Anteeksi vaan, mutta minun on pakko purkautua, ärsyttää niin paljon:
1. Aamulla huomasin, etten ollut saanut siivottua kaikkia HotCool-lasin rikkoutumisesta keittiöön levinneistä siruista. Yksi pureutui vasempaan jalkaani, mutta onneksi sain sen pois. Vertakin tuli ikävästi.
2. Tehdessäni lähtöä kaupungille astuin johonkin märkään eteisessä - ja juu, Picohan se oli siihen vääntänyt karvapallon. Onneksi ei sentään ollut vielä sukat jalassa
3. Kaupunki on koulujen alkamisen myötä muuttunut teinihelvetiksi. Niitä parveilee Hansan jokaisen uloskäynnin ympärillä niin, että ei meinaa sisään päästä.
4. Kotimatkalla huomasin, että myös oikeaan jalkapohjaani on pureutunut lasinsiru. Rupesi yhtäkkiä sattumaan niin pirusti. Pääsin sentään kotiin. Mutta en osaa sanoa, onko siru vielä jalassa vai lähtenyt pois - asiaa on vielä tutkittava suurennuslasin kanssa. Prkl.
Ja kun kerran vauhdissa olen, tahdon vielä valittaa kahdesta muotiin liittyvästä asiasta:
a: Crocs-kumikengät. Kammottavia! Ruotsissahan niitä vilisee pilvin pimein, ja nyt kesällä niitä näkyi jo aika paljon täälläkin. Ei ollut kaunista katsottavaa - ja eikös tohvelit nyt sentään kuulu koti- ja pihakäyttöön? En onneksi ole yksin kumikenkävastaisuudessani - asiaan omistautuneille on mm. oma blogi ja kauppa mistä voi ostaa anti-tuotteita. =)
b: Tämän hetken paitatarjonta. Tarjolla olevissa topeissa on suurimmassa osassa äitiysvaateleikkaus. Miksi kaikkien naisten pitäisi näyttää siltä että on pulla uunissa? Siinä syntyy sitä paitsi monia vaivaantuneita hetkiä, kun puolitutut alkavat toivottamaan onnea tulevan perheenlisäyksen johdosta. Etenkin minun vartalonmuodollani se on hyvin mahdollista.
Kiitos puheenvuorosta. Nyt Anne menee syömään. Parempi ruoka, parempi mieli.
4 kommenttia:
Ehkä inhottavinta, mitä tiedän on siru jalanpohjassa. Meillä imuroidaan erittäin perusteellisesti ja hartaasti lasivahingoissa.
Mä melkein innostuin niistä Crockseista, kun ne olivat niin ihmeellisen kevyet. Rumat ovat pirulaiset toki.
Ja paitamuodista: naulan kantaan. Ettei olisi sisäänostajilla ideana tarjota tunnetusti yleistyville siideri-sipsi-irtsari-Hesburger-mahaisille, 2-tyypin diabeteksen laukeamista odotteleville teineille kummun peittoa?
K: Opin minäkin kantapään (tai oikeastaan päkiän) kautta että olisi vaan kannattanut kaivaa se imuri esiin.
Crocksit on kammottavia jo sinälläänkin, mutta että kokonainen viiden hengen ruotsalaisperhe kävelee kaikilla eriväliset crocksit jalassa menee jo liiallisuuksiin!
Mutta nuo "äitiyspaidat" on loistava keksintö! Ne on käteviä kun niillä voi peitellä sitä mitä ei halua muille näyttää... ;) Paitsi osa noista "koltuista" on kyllä aika kamalia, sen voin myöntää itsekin.
Haydee: Joissakin on ihan hirveä leikkaus. Sellaisen jos tällainen rintava ihminen pistää päällensä, niin näyttää kyllä siltä että olisi raskaana. On kyllä joitain joissa on ihan hyvä leikkaus joka vain piilottaa vatsan...
Lähetä kommentti