lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Kahta en vaihda...


Apulanta: Vasten mun kasvojani

Tänään on kuntoiltu oikein olan takaa. Kävelin Turun linnaan ja takaisin (reippaat 3 km suuntaansa) ja linnassa vielä parisen tuntia rappusia ylös alas. Kävin lisuriani varten nuuskimassa vielä kerran paikkoja. Kyllähän siellä aina saa aikansa kulumaan. Varsinainen anakronistinen tilanne tuli vastaan kun renessanssikerroksessa törmäsin käsittääkseni keskiaikaistyylisesti pukeutuneen museovahtiin joka puhui kännykkään, ja vielä venäjää. =)

Intouduin reissulla ottamaan muistikortin täyteen valokuvia - Aurajoen varrella tulee joka kerta todettua, että on se vaan semmoinen henkireikä. Toivon, ettei minun tarvitse töiden takia lähteä muulle paikkakunnalle - olen kotiutunut tänne Turguseen niin hyvin. Vanha ystäväni, joka muutti Ruotsista Suomeen hieman ennen minua, harkitsee nyt takaisinmuuttoa, ja ehdotti samaa minullekin. Mutta ei... en ainakaan tällä hetkellä voisi kuvitella muuttavani sinne, en vaikka äiti ja siskot asuvat siellä. Ruoka siellä on halvempaa, ja siellä on kiva käydä silloin tällöin, mutta se saa riittää... kaupunki, josta olen kotoisin on sitäpaitsi muuttunut varsinaiseksi Pikku-Chicagoksi - julistettiin eräänä vuonna Ruotsin rikollisimmaksi kaupungiksi. Että sinne ei ainakaan tartte palata.

Ei, kyllä minusta on viimeisten kymmenen vuoden aikana tullut varsinainen Turku-fani, vaikka täälläkin on paljon parantamisen varaa.

Ja niitä näpsimiäni kuvia voi katsella täällä, jos kiinnostaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hianoi kuvi! Kyl Turkku kelppa kuvat. (Tää ei mennyt ihan puhdasverisen turkulaisesti, mutta yritystä oli.)

-Anne- kirjoitti...

Yrittänyttä ei laiteta! Näiden turkulaisten murre on kyllä vallan ihmeellistä...

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails