti minulle pari vuotta sitten iPod Touch -tilaukseni. Toki soitin heti asiakaspalveluun ja valitin siitä että paketti on kuin vesilammikossa uitettu, mutta koska laite kuitenkin toimi, asia jäi siihen. Oli Applen kotelo sen verran vesitiivis.
Tuona päivänä satoi, mutta olin kyllä melko tyrmistynyt siitä että eivät osaa kuljettaa paketteja suojassa. Tuo oli tosiaan sen näköinen että oli ollut pidemmänkin aikaa sään armoilla.

tiistai, kesäkuu 07, 2011

E3 -messut tarjoavat välähdyksiä odotetuista peleistä

Eilen alkoi vuoden 2011 E3-messut, pelimaailman merkittävimpiä tapahtumia. Katselin koko illan silmät tapilla netistä livestriimattuja lehdistötilaisuuksia joissa julkistettiin yhtä sun toista mielenkiintoista.

Eniten olen tietenkin odottanut uutisia Mass Effect 3:sta, joka nyt on vahvistettu julkaistavaksi maailskuussa 2012. Eilen kävi ilmi että pelin X-boxversiosta tulee Kinectin kanssa yhteentoimiva. Ei niin, että pelaajan pitäisi heilua kameran edessä, vaan tässä käytetään ääniohjausta. Eli pelaaja voi tehdä dialogivalinnat puhuen, ja myös antaa tiimijäsenilleen suullisia käskyjä. Aluksi olin asiasta kovinkin innoissani, mutta mahtaakohan se sittenkään olla hauskaa? Ja mitä sitten jos puhuu formulaenglantia? (En kylläkään myönnä itse tekeväni niin...) En ehkä kuitenkaan lähde pelkästään tuon takia ostamaan Kinectiä.


Tässä videossa esitellään Mass Effectin pelaamista Kinectillä:



Ja tässä taas uusin traileri:


Toinen kovasti odottamani peli on Assassin's Creed Revelations joka tuo päätöksen Ezion tarinalle. Ezio on nyt viisissäkymmenissä, mutta ei kuitenkaan vielä kehäraakki. Tässä uusin traileri, KAUNEUTTA!



En voinut tietenkään kykkiä hereillä koko yötä, joten paljon uutisia ja trailereita jäi vielä näkemättä ja ne on katsottava tänään jälkikäteen. Odotan uuta infoa etenkin peleistä Deus Ex: Human Revolution, Skyrim ja Bioshock Infinite. Kuka sitä nyt haluaisikaan ulos aurinkoon?

maanantai, kesäkuu 06, 2011

Päivä 6: Teema "vihreä"

Arkistoistani löytyy kollaasi jonka olen kyllä julkaissut jo aiemmin toisen kuvahaasteen yhteydessä, mutta koska se sopii kuudennen päivän teemaan kuin sormi nenään, se tulee nyt uusintana:


Kyseessä siis kotoani löytyviä vihreitä juttuja (no jaa, ruohikko on kuvattu mökillä). Olen kai maininnut että vihreä on yksi suosikkiväreistäni?

Päivä 5: Vanha kuva

Ääks, eilinen päivä meni muualla kuin kotona, joten viidennen päivän postaus jäi tekemättä. Paikataan tekemällä tänään kaksi postausta.

Periaatteessa tässä haasteessa kai pitäisi julkaista itse ottamiaan kuvia, mutta minä venytän sääntöjä ja hyväksyn kaiken mitä löydän omasta albumistani, ja valitsen vanhaksi kuvaksi kuvan 40 vuoden takaa. Olenhan ainakin itse mukana tässä kuvassa, siellä lastenvaunuissa. Olen itse syntynyt lokakuussa 1970, joten kuva lienee keväältä 1971. Aivan ihana takki vai mikälie meidän äiteellä. Ja hieman ovat lastenvaunutkin kehittyneet noista ajoista...

lauantai, kesäkuu 04, 2011

Päivä 4: Harrastus

Yksi rakkaimmista harrastuksistani on pelaaminen Xboxilla. Tällä hetkellä työn alla on Crysis 2, mutten ole ihan varma pidänkö siitä vai menenkö vaihtamaan L.A. Noireen. Se on ainakin varma että odotan talvella ilmestyvää Mass Effect 3:sta kuin hullu puuroa. Niin, ja seuraavaa Assassin's Creed -osaa.

perjantai, kesäkuu 03, 2011

Kulttuuripääkaupungissa on kivaa

Turkuhan on tänä vuonna yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista, ja ohjelmaa riittänee jokaiselle. Itse en ole ikävä kyllä vielä käynyt kovinkaan monessa tapahtumassa, siihen on kesän aikana tehtävä muutos.
Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, kävin alkuvuodesta katsomassa hevimusikaalin Infernal Musical. Se oli kyllä viihdyttävä show, ja sitä soisi esitettävän koko vuoden jotta kaikki halukkaat pääsisivät katsomaan.

Eilen päätimme kaverini kanssa tehdä jotain normaalista poikkeavaa ja osallistuimme Über Turku -kisaan. Kyseessä oli Amazing Race -tyyppinen rastikisa, teemana Turku ja Saksa (tai tarkemmin kai saksankieliset maat). Yksi rasti oli Aurajoen ylittäminen alla näkyvää "Ystävyyden siltaa" pitkin. Koska sekä minä että R olemme enemmän tai vähemmän epäatleettisia ja ehkä jopa suorastaan kömpelöhköjä, päätimme kuitenkin olla nolaamatta itseämme.


Kotimatkalla pyöräilin läpinäkyvän saunan ohitse, ja hyvä etten ajanut kolaria kun jäin tuijottamaan siellä saunovaa miesporukkaa. Siis haloo - tuollainenhan on liikennevaara! =) Läpinäkyvän saunan lisäksi täältä löytyy valkosipulin muotoista saunaa ym. Lisää infoa Saunalabista täältä.

Kaikenlaisia tapahtumia on tarjolla koko vuoden, joten rohkeasti vaan käymään täällä Turussa. Jokirannastakin on tullut aivan ihastuttava kahvila- ja ravintolakeidas. Suosittelen käyntiä etenkin kahdessa suosikkipaikassani: nautinnon tuo kupponen Turun parasta lattea tai cappuccinoa Café Artissa ja lasillinen viiniä tunnelmallisessa Tintåssa. Kesällä minut todennäköisesti löytää melko usein jomman kumman terassilta.

Päivä 3: Perheenjäsen

Tätä ei ainkaan tarvinnut kauaa miettiä:

torstai, kesäkuu 02, 2011

Päivä 2: suosikkitavara

Kyllähän se suosikkitavara taitaa olla tämä kannettava tietokone. Kommunikaatioväline, muistivihko, musiikkisoitin, tietosanakirja... Tosin se taitaa kohta joutua joko huoltoon tai vaihtoon koska se saa vähä väliä lämpöhalvauksia, vaikka minulla on jopa sellainen tuuletinalusta. Ei kiva.

Päivä 1: omakuva

Koska tehtävänannossa ei mainittu pitääkö kuvan olla tuore päädyn kaivamaan arkistoistani kuvan kultaiselta 80-luvulta, koska tahdon antaa lukijoille kunnon naurut. Olkaatten hyvät:


Siis kattokaa ny tuota tukkaa!!!!! Voin kertoa että vieressä seisoneella ystävälläni oli vähintään yhtä laaja tukkalaite. =)

Nappasin haasteen: 30 kuvaa

Tiinan blogissa oli jo aikoja sitten mielenkiintoinen kuvahaaste: 30 päivää, 30 kuvaa. Koska pidän valokuvaamisesta, päätin tietenkin tarttua siihen. Kesäkuussakin on sopivasti 30 päivää - tosin olen päivän myöhässä, joten tänään tulee 2 kuvaa.

Homma menee siis näin:

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva


keskiviikko, kesäkuu 01, 2011

It's a fine day for a comeback

Jaahas, mitenköhän pitäisi aloittaa ensimmäinen blogipostaus miltei puoleen vuoteen. Siis PUOLEEN VUOTEEN! Miten tässä näin kävi? Hävettää ihan...
Alunperin ajattelin yrittää istua vähemmän tietokoneella koska niskani olivat ihan törkeässä jumissa. Heräilin joka aamu päänsärkyyn jne... No, se vaiva saatiin jotenkuten kuriin akupunktiokuurilla, mutta blogitauko senkun venähti.
Nyt auringon palattua olen taas täynnä uutta puhtia ja edessä häämöttävä työttömyys tietää toimeettomia tunteja, joten on hyvä aika palata sorvin ääreen.

Kuten kuvasta näkyy, Picokin on yhä seurassamme, mikä on miltei käsittämätöntä ottaen huomioon kaikenmaailman munuaisvaivat ym. Gubbe täyttää tässä parin viikon sisällä (tarkasta päivämäärästä ei ole tietoa) kunnioitettavat 20 vuotta ja voi yhtä hyvin kuin talvellakin.

Pikainen yhteenveto siitä mitä viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut:

  • Joulu tuli ja meni, ja minulla oli ihka oikea kuusi! Picokin tykkäsi.
  • Kävin katsomassa loistavan Infernal Musicalin - harvoin on tehnyt mieli moshata teatterissa. ;-)
  • Kyllästyin talvijäillä liukasteluun ja ostin mainiot IceBugs-piikkikengät ääriolosuhteita ajatellen. Jo pysyy mummo pystyssä =D.
  • Ostin HTC Desire -älypuhelimen. Kun se oli käynyt monta kertaa huollossa häiritsevän suhinan takia kävi ilmi että se taitaakin olla ominaisuus eikä mikään maanantaikappale. Siis ihan törkeän aliarvoinen äänenlaatu siinä luurissa ottaen huomioon verrattaen korkea hinta! Ja minä aioin kuitenkin käyttää sitä myös vanhanaikaisesti puhumiseen. Siispä puhelin vaihtoon, ja tilalle tuli Samsung Galaxy S johon olen ollut todella tyytyväinen. Etenkin nyt kun sen käyttöjärjestelmä päivittyi nopeampaan.
  • Edellisen seurauksena olen tahkonnut Angry Birdsiä silmät kierossa ja etusormi verillä. Se peli on saatanasta - eihän sitä voi lopettaa!
  • Kävin loistokeilalla kuuntelemassa Von Hertzen Brotherseja. Siinä on kuulkaas hemmetin lahjakkaat veljekset! 
  • Minulta otettiin kilpirauhasesta ohutneulanäyte ja se sattui niin pirusti. Tuloksista (hyvistä sellaisista) kertoi sen verran komea lääkäri että verenpainetta mitatessa luvut huitelivat yläilmoissa.
  • Olen ollut sitä mieltä että väärä biisi voitti Euroviisut. (Siis iik - en tänä vuonna laatinut blogiin omaa viisuarviotani...)
  • Olen ihmetellyt kiekkokullan lieveilmiöitä. On uhattu ulkomaalaisia ja joku onnistui jopa nostamaan esille pakkoruotsikortin. Ei ymmärrä.
  • Olen pelannut läpi Dragon Age 2 -pelin kolmeen kertaan. Pitäähän sitä kokeilla miten pelikokemus eroaa riippuen siitä oletko maagi, rogue tai soturi, hyvä tai paha - ja eri romanssivaihtoehtojakin oli kokeiltava.
  • Olen potenut ikäkriisiä. Is there life after 40?
  • Olen kirjoitellut työhakemuksia - tähän mennessä tuloksetta. Heinäkuussa alkaa sitten nälkäpäivät.
  • Olen alkanut virkkaamaan isoäidin ruutuja. Siitä enemmän erillisessä postauksessa.

Siinäpä ne, aika säälittävää ettei puolesta vuodesta kertynyt tuon pidempää listaa, olenpas viettänyt tylsää elämää. Mutta toivottavasti tästä meno paranee. Ja lupaan hartaasti että seuraava postaus tulee seuraavien päivien - ei kuukausien - sisällä.
--- Related Posts with Thumbnails