sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013

Jonkinlainen paluu

Hupsista. Blogi hiljeni pitkäksi aikaa ilman minkäänlaista loppukaneettia. Taisi jutut vain loppua kesken... ja lisäksi tuo FB:ssä roikkuminen alkoi viemään aikaa blogien lukemiselta ja kirjoittamiselta. Mutta koska ajatuksissani oli vielä palata tätä päivittämään, en missään vaiheessa raaskinut pistää lappua luukulle.

Nyt on vuorossa jonkinasteinen paluu - ainakin kissajuttujen muodossa. Pari viikkoa sitten adoptoin kaksi ihanaista poikaa, joiden tempauksia on pakko tallentaa. Mietin josko tekisin pojille ihan oman blogin, mutta ainakin näin alkuunsa päivittelen juttuja ja kuvia tänne.

Saanko esitellä: Fenris ja Sheldon:


perjantaina, joulukuuta 23, 2011

Joulu on...

Ei muuta kuin että hyvää joulua!


sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

Elämän pieniä valopilkkuja

Viime päivinä talitintit ovat useaan otteeseen kurkkineet ikkunoista, ja onnistuin jopa nappaamaan yhdestä kuvan. Ihanaisia otuksia ♥.

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2011

Kuulkaas naiset...

Tiedättehän että olisi tärkeää tarkastella rintojaan mahdollisen rintasyövän varalta, mutta sen muistaminen ei aina ole itsestäänselvyys.

Nyt asiaa helpottamaan on kehitelty älypuhelinapplikaatio, ja ainakin sen mainosvideo kiinnitti minun huomioni:



Appi löytyy jo nyt iTunesista, ja 17. lokakuuta alkaen myös Android marketista.

Taidanpa tässä aikani kuluksi katsoa tuon videon vielä kerran... ja kerran... ja kerran...

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Glögiensi-ilta

Joulu lähestyy. Ensimmäiset joulukoristeet on kuulemma bongattu Ikeassa, ja Stockmannilla myydään Julmustia, eli Juhlajuomaa. Alkossakin oli jo asetettu glögit paraatipaikalle. Itse olen Blossan vuosikertaglögien ystävä, ja petyin viime vuonna kun täällä Suomessa ei saanut 2010-painosta muuten kuin isomman erän tilaamalla. Tänä vuonna sitä taas saa! 

Syntymäpäiväni ja päivärahan maksun kunniaksi kävin heti ostamassa pullon, jotten vaan jäisi ilman. (Eikös kunnon suomalaisen työttömän kuulukin heti päivärahan maksupäivänä sännätä Alkoon?) Tänä vuonna glögin maku tulee Arabica-kahvipavuista. Jännittävää, eikä ollenkaan hassumpaa! Tähänastiset empiiriset tukimukseni osoittavat että glögi on parhaimmillaan hieman lämpimänä, ei tulikuumana. Kahvin maku ei ole liian päällekäyvä, ehkäpä se itse asiassa voisi olla hieman vahvempikin. Altian sivuilla todetaan glögin sopivan tumman suklaan tai kypsytettyjen juustojen seuraksi, sitä on joulun alla kokeiltava.

Ja ei, vaikka olenkin jouluihmisiä, niin en aio vielä alkaa koristelemaan kämppää, aion odottaa ihan joulukuuhun...

tiistaina, syyskuuta 13, 2011

Nukuttiinko elokuvatarkastamossa?

Minä en yleensä ole valittanut väkivaltaviihteestä, enkä sinänsä valita siitä nytkään, mutta ikärajoista olisi vähän asiaa.

Kävimme tänään katsomassa Cowboys & Aliens -leffan, ja koko seurueemme oli täysin ihmeissään sen K13-luokituksesta. Heti alusta alkaen tyypit vetivät toisiaan turpiin niin että veri lensi ja hampaat katkeilivat. Piti oikein tarkistaa leffalipusta että oliko tämä sittenkin K15 tai jopa K18, mutta ei. Tämä sai minut vierailemaan ensimmäistä kertaa elokuvatarkastamon nettisivuilla, koska halusin nähdä perustelut luokitukselle:

Runsaasti osin yksityiskohtaista väkivaltaa, jonka vaikutusta epärealistinen konteksti lieventää.

Ei sillä alieneiden lahtaamisella niin väliä, mutta kun tuossa ihmiset hakkasivat toisia ihmisiä naamaan niin että oikeassa elämässä lähtisi henki tai tulisi ainakin aivovamma. Mielestäni epärealistinen konteksti ei lievennä sellaista väkivaltaa. Sitäpaitsi ihmisten välisen mätön alkaessa konteksti ei ollut mitenkään epärealistinen, sillä alieneita ei ollut vielä näkynytkään.

En siis vastusta itse väkivaltaa, katselen itsekin sitä vallan sujuvasti, mutta sen verran kukkahattutätiä minussakin on että olen sitä mieltä että niin nuorten, henkisesti vielä epäkypsien lasten ei tarvitsisi sitä silmät ymmyrkäisinä tapittaa.

Toinen media jonka väkivallasta usein keskustellaan on tietokone- ja konsolipelit. Ahkerana pelaajana tiedän mistä on kyse ja tahdon tämän purkauksen lopuksi vielä lyhykäisesti muistuttaa vanhempia pelien ikärajoista. Niihin on syynsä, joten tarkkailkaa mitä pelejä jälkikasvunne hankkii.

P.S. Itse leffasta: Olihan siinä kamalasti kliseitä ja muita typeryyksiä, mutta olin kuitenkin suht koht viihdyttynyt. (Daniel Craigista hieman bonusta...) Pulla-Armas sen sijaan kihisi kiukusta vielä pari tuntia näytöksen jälkeen koska leffa oli hänen mielestään niin paska, ja vannoi ettei enää ikinä lähde katsomaan Hollywood-elokuvia. Taisi vannoa samaa jo Apinoiden planeetan synnyn jälkeen, mutta se pääsi unohtumaan. =)

keskiviikkona, elokuuta 31, 2011

Keikkakuvaa

Ei tuosta kännykästä oikein ole keikkakuvien ottajaksi, mutta yritinpä kuitenkin. Alla pari kuvaa perjantaisesta VHB-keikasta.

Olimme K:n kanssa ensimmäistä kertaa Naantalin kaivohuoneella ja saimme hienoisen shokin sinne saavuttuamme. Tässä me olemme tulossa rokkikeikalle, ja paikan päällä joku pikkumekko/pukuväki tanssii foksia, oli sitten kyseessä Kaija Koo, Anssi Kela tai se takavuosien kammottava Who let the dogs out -ränkytys. (No joo, ei sitä tainut tehdä kuin yksi pari tai kaksi, mutta kuitenkin...) Takavuosien yhden hitin ihmeet olivat muutenkin aika hyvin edustettuina. Keikkaväen saapuessa tunnelma kuitenkin onneksi koheni ja päästiin rokrokfiiliksiin.



LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails