Postmonautti?

Joku tutkija (en tietenkään muista kuka) on joskus käyttänyt termiä postmonautti sellaisista henkilöistä joilla on tekniset ja tiedolliset taidot jotka mahdollistavat postmodernin kulttuurin synnyttämistä elämyksistä nauttimisen.

Olenkohan minä postmonautti?

Istun tietokoneen edessä, bluetooth-kuuloke korvalla siltä varalta että täytyy samalla puhua puhelimeen, chattailen sekä Facebookissa K.n kanssa ja yllytän tätä kirjautumaan Second Lifeen, jotta voimme treffata siellä avataariemme muodossa. Sitten jatkamme mesettelyä Yahoo messengerillä ja mietimme yhdessä sopivaa nimeä K.n virtuaaliminälle... samalla puhelin soi, ja keskustelen yhtaikaa Pulla-Armaksen kanssa. Sitten siirryn näpyttelemään kuulumisiani blogiin.

Itse asiassa kun tilannetta tarkkailee ulkoapäin, se vaikuttaa aika hullulta...

Nyt Second Life kutsuu, minä jätän teidät leppoisan joululaulun pariin:

Edelliseen liittyen...

Ilta-Sanomat uutisoi Facebookissa vaanivista vaaroista: Facebook-käyttäjiä vaanivat identiteettivarkaat.

Jutun (uutinen on alunperin BBC:ltä) mukaan monet ihmiset hyväksyvät ystäväpyyntöjä täysin tuntemattomilta ihmisiltä, saattaen siten tietonsa näiden nähtäviksi. On se kyllä kumma miten varomattomia sitä nykyään ollaan. Minä en ainakaan haluaisi ilmoittaa oikeaa nimeäni ja syntymäaikaani koko maailmalle. Tuollainen "ystävien" hamstraaminen sopii paremminkin esim. jollekin MySpace- tms. sivustolle, missä voi esiintyä nimimerkin turvin.

Olen huomannut, että moni fb-käyttäjä sallii profiilinsa vapaan tarkastelun. Kannattaisi klikata "privacy"-nappia ja tehdä vähän säätöjä. Tai no, kuka tietää, ehkä minä vain olen vainoharhainen...

Naamakirjasta komplekseja?

Naamakirja.
Facebook.

Tuo Ameriikanmaalta levinnyt vitsaus, joka lehtijuttujen mukaan on niin koukuttava että se vie jopa kallisarvoista työaikaa.

Juu, minunkin naamani on löytynyt sieltä muutaman viikon ajan. Ensin ajattelin, että koska olen jo rekisteröitynyt niin moneen paikkaan, en aio tunkea itseäni tälle leikkikentälle. Mutta siinä vaiheessa kun kaverilta tuli verkostoitumiskutsu, vastarintani murtui, ja niinpä minäkin aloin näpyttelemään sinne tietojani ja liittämään profiiliini mitälie hilavitkuttimia. Löytyy mahdollisuutta testata leffatietouttaan, heittää kaveria lampaalla, lahjoittaa mysteerimunia, drinkkejä, siemeniä yms. Niin, ja sitten tietenkin voi pistää vampyyrinsä/zombinsa/ihmissutensa/pultsarinsa taistelemaan muiden vastaavien kanssa.

Kilkkeiden määrä on niin huima että hitaampaa heikottaa, ja olen yrittänyt filtteröidä turhimpia pois. Lisäksi olen säätänyt yksityisyysasetuksia niin, että vain ystävikseni tunnustamani ihmiset pääsevät tietoihini käsiksi. Pitää sitä nyt jonkinlainen yksityisyys säilyttää, jos omalla nimellään esiintyy.

Ideanahan tuo Facebook on mitä mainioin - koko ystävä/opiskelutoveri/työkaveriverkosto muutaman napinpainalluksen päässä. Sitäpaitsi olen sitä kautta päässyt yhteyteen sellaisiin vanhoihin kavereihin, joita en ole aikoihin nähnyt.

Mutta naamakirja on myös omiaan luomaan alemmuuskomplekseja: joillain ihmisillä on lähemmäs sata ystävää verkostossaan, minkä rinnalla minun kymmenen ystävääni vaikuttaa lähinnä säälittävältä. Olenko normaalia epäsosiaalisempi henkilö, kun ei kavereita löydy? Tulee mieleen kouluajat, jolloin oli selvä jako suosittujen ja epäsuosittujen tyyppien välillä. Well, minä nyt en ole missään vaiheessa ollut mikään suosiontavoittelija, mikä on onni, sillä ystävälukuja vertaillessa voisi vaikka masentua. Ja tosiasiahan on, että suuri osa oikean elämän ystävistäni eivät ole tuonne kirjautuneet, en siis ole täydellinen hylkiö. ;-)

Yksi FB:n parhaimpia puolia on se, että se huomauttaa tulevista syntymäpäivistä. Se on minulle erittäin tervetullutta, sillä olen surkea muistamaan muiden synttäreitä. Nyt ehkä saan onnittelut perille ajoissa.

Keikalla on kivaa...

... jopa virtuaalisessa maailmassa. Tuhat Sanaa -blogin ja Sula Pinta -podcastin ansiosta tulin tässä pari päivää sitten tietoiseksi siitä, että Second Lifessä olisi tänään keikka. Haminalainen pumppu nimeltä LaiskaMies veti klo 18 keikan Yoen kievarissa. Oikeasti bändi soitti Haminassa treenikämpässään, ja ääni striimattiin Second Lifeen.

Päätinpä minäkin mennä todistamaan tätä tapahtumaa, enkä kyllä katunut. Paikalla oli kai noin kolmisenkymmentä avataria jotka jorasivat innokkaasti. Tilaisuuden aikana kuvattiin myös yhden biisin videota - voinpa vastedes kerskua että olen jonkun bändin musavideolla. ;-) Musiikkikin oli ihan hauskaa - suosikkibiisini oli Isillä on issias.

Avatarini Sibylla Snook joraa tuossa keskellä kuvaa punaisessa paidassa. Kuva suurenee klikkaamalla.

Minulla on vielä vähän totuttelemista tuohon toisen maailman kontrolleihin, mutta homma alkaa pikkuhiljaa sujua. Aluksi grafiikka näytti tällaisen nykyajan graafisesti huippuhienojen pelien pelaajalta vähän alkeelliselta, mutta ei se yhtään haittaa, siinä on omanlaisensa tunnelmansa.

Osasin jopa hakea itselleni LaiskaMies-keikkapaidan ja jopa pukea sen päälleni. Huomatkaa myös uusi kampaus.

Minullakin on toinen elämä

Rekisteröidyin keväällä Second Life -käyttäjäksi, mutta parin kokeilukerran jälkeen se pääsi unohtumaan. Nyt kuitenkin päivitin ohjelman ja kävin taas vähän nuuskimassa paikkoja ja muokkaamassa avatariani. Jos joku siellä joskus hengaa, niin minut tavoittaa nimellä Sibylla Snook. Tässä kuvassa avatarini harjoittelee hulatanssia.


Kävin pällistelemässä aloittelijoille tarkoitettuja paikkoja. Jos perusvaatteet tai -hiukset eivät miellytä, niitä voi aina ostaa virtuaalisilla Linden-dollareilla (joita tietty ensin ostetaan oikealla valuutalla). Minä voisin itse asiassa haluta tuollaisen kampauksen elävässäkin elämässä.



Ja jos haluaa, tuonne voi ilmeisesti ladata kuvan omasta pärstästään, ja liittää sen avataariinsa. Enpä taida...


Toistaiseksi olen ollut satunnaisessa sananvaihdossa muiden uusien käyttäjien kanssa, täytyy katsoa jos tuolta löytäisi jonkun mielenkiintoisen yhteisön.

P.S. Onko kielipoliiseja kuulolla? Onko se avataari vai avatari?