Keikkakuvaa

Ei tuosta kännykästä oikein ole keikkakuvien ottajaksi, mutta yritinpä kuitenkin. Alla pari kuvaa perjantaisesta VHB-keikasta.

Olimme K:n kanssa ensimmäistä kertaa Naantalin kaivohuoneella ja saimme hienoisen shokin sinne saavuttuamme. Tässä me olemme tulossa rokkikeikalle, ja paikan päällä joku pikkumekko/pukuväki tanssii foksia, oli sitten kyseessä Kaija Koo, Anssi Kela tai se takavuosien kammottava Who let the dogs out -ränkytys. (No joo, ei sitä tainut tehdä kuin yksi pari tai kaksi, mutta kuitenkin...) Takavuosien yhden hitin ihmeet olivat muutenkin aika hyvin edustettuina. Keikkaväen saapuessa tunnelma kuitenkin onneksi koheni ja päästiin rokrokfiiliksiin.

Kaikenlaista muutosta

Tässä on nyt elelty kuukauden verran ilman Picon läsnäoloa. Toki olen jo tottunut siihen, mutta aina välillä keittiössä häärätessäni havahdun siihen ettei kukaan enää tulekaan kerjuulle. Outoa on myös voida olla poissa kotoa miettimättä sitä että kohta täytyy lähteä ruokkimaan kissaa.

Muutoksia on tälle kesälle ollut muitakin. Olen nyt sitten työttömänä työnhakijana, ja yritän tottua nuukailuun. Ja tietty etsin kaikin tavoin jotain uutta työtä. Vielä ei ole napannut, mutta kesä nyt on muutenkin huonoa aikaa työnhaun suhteen, ja toivon tarjonnan paranevan syksyä kohden.

Koska tässä muutenkin on muutoksia ollut, niin innostuin Picon tavaroiden poiskorjaamisen myötä myös rymsteeraamaan olohuoneessa. Raahasin sohvan toiselle seinustalle ja totesin että näin on hyvä. Nyt vain kaipaisin pyöreää sohvapöytää, mieluiten vintage-sellaista. Mutta sen ostaminen jäänee kunnes alkaa taas tulot kohenemaan. Tuo ansiosidonnainen ei nimittäin riitä paljoon muuhun kuin ruokaan ja pakollisiin laskuihin.

Muutosta ei ikävä kyllä ole niska-hartiakipujen suhteen. Lihakset ovat kaulaa myöten jumissa, vaikka olen urheasti yrittänyt vähentää tietokoneella istumista ja lisätä jumppaa. Ilmeisesti jumppaa on lisättävä vielä enemmän. Lupaan, lupaan...

Mikäs muutos vielä oli mielessä? Juu, olen onnistunut karistamaan muutaman kilon, jei! Olen niin trendikkäästi ryhtynyt vähentämään turhia hiilareita, lähinnä sokereita. Se tekee varmaan hyvää myös hammaskalustolle. Mikään tosikarppaaja en ole, mutta yritän vähän katsoa mitä sitä sulee suuhunsa pistettyä. Ja toistaiseksi se on auttanut.

Eipä tässä muuta, nyt täytyy alkaa valmistautumaan illan keikkaa varten: Von Hertzen Brothers Naantalin Kaivohuoneella. Ja huomenna isoja purjelaivoja sun muuta ohjelmaa Turussa. Kiirettä pitää  näin kesän viimeisenä (?) lämpimänä viikonloppuna.

In memoriam: Pico 1991 - 29.7.2011

Perjantaina koitti se päivä jota olen pelännyt jo siitä lähtien kun kissan hankin: Pico tassutteli sateenkaarisiltaa pitkin autuaammille hiirenmetsästysmaille.

Jo pitkään vaivannut munuaisten vajaatoiminta vei (varmaan sietämättömän helteen myötävaikutuksella) viimein voiton - Pico alkoi vaikuttaa yhä väsyneemmältä ja rupesi oksentelemaan, joten ainoa armollinen ratkaisu oli lähteä viimeiselle eläinlääkärireissulle. Mitäpä sitä kieltämään - se oli yksi elämäni kamalimmista kokemuksista. Vaikka olen tiennyt tuon hetken olevan väistämättä edessä ja yrittänyt valmistautua siihen henkisesti, niin pahalta se silti tuntui. Puhumattakaan paluusta tyhjään kotiin tyhjää kuljetuskoppaa kantaen.

Saan kuitenkin olla tyytyväinen siitä että Pico sai elää pitkän ja todennäköisesti hyvän elämän - jatkoaikaakin saimme runsaasti, vaikka on ollut noita kilpirauhas- ja munuaisvaivoja. Nyt edessä on totuttelu siihen ettei kukaan tule kärkkymään syömisiäni tai kömpimään päälleni nukkumaan. Kylpyhuonekin vaikuttaa niin tyhjältä ilman hiekkalaatikkoa. Karvoja Pico sentään jätti jälkeensä moneksi vuodeksi.

Ystävän menettäminen 20 vuoden jälkeen on rankkaa. Luultavasti joskus vielä tulee aika jolloin sydämeeni tassuttelee uusi kissa. Mutta ei ihan vielä.

(Kuva suurenee klikkaamalla)