Nukuttiinko elokuvatarkastamossa?

Minä en yleensä ole valittanut väkivaltaviihteestä, enkä sinänsä valita siitä nytkään, mutta ikärajoista olisi vähän asiaa.

Kävimme tänään katsomassa Cowboys & Aliens -leffan, ja koko seurueemme oli täysin ihmeissään sen K13-luokituksesta. Heti alusta alkaen tyypit vetivät toisiaan turpiin niin että veri lensi ja hampaat katkeilivat. Piti oikein tarkistaa leffalipusta että oliko tämä sittenkin K15 tai jopa K18, mutta ei. Tämä sai minut vierailemaan ensimmäistä kertaa elokuvatarkastamon nettisivuilla, koska halusin nähdä perustelut luokitukselle:

Runsaasti osin yksityiskohtaista väkivaltaa, jonka vaikutusta epärealistinen konteksti lieventää.

Ei sillä alieneiden lahtaamisella niin väliä, mutta kun tuossa ihmiset hakkasivat toisia ihmisiä naamaan niin että oikeassa elämässä lähtisi henki tai tulisi ainakin aivovamma. Mielestäni epärealistinen konteksti ei lievennä sellaista väkivaltaa. Sitäpaitsi ihmisten välisen mätön alkaessa konteksti ei ollut mitenkään epärealistinen, sillä alieneita ei ollut vielä näkynytkään.

En siis vastusta itse väkivaltaa, katselen itsekin sitä vallan sujuvasti, mutta sen verran kukkahattutätiä minussakin on että olen sitä mieltä että niin nuorten, henkisesti vielä epäkypsien lasten ei tarvitsisi sitä silmät ymmyrkäisinä tapittaa.

Toinen media jonka väkivallasta usein keskustellaan on tietokone- ja konsolipelit. Ahkerana pelaajana tiedän mistä on kyse ja tahdon tämän purkauksen lopuksi vielä lyhykäisesti muistuttaa vanhempia pelien ikärajoista. Niihin on syynsä, joten tarkkailkaa mitä pelejä jälkikasvunne hankkii.

P.S. Itse leffasta: Olihan siinä kamalasti kliseitä ja muita typeryyksiä, mutta olin kuitenkin suht koht viihdyttynyt. (Daniel Craigista hieman bonusta...) Pulla-Armas sen sijaan kihisi kiukusta vielä pari tuntia näytöksen jälkeen koska leffa oli hänen mielestään niin paska, ja vannoi ettei enää ikinä lähde katsomaan Hollywood-elokuvia. Taisi vannoa samaa jo Apinoiden planeetan synnyn jälkeen, mutta se pääsi unohtumaan. =)

Mikäli jotakuta kiinnostaa...

... niin voin kertoa että minun mielestäni jommankumman alla olevista tulisi tänä vuonna voittaa Ruotsin Idol-kisa. Jaylla on aivan loistava ääni, ja persoonallinen Linnea on joka viikko tehnyt valitusta biisistä itsensä näköisen. Että silleen.

Väliin vähän leffa-asiaa

Voisi olla aika kirjoittaa muutama rivi kesän ja syksyn aikana katsotuista elokuvista. Elokuvien katselun suhteenkin on ollut vähän hiljaista, en esimerkiksi ole tainnut käydä pariin kuukauteen leffateatterissa. Ensi viikolla kuitenkin yritän mennä katsomaan Buried-elokuvan.

Otetaanpas muutamia poimintoja listalta...

Kesällä Pulla-Armas toi katsottavaksi pari 80-90-lukujen taitteen roskapläjäystä: Basket Case 2 ja Frankenhooker. Basket Case 2 on tietenkin jatkoa ykköselle, ja kertoo kaverista joka on erotettu epämuodostuneesta siiamilaisesta kaksosestaan, jota tämä nykyään säilyttää korissa. Elokuvassa on paljon outoja mutantteja.

Frankenhooker taas on, kuten nimestä saattaa arvata, eräänlainen Frankenstein-tarina. Tässä hepun tyttöystävä joutuu ruohonleikkurin mutiloimaksi, ja heppu päättää liittää tämän pään prostituoiduilta keräämiinsä ruumiinosiin. Ei siitä sitten sen enempää.  Nämä ovat sellaisia elokuvia jotka ovat hauskempia porukassa katsottaessa ja kommentoitaessa.

Tämän vuoden erikoisin leffakokemus taitaa olla Human Centipede (First sequence), sillä siinä oli kyllä mielenkiintoisella tavalla vinksahtanut idea. Hämärä, työkseen siiamilaisia kaksosia irroittanut saksalaiskirurgi, Dr. Heiter on kyllästynyt erottamaan ihmisiä toisistaan ja haluaa vaihteeksi luoda jotain. Sen takia hän kaappaa ihmisiä liittääkseen heidän ruuansulatuskanavansa yhteen pitkäksi letkaksi. Ja tämähän tapahtuu tietenkin ompelemalla takanaolevan suu edellisen anukseen... leffa ei siis ole heikkohermoisille. Oikeastihan tuollaisen konstruktin elinkelpoisuus ei voisi olla kovinkaan hyvä, koska mitä taaemmas mennään, sitä vähemmän ravintoa... No eniveis, Dr. Heiteriä näyttelevä Dieter Laser oli kyllä juuri oikea tyyppi rooliinsa, ja elokuva kokonaisuudessaan oli groteskiudestaan huolimatta viihdyttävä. Ensi vuonna on luvassa jatko-osa, Full sequence. 

Suuren pettymyksen tuotti Mads Mikkelsenin tähdittämä Valhalla Rising. Miltei nukahdin sitä katsoessa. Se oli vähän semmoinen artsy fartsy -tekele.

Sinkkuelämää 2 oli mielestäni viihdyttävämpi kuin edeltäjänsä, ja Robin Hoodista tykkäsin melko paljon. Prince of Persia oli ihan ok, ja sanokaa mitä sanotte, mutta minusta Gylliksellä pitäisi aina olla pitkät hiukset!

Marc Caron tieteisleffa Dante 01 oli sekin tylsyydessään hienoinen pettymys, mutta sen sijaan Caron & Jeunetin Delicatessen, jonka vihdoin sain katsottua, oli viihdyttävä. Ei kuitenkaan ihan yhtä hyvä kuin kaksikon Kadonneiden lasten kaupunki, joka kuuluu suosikkileffoihini.

Videokerhoomme joku onneton oli tuonut Sarah Jessica Parker-leffan Did you hear about the Morgans? joka oli niin turha että en enää edes muista kuka näytteli miespääosaa. DVD:ltä katsoin myös Big Lebowskin joka on mielestäni heikoin tähän asti näkemäni Coen-elokuva.

Inceptionin kävin katsomassa heti sen ilmestyttyä ohjelmistoon, ja siitä kyllä pidin! Pitkästä aikaa sellainen elokuva jonka voisin katsoa uudestaan melko pian. Splicen olisi taas melkein voinut jättää katsomatta. Pulla-Armaksen kanssa pohdittiin että johtuukohan se siitä että sitä on nähnyt niin paljon kaikkea että suurin osa näistä nykytieteisleffoista ei enää jaksa innostaa.

Yle Teema ilahduttaa usein hemmetin hyvillä dokkareilla ja klassikkoelokuvilla, ja boksini pullistelee kun en ole ehtinyt katsomaan pois kaikkia herkkuja. Esim. Fahrenheit 451 oli minusta todella tunnelmallinen leffa. Kirjan luin joskus lukioaikoina, ja oli hauska nähdä tämä 60-luvun elokuvaversio. Jos Teemaa ei olisi, harkitsisin kyllä televisioluvan irtisanomista. Tuollaista laadukasta tv-toimintaa haluaa kuitenkin tukea. Mutta oikeastaan olen kyllä sitä mieltä että tv-lupaan on saatava jotain muutoksia: ketuttaa niin maan penteleesti että minä joudun maksamaan yhtä paljon kuin viisihenkinen perhe, ja jotkut taas katselevat töllöä ihan ilmaiseksi, minun piikkiini. *pui nyrkkiä*

Noniin, siinä se yhteenveto oli. Nyt voisikin lähteä Hulluille Päiville katsomaan josko siellä taas olisi edullisia leffalippupaketteja tarjolla.  

p.s. Olipas hankalaa saada kuvat haluttuihin paikkoihin, minusta tuntuu että tämä Blogger ei toimi ihan niin optimaalisesti kuin pitäisi. Olen jo pitkän aikaa tuskastellut myös sitä että kun painan enteriä tehdäkseni kappalevaihdon, niin kursori siirtyykin johonkin kappaleen alkuun. Mitvit?

Ensin pelastettiin suutari Andersson...

Viime vuoden riemukkaimpia leffakokemuksiani oli norjalainen Dead Snow, missä natsizombit rellestivät norjalaisilla lumisilla vuorilla.

Silmääni osui äsken maininta tekeillä olevasta low-budget zombiekomediasta, missä myös temmeltää uniformupukeisia zombeja, mutta tällä kertaa kyseessä on pelastusarmeja - hohoohooo... Ilmeisesti joukko pelastusarmeijalaisia palaa maan päälle pelastamaan maailman pahuudelta.

Herkullinen ajatus - kunhan elokuva on tehty tarpeeksi kieli poskessa niin tuohan voi olla vaikka kuinka vallaton. Pakkohan tämä on nähdä.

Eikun tamburiineja helistelemään: Hallelujaa synneistä pois minun rumpuni pelastusta soi...

Ja tuossa olisi vielä teaser trailer:

Lauantaileffa: The Ghost Writer

Huomasin että minulta löytyi vielä pari joululahjaksi saamaani elokuvalippua jotka pitäisi käyttää pois ennen tätä päivää, joten päädyin eilen katsomaan Polanskin thrillerin The Ghost Writer. En ole aikoihin käynyt elokuvateatterissa lauantai-iltana, ja hämmästelin miten tupaten täynnä koko Kinopalatsi olikaan. Itse saliin pääseminenkin kesti tuhottoman kauan kun lipuntarkastukseen oli pitkä jono.

Elokuva oli kyllä taidokkaasti tehty, kuten Polanskilta voikin odottaa, ja Ewan McGregor teki mielestäni mainion roolityön. Ja häntähän myös katselee mielellään... Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna leffa ei tainnut olla mitenkään erityisesti mieleenpainuva. Itse tarina oli ehkä minun makuuni liian tyypillinen thrilleri, josta minä en ainakaan löytänyt mitään erityisen mielenkiintoista jujua. Minä en yleensäkään ole mikään perusthrillereiden suuri ystävä  - tai toki katson niitä, mutta ne saavat harvoin minussa aikaan sellaisen "tahtoo katsoa uudestaan" -reaktion.

Visuaalisesti tämä oli kuitenkin hyvin miellyttävä elokuva verrattuna keskivertothrillereihin, ja pidin myös kovasti äänimaailmasta ja tyylikkäästä, tunnelmallisesta musiikista. Jos itse tarina olisi ollut mielenkiintoisempi olisin antanut leffalle 4 tähteä, nyt tyydytään kolmeen ja puoleen.

--
Elokuvista kotiin päästyään saikin sitten käydä kotisohvalle katsomaan yhtä maailmankaikkeuden parhaista scifi-elokuvista: Blade Runner. Siinä on ihan käsittämättömän hieno tunnelma - ja tämä final cut -versio on mielestäni alkuperäistä parempi. Toivottavasti katsoitte.

Seeing John Malkovich

Olen ihan täpinöissä.

Kun aiemmin tänä vuonna huomasin että Turun Musiikkijuhlien yhteydessä itse John Malkovich saapuu Turkuun Infernal Comedy –musiikkinäytelmän kanssa, liput olivat jo menneet, ja minulla mieli maassa. Jos tapahtuu sellainen ihme että tänne saadaan tuollainen näyttelijälegenda, niin kyllähän minun pitäisi silloin olla paikalla! Nyt tuli kuitenkin ilosanoma lisänäytöksestä, ja me K.n kanssa vanhoina strategikkoina viritimme tänä aamuna verkot sekä lippupisteen kassalla, netissä että puhelimessa. Ja johan saatiin saalis: meikäläiset pääsevät 4.7. ihastelemaan mestarin toimintaa eturivistä! Siitä jopa näkee näyttelijöiden naamat. Kuten K. totesi: pitääköhän ottaa nitrot mukaan? ;-p

Olen äärimmäisen iloinen siitä että täällä Turussakin tapahtuu joskus jotain mielenkiintoista. Kyseessä on siis tositapahtumiin pohjautuva, klassisella musiikilla ryyditetty musiikkinäytelmä itävaltalaisesta sarjamurhaajasta, joten siinä kiinnostaa kyllä muukin kuin pääosan esittäjä.

Malkovich kuuluu muuten niihin miehiin joiden kuuntelisin lukevan vaikka puhelinluetteloa. Itse asiassa toivoisin pääseväni sessioon, missä erittäin paksua puhelinluetteloa lukisivat Malkovich, Jeremy Irons Alan Rickman ja David Bowie. Haaveensa kullakin ;-p

Löytyykö muuten mielestänne nuoremman polven näyttelijöistä ketään jolla olisi ns. puhelinluetteloääni?

Hukkaan heitettyä aikaa

Tulipa eilen tuhlattua puolitoista tuntia lyhyestä elämästä ihan turhan elokuvan katseluun.
The Tomb oli sellaista höttöä etten anna sille kuin yhden tähden, hyvä jos sitäkään.

Dvd:n takakannessa sanottiin että tässä Saw kohtaa Kuution, ja kyllähän se vähän niin taisi olla: Pari tyyppiä herää oudossa varastossa, mistä pikkuhiljaa löytyy myös muita ihmisiä, joille kaikille ilmeisesti on yhteistä se että jokainen on jollain tavalla loukannut vangitsijaansa. Pikkuhiljaa tyypit heittävät henkensä ja vain yksi pääsee pakoon. Varastossa on rekvisiittana jotain nuken päitä. Huu, olipa omaperäistä. Elokuva kokonaisuudessaan oli äärimmäisen tylsä ja efektinä käytetyt kameranheilutukset äärimmäisen ärsyttäviä.

Tarinan väitetään perustuvan H.P. Lovecraftin Tomb-nimiseen tarinaan, mutta vaikken ole tarinaa lukenutkaan, luulen että kytkökset siihen ovat hyvin löyhät. Voisin arvella että Lovecraft kieppuu villisti haudassaan kauhistuneena siitä että hänen nimensä on liitetty moiseen moskaan.

Siis oikeasti, jotkut elokuvat ovat huonoudessaan viihdyttäviä, tämä ei sitäkään.

Ylitsepursuava The Imaginarium of Dr Parnassus

Tämä oli elokuva jonka jälkeen en heti oikein tiennyt mitä mieltä olisin. Piti oikein nukkua yön yli ennenkuin päädyin antamaan sille 2,5 tähteä. Toivoin että olisin pitänyt leffasta enemmän, mutta jonkinasteinen sekavuus ja yltäkylläisyys laski arvosanaani. Ja vaikka kankaalla oli tavaraa tuutin täydeltä silmäluomeni rupesivat jossain vaiheessa lerpsumaan, mikä ei ole hyvä merkki.

Minä sentään pidin leffasta jonkin verran, koska yleensä pidän karnevalistisesta tunnelmasta ja satumaisista lavasteista. Mutta olin houkutellut mukaani Pulla-Armaksen jolle aikuisten sadut ja pienetkin musikaaliin viittaavat piirteet ovat kuin punainen vaate, ja äijä melkein puhisi turhautumistaan. Ei sentään lähtenyt kesken pois… Pulla-Armas vertasi kokemusta siihen kuin jos vähän pahoinvoivana joutuisi istumaan pöydän ääreen joka on täynnä ylisuuria leivoksia ja joutuisi syömään niitä samalla kun pitäisi kuunnella sadan yhdentekevän ihmisen yhdentekevää juttelua… =D Kieltämättä sitä oli välillä vähän pyörryksissä kun kankaalle paiskattiin kerralla koko Terry Gilliamin pään sisältö.

Periaatteessa pidin leffan visuaalisesta tyylistä, mutta se tosiaan tursusi välillä vähän liiaksi yli. Minusta tuntuu siltä kuin itse tarina jäi kaiken visuaalisen tykityksen ja kohkaamisen jalkoihin. Ajoittain tarjolla oli hyvinkin Monty Pythonmaista juttua. Tähän väliin täytyy huomauttaa että rakastan Monty Pythonin lentävää sirkusta, mutta ne Gilliamin välianimaatiot olen usein kelannut yli.
Lily Cole sopi mielestäni rooliinsa kuin nakutettu, tyttöhän näyttää ihan nukelta. Ja Heath Ledger/Johnny Depp/Jude Law/Colin Farrell –kuvio toimi mielestäni kyllä yllättävänkin hyvin.

Mutta kokonaisuudessaan elokuva oli minulle ikävä kyllä hienoinen pettymys.

Oscareita odotellaan

Katsastin mitä leffoja löytyy tämän vuoden Oscar-ehdokkaiden joukosta, ja yllätyin iloisesti kun huomasin että District 9 on ehdolla parhaaksi elokuvaksi. Kuin myös Inglourious Basterds, jonka puuttuminen tuosta listasta olisikin ollut hävytöntä. Suurinta osaa ehdokkaista en kuitenkaan ole nähnyt, ainoastaan nuo kaksi edellä mainittua ja A serious man, joten minulla ei oikein ole eväitä ottamaan kantaa siihen kenelle palkinto kuuluu. Itselleni Inglourious Basterds oli kuitenkin viime vuoden SE elokuva, jo pariin otteeseen katsottu.

Toivoisin myös miessivuosan Oscaria Cristoph Waltzille, joka saikin loistavasta roolityöstään jo Golden Globen. Ja Sherlock Holmes on näköjään ehdolla musiikki-kategoriassa - kannatetaan, tykkäsin kovasti.

Katsotaan miten käy.

Pari painavaa sanaa Euroviisuista

Viisufinaali käytiin jo lauantaina joten olen rähjäykseni kanssa vähän myöhässä, mutta vanhan euroviisufanin on pakko avautua:

Ensinnäkin nämä Suomen karsinnat ovat uskomattoman amatöörimäisiä. Sekä ulkomuodoltaan että sisällöltään. Kuinka sinne otetaan esiintyjiä jotka eivät edes pysy nuotissa? Voi hyvät hyssykät sentään mitä esityksiä tänä vuonna joutui kestämään - jopa finaalissa.  Parasta antia taisi olla väliaikanumerot.  

Toiseksi toivoisin että juontajat laitettaisiin vaihtoon. En enää kestä Pelkosta ja Peltolaa, puistatus sentään. Vaivaannuttavia vitsejä, huonoja sketsejä... ei ei ei.

Kolmanneksi ihmettelen miksi ihmeessä finaalissa kysyttiin tosikoksi osoittautuneen Marko Bjurstömin mielipiteitä? Minun mielestäni on melko asiantonta ja törkeää että kilpailulähetyksessä annetaan jonkun koreografin haukkua osallistujia - tässä tapauksessa Eläkeläisiä. Se ei ole asiallista minkään kilpailun ollessa kyseessä.  Täysin ihmeellinen veto, ja ymmärrän kyllä että tuohtuneet katsojat syyttävät Yleä manipuloinnista.

Itselläni ei ollut niin väliä olisiko Eläkeläiset vai Kuunkuiskaajat voittanut, toiseksi tullut Nina Lassanderin biisi taas ei jäänyt yhtään mieleen. Eläkeläisillä olisi ollut huumoria, mitä Suomella harvoin on ollut pelissä (tai no, Lordi nyt kuulunee huumoripuoleen...), ja Kuunkuiskaajien suomalaisugrilainen kipale voinee kosiskella slaavilaisia katsojia. Minusta vaan tuntuu että olisin kuullut sen kappaleen aiemmin, siinä on joitain hyvin tuttuja sävelkulkuja.

Lauantaina alkaa Ruotsin viisukarsinnat, jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin kyseessä on jotain paljon viihdyttävämpää ja ammattimaisempaa.

Sherlokki viihdytti

Menneellä viikolla kävin minäkin katsastamassa uuden Sherlock Holmes -leffan.
Pakko myöntää että olin trailerin perusteella hieman epäluuloinen - ettäkö Sherlock ja Watson nyrkkejä heiluttavia heppuja? Mutta leffa osoittautui lopulta ihan viihdyttäväksi tekeleeksi.

Joitain pieniä teknisiä ärsytyksiä toki oli - päällimmäisenä jotkin tappelukohtauksien nopeutusefektit jotka mielestäni kuuluvat ennemminkin musiikkivideoihin kuin elokuviin.
Visuaalinen anti oli muuten miellyttävä - pidin kovasti tummanpuhuvasta viktoriaanisen Lontoon tunnelmasta. Ja sanomattakin selvä että minun silmääni hiveli varsinainen dream team Downey & Law... 
Mitäs vielä - juu, tykkäsin musiikista.

Jatkoa ja tohtori Moriartya odotellaan.

Turun elokuvakulttuurin rappio

Kun minä muutin Turkuun vuonna 1996 täällä oli vaikka kuinka monta elokuvateatteria, sekä Finnkinon ketjuun kuuluvia että sitoutumattomia marginaalisten elokuvien teattereita. Pikkuhiljaa tilanne alkoi muuttua huonompaan - siitä on kai pari vuotta kun kaupungista poistui ainoa säännöllisesti näytäntöjä tarjoava ei-Finnkinoteatteri, ja jäimme kahden Finnkinokomplexin varaan: uudempi Kinopalatsi ja vanha Julia. Äskettäin kuitenkin myös Julia suljettiin, ja Kinopalatsi on nyt siis kaupungin ainoa elokuvateatteri.

Tässä muutoksessa on ärsyttävintä se että massoja kosiskelevat mainstream-Hollywoodtuotokset hallitsevat ohjelmistoa. Jos kyseessä on vähänkin marginaalisempi tuotos jonka ei arvella kiinnostavan suuria tavismassoja, se tungetaan minisaliin ja ihan uskomattomilla esitysajoilla. Tahtoisin nyt esimerkiksi käydä katsomassa sekä Werner Herzogin Paha poliisi -elokuvan että Tien, mutta minä tahdon käydä elokuvissa arki-iltoina (viikonloppuisin on muutakin tekemistä), enkä silloin halua mennä 20.45 alkavaan näytökseen, mikä tarkoittaa että olisin kotona vasta yhdentoista ajoissa.

Vielä muutama kuukausi sitten kun Julia vielä oli pystyssä näitäkin elokuvia pystyi käymään katsomassa ihmisten aikaan, mutta ne päivät ovat nyt förbi. Vastaisuudessa monet pikkuelokuvat varmaan jäävät kokonaan tulematta tänne. Tämä tarkoittaa sitä että täytyy odottaa dvd-julkaisuja.

En tykkää.

Uusi vuosi, uudet kujeet mietinnässä

Vuodenvaihteen myötä on aika nollata elokuva- ja kirjalistat. Siirsin viime vuoden listat erillisiin postauksiin jotka löytyvät tuolta ylävalikosta. Uudet löytyvät vanhaan tapaan sivupalkista, ja pyrin tulevaisuudessa merkitsemään listaan myös elokuvalle antamani arvosanan.

Tuntuu siltä että pitkästä aikaa pitäisi uudistaa blogin ulkoasuakin, mutta en ole vielä keksinyt että minkälaiseksi. Homma on kuitenkin mietinnän alla.

Leffavuoteni alkoi eilen mustavalkoisella klassikkoelokuvalla, Stanley Kubrickin Dr.Strangelove or: How I stopped worrying and learned to love the bomb. Se on hieno musta komedia missä kommunisteja vihaava kenraali päättää omavaltaisesti pudottaa ydinpommeja Neuvostoliittoon. Sen lisäksi tuli toistamiseen katsottua Iron Man, koska Pulla-Armas ei sitä vielä ollut nähnyt, ja minähän voin katsella Robert Downey JR:a vaikka kuinka usein. Odotan innolla kohta Suomeenkin saapuvaa Sherlock Holmesia, vaikka minua hieman arvelluttaakin se, että aiheesta on väännetty actionpläjäys.
Mutta kyllähän sitä tuollaista Sherlokkia katsoo: 

Hyvää alkanutta vuotta itse kullekin!

Dystopiaa kerrakseen

Olen todennut että sekä kirjallisuudessa että elokuvissa minua kiehtoo dystopia-aiheet. Näissä tarinoissa tulevaisuuden yhteiskunnassa on jotain vialla - on tuhoutunutta luontoa, sairauksia, korporaatioiden ylivaltaa, sortoa ym. epämukavaa  - antiutopiaa siis.

Eilen katsoin tähän aihepiiriin kuuluvan elokuvan vuodelta 1973 - Soylent Green, suomeksi Maailma vuonna 2022. Siinä maailma on ylikansoittunut, eikä luonnosta ole oikeastaan mitään jäljellä. Ihmisten pääasiallinen ruoka koostuu soija- ja linssipohjaisista Soylent-tuotteista, joista uusin on elokuvalle nimensä antanut Soylent Green, jonka sanotaan olevan peräisin levistä. Elokuvan esittämä maailma on todella kurja: vuokra-asuntojen mukana tulee kalustoon kuuluva prostituoitu, jota kutsutaan tylysti huonekaluksi, paperi ja kirjat ovat harvinaisia, ja oikeaa, tuoretta ruokaa ei moni ole koskaan nähnytkään. On olemassa eutanasiaklinikoita jonne vanhukset vaeltavat päättämään päivänsä, ja viimeisinä hetkinään he saavat katsoa filmiä siitä, miltä luonto näytti joskus aikoinaan. Tämän jälkeen ruumiit rahdataan ilman suurempia seremonioita jäteautoilla jätteidenkäsittelylaitokseen. (SEURAA SPOILERI:) Ja lopussa käy ilmi että eihän se Soylent Green mistään levästä olekaan peräisin, koska meret ovat kuolleet, vaan...

Melko masentava skenaario siis - mutta minusta eutanasiaklinikat eivät ole loppujen lopuksi mikään paha idea. Kun nykyään saa tasaisin väliajoin lukea vanhusten huonoista oloista laitoksissa sitä ihan toivoo että itsellä olisi tulevaisuudessa mahdollisuus valita miten ja milloin täältä lähtee.

Dystooppisia kuvauksia löytyy elokuvista ja kirjallisuudesta pilvin pimein, tässä jotain suosikkejani:

Kirjat:
- Margaret Atwood on kirjoittanut useita dystopia-aiheisia kirjoja, mm. Oryx & Crake, sekä parhaillaan lukemani Year of the Flood, joka on eräänlainen sisarteos edellä mainitulle. 
- George Orwell: 1984
- Philip K. Dick: Do androids dream of electric sheep?


Elokuvat:
- Blade Runner - joka perustuu tuohon yllä mainittuun Dickin kirjaan
- Ihmisen pojat
- Ja tietty Matrix

Ihan vaan muutama mainitakseni.

Yhteenveto vuodesta 2009

Vuosi on lopuillaan ja Blogistaniassa on vuosilistausten teko kiihkeimmillään.

Minäkin luettelen tässä vuoden kohokohtia ja floppeja eri alueilta:

Paras lukukokemus: Tähän pitäisi kai näön vuoksi kirjoittaa että Kafkan Muodonmuutos, joka kyllä oli aivan loistava. Mutta koska yllätyin itsekin innostumalla Cassandra Claren selvästi nuoremmalle yleisölle tarkoitetusta fantasiasarjasta The Mortal Instruments, niin pistän sen ykköseksi. Vampyyreitä, ihmissusia, enkeleitä, ei kai sellaista voi vastustaa?

Tylsin lukukokemus: Matthew Lewisin The Monk. Ilmestyessään 1700-luvun lopulla tämä oli kai osittain raflaavakin, mutta nyt se oli lähinnä tylsähkö ja vähän sillisalaattimainen.

Paras pelikokemus: Tämän vuoden aikana vastaan tuli kolme erityisen vaikuttavaa peliä, Fallout 3, missä seikkaillaan ydintuhon jälkeisessä maailmassa, Resident Evil 5, missä lahdataan zombieviruksen saaneita tyyppejä Afrikassa ja Assassin's Creed 2, missä astutaan Ezion, vikkelän salamurhaajan saappaisiin renessanssi-Italiassa. Jokainen omalla tavallaan mieleenpainuva, mutta ehdottomaksi ykköseksi taidan valita Assassin's Creedin, koska olin odottanut sitä kuin hullu puuroa ja se oli kaiken lisäksi niin kaunis. Ja Ezion sulavia liikkeitä oli ilo seurata.

Hieno traileri:


Ja bonuksena näyttelijöillä toteutettu prologi-elokuva joka kertoo Ezion isästä:


Huonoin pelikokemus: Tämän pystin voittaa Prince of Persia. Pelaaminen oli aluksi ihan kivaa, mutta kun homma kaatui yhden välipomon voittamisen mahdottomuuteen, heitin ohjaimen nurkkaan. Ja kaiken lisäksi Prinssi päästeli suustansa typeriä kommentteja jotka olivat kuin amerikkalaisesta teinileffasta.

Paras leffakokemus teatterissa: Ilman muuta Tarantinon Inglourious Basterds. Kärkeen ylsivät myös District 9, Ystävät hämärän jälkeen ja Antichrist.

Paras leffakokemus dvd:ltä: Død snø vie ehdottomasti voiton tässä kategoriassa.

Vuoden leffapettymys: Surrogates (teatterissa) ja Love Guru (dvd:ltä).

Paras tv-kokemus: Mikäs muukaan kuin True Blood - ja kotimainen Ihmebantu.

Vuoden levy: Musen The Resistance
Ja yksi levyn parhaista biiseistä:


Vuoden YouTube-söpöily: Juttelevat kissat

Vuoden uutispommi: Michael Jacksonin kuolema

Vuoden nettiaddiktio: FarmVille ja FarmTown Facebookissa. (Melkein hävettää tunnustaa...)

Vuoden tapahtuma: Muutto isompaan asuntoon ja se, että minulla on nykyään TISKIKONE!!

Silmät ja digiboksi kovilla

Tallentava digiboksini käy kuumana ja silmäni ovat lähes neliskanttiset koska olen joutunut kanavatulvan uhriksi. Taloyhtiömme vaihtoi marraskuussa kaapelitv-tarjoajaa, ja jos hommasi ohjelmakortin (toki hommasin, koska on nähtävä Ruotsin kanavia) niin kylkiäiseksi sai kuukauden katseluoikeuden Canal+ ja Viasat-paketteihin. Mikä tarkoittaa monta elokuvakanavaa. Viikon ajan näkyi lisäksi KAIKKI kanavat mitä tarjolla oli. Se oli jo melkein rasittavaa.

Monien elokuvien lisäksi minulla on nyt ollut mahdollisuus katsella True Bloodin toista tuotantokautta, jihuu!  Kyllä se Bon Temps vaan on ihme kaupunki kun sinne kerääntyy jos jonkinmoista outoa öttiäistä. Mutta minä melkein itkin verta kun Ericiltä pätkäistiin jo toisessa jaksossa hiukset. Byääh. Vaikka moni muu on sitä mieltä että nykyinen on parempi, niin kyllä minä vaan olisin halunnut sen alkuperäisen liehuletin...

Leffapäivitys

Koska en ole piitkään aikaan mitään tänne kirjoittanut, en ole myöskään kertonut katsomistani elokuvista. On siis aika tehdä jonkinlainen pikakatsaus siitä mitä olen viime viikkoina katsonut:

Twilight
Pitihän sitä katsoa että mistä kaikki kohkaavat. Niin, minähän tunnetusti pidän vampyyritarinoista, mutta nyt on pakko sanoa että tämä oli ehkä vähän liian teini minun makuuni. Pyörittelin silmiäni tämän dialogin kohdalla:
Bella: It's like diamonds... you're beautiful.
Edward: Beautiful? This is the skin of a killer, Bella... I'm a killer.
Bella: I don't believe that.
Edward: That's because you believe only the lies... the camouflage. I'm the world's most dangerous predator, Bella. Every thing about me invites you in. My voice, my face, even my smell. As if I would need any of that... as if you could out run me... as if you could fight me off. I'm designed to kill.
Bella: I don't care.
Edward: I've killed people before.
Bella: It does not matter.
Edward: I wanted to kill you at first. I've never wanted a human's blood so much, before.
Bella: I trust you.
Edward: Don't.

Jos vampyyri sanoisi minulle himoitsevansa vertani ja ettei häneen pidä luottaa, en rupeisi väittämään vastaan - mutta teini-iässähän sitä on naiiviuden ja vastaanväittämisen mestari. Tuosta tulee myös mieleen ne naiset jotka huokailevat linnakundien perään. "Kyllä se varmaan muuttuu..."

Pidin leffan baseball-kohtauksesta, se oli hauskasti tehty. Ja vaikka tämä ei ehkä ihan minun leffani ollutkaan, niin en mene sanomaan ettenkö jossain vaiheessa katsasta New Moonia - jos ei muuten niin niiden komeiden nuorten miesten takia... ;-p
Kolme tähteä

Strange Days
Kauan "pitää katsoa"-listallani ollut, viime millenniumvaihteeseen sijoittuva action/scifileffa, ihan ok sellainen. Kolme ja puoli tähteä.

Pathology
Patologiopiskelijat hippasilla. - Jälleen kerran luodaan mielikuvaa kieroituneista patologeista. Tässä leffassa lääkisopiskelijat kilpailevat siinä kuka tekee onnistuneimman murhan. Ei vaan jaksanut kiinnostaa, lähinnä rupesi haukotuttamaan. Leffaseurueeseen kuulunut patologi kuitenkin totesi että ruumiit sentään olivat ihan hyvän näköisiä.
Kaksi tähteä.

Coco avant Chanel
Vaihteeksi jotain rauhallisempaa elokuvaa. Oli se kai tavallaan ihan hyvä, mutta ehkä jotenkin hengetön. Se ei jaksanut pitää minua otteessaan, vaan silmäluomeni rupesivat jossain vaiheessa painumaan kiinni. Pulla-Armas taisi jopa nukkua hetken.
Kaksi ja puoli tai kolme tähteä.... annetaan kolme.


Prince of Darkness
John Carpenterin kauhupläjäys vuodelta 1987, missä kirkosta löytyy outo säiliö jota saapuu tutkimaan joukko neroja opiskelijoita. Piruhan siinä on merrassa.
Kolme ja puoli tähteä

Hamlet liikemaailmassa
Vihdoinkin tulin katsoneeksi tämän Aki Kaurismäen Hamlet-mukaelman. Se yllätti iloisesti olemalla aivan loistava.
Ei ihan viittä, mutta neljä ja puoli tähteä.

Lesbian Vampire Killers
Kirous muuttaa erän kylän nuoret tytöt lesbovampyyreiksi kun he täyttävät 18. Pari hassua kaverusta eksyy tähän kylään ja joutuu taistelemaan kyseisiä verenimijöitä vastaan. No jaa, ajoittain ihan hauskaa, kolmen tähden verran.

Postia pappi Jaakobille
Tätä on kovasti kehuttu ja elokuva on pyörinyt teattereissa vaikka kuinka kauan, joten odotukseni olivat melko suuret. Näyttelijäntyö oli aivan loistavaa, mutta muuten elokuva ei tehnyt hirveän suurta vaikutusta. Se on kuitenkin keskikastin yläpuolella, siitä kolme ja puoli tähteä.

La Grande Bouffé - Suuri pamaus
Marcello Mastroianni ja muutama muu mies kokoontuu viettämään viikonloppua jonka aikana aikovat syödä itsensä hengiltä. Toki sinne on myös naisia saatava, jotta orgiat olisivat täydelliset. Tämä oli kyllä viihdyttävä, neljä tähteä.

Le Concert - Konsertti
Entinen Bolshoi-orkesterin johtaja päättää koota vanhat muusikot kasaan esiintyäkseen Pariisissa kuuluisan ranskalaisviulistin kanssa - nykyisen Bolshoi-orkesterin sijaan. Lämminhenkinen komediallinen mutta ajoittaan tavallaan myös surullinen elokuva jossa aivan upeaa musiikkia, etenkin lopun Tchaikovski-konsertto oli liikuttava. Minä tykkäsin.
Neljä tähteä.

A Serious Man
Coenin veljekset ovat suosikkejani ja heidän elokuvansa on aina nähtävä. Vaikka alku oli kuin täysin toisesta elokuvasta revitty, elokuva osoittautui mukavaksi pienimuotoiseksi tekeleeksi. Hieman outo jälkimaku siitä kuitenkin jäi - mitä tässä oikein tapahtui? Oliko se vain yksinkertaisesti niin että tässä esitettiin kuinka kaverilla menee huonosti, sitten alkaa mennä paremmin, kunnes taas loppukohtauksessa annetaan ymmärtää että se auringonpilkahdus olikin vain tilapäistä.
Kolme ja puoli tähteä.

The Devil Wears Prada
Tämä oli sellainen kerran katsottava chickflick. Meryl Streep on kyllä loistava.
Kolme tähteä.

Död Snö - Dead snow (tietääkö kukaan miten tähän saisi norjalaisen Ö:n?)
Joukko lääkisopiskelijoita (taas kerran) lähtevät Norjan lumiseen vuoristoon viettämään pääsiäislomaa. On lunta ja kauniita maisemia - kuin matkailumainoksessa - kunnes kuvaan ilmestyy natsizombit. Päitä katkotaan, aivoja tippuu lattialle, sisälmyksiä tarttuu puihin... Tässä tehtiin monella tapaa kunniaa vanhoille zombie/splatterklassikoille, ja mielestäni varsin onnistuneesti. Senkin uhalla että saatan kuulostaa pervertikolta sanon että tämä oli todella viihdyttävä. Neljä tähteä. Melkein vielä puolikas päälle.

Max Payne
Olen suuri Max Payne -pelien ystävä, ja jälleen kerran on todettava että homma toimii paremmin pelinä kuin leffana. Ainakin näiden tekijöiden käsissä. Leffa ei kertakaikkiaan jaksanut pitää kiinnostusta tarpeeksi hyvin yllä, ja se peleistä tuttu tunnelma jäi uupumaan. Enkä tykkää Mark Wahlbergistä, en.
Kaksi tähteä, kyllä sen pystyi katsomaan, ja jotkut efektit olivat hyvät.

Babylon A.D.
Vin Diesel (jolla on uskomaton kyky olla toisinaan supersexy ja toisinaan näyttää isolta vauvalta) auttaa tytön Venäjältä Amerikkaan joskus tulevaisuudessa. Ihan ok se kai oli, muttei mitenkään mieleenpainuva. Kolme tähteä.

Surf's Up
Pingviinit surffaa. Kolme tähteä

Fantastic 4: Rise of the Silver Surfer
Tylsähkö supersankarielokuva. Kyllä sen silti katsoi.
Kaksi tähteä.

Rottatouille
Ihanaisia rottia. Ihan laadukas animaatio. Nauratti.
Kolme ja puoli tähteä.

Moon
Kaveri on työskennellyt kolme vuotta ypöyksin kuussa ja nyt kotimatka häämöttää. Mutta asiat eivät taidakaan olla sitä miltä ne näyttää. Hieman Avaruusseikkailu 2001 ja Solaris-fiiliksiä sisältävä miellyttävä pienimuotoinen elokuva. Tykkäsin kyllä.
Neljä tähteä

Paranormaali keskeytys?

Menimme tiistaina katsomaan Paranormal activity -leffaa. Elokuva oli ehtinyt pyöriä ehkä minuutin verran kun kuva alkoi pikkuhiljaa oudosti tummua. Koska leffa on esittävinään kotivideota mietin että kai tämä nyt sitten kuuluu jotenkin tarinaan. Mutta pian kuva katkesi kokonaan, ja palohälytys rupesi raikaamaan. Suomalaisethan eivät hälytyksistä turhia kiihdy, vaan mielessä käväsi mm ajatus siitä että kyseessä voisi olla jokin leffaan kuuluva juju. Puoli salillista ihmisiä pyöritteli ihmeissään päitään kunnes teatterin työntekijä tuli ajamaan meidät ulos. Voihan ryökäle.

Siinä sitten seisottiin tovi kadulla ihmettelemässä että päästäänköhän vielä sisään. Meillä onneksi leffa oli tuskin alkanut, mutta tapasimme kadulla pari ystäväämme joiden elokuva oli ollut puolessavälissä, ja katkeaminen harmitti hiukan.

Paikalle ei kuitenkaan saapunut kuin pari palomiestä, joista toinen jäi autoon, joten kyseessä ei ollut mikään suuri katastrofi. Joku lamppu vaan oli kuulemma palanut. Olipas kamala häslinki yhden poksahtaneen lampun takia! Mutta siispä pääsimme lopulta jatkamaan leffan katsomista.

Itse leffa - no jaa... silmäni rupesivat jossain vaiheessa lerpsumaan, ja Pulla-Armaalla taisi jopa olla ne hetken kiinni (ei siis pelottavuuden takia). Olisin voinut antaa sille kolme tähteä, mutta loppu pilasi sitä sen verran että se saakin vain kaksi ja puoli.

Say ”auf wiedersehen” to your Nazi balls!

Quentin Tarantinon edellinen leffa Death Proof oli hienoinen pettymys, mutta torstaina katsomani natsijahtielokuva Inglourious Basterds oli ihan toista maata, toisin sanoen loistava. Viihdyttävä tarina, loistava kuvaus, loistavaa näyttelyä, loistavaa splatteria – puhumattakaan loistavasta soundtrackista. Jo alkukohtauksen Für Elise-Ennio Morricone -raita nostatti karvat pystyyn ihastuksesta. Spotifyn käyttäjät voivat kuunnella sen täältä. Tarantinolla on aina ollut kyky koota mahtavat soundtrackit elokuviinsa.

Elokuva oli pitkä, mutta ei missään nimessä liian pitkä – jokainen kohtaus oli paikallaan. Ja kuten Tarantinolla yleensä, mättökohtaukset olivat tyylillä tehtyjä. En tiedä pitäisikö sitä huolestua jos katselee natsien seulaksi ampumista ja skalppeerausta hymy huulillaan? Nääh!

Kuten sanoin, näyttelijäntyö oli huippua – Christoph Waltz oli loistavan ärsyttävä natsiupseeri, Diane Kruger upea kohtalokas näyttelijätär ja Brad Pitt oli niin erinomainen että hänen osakkeensa nousivat roimasti minun silmissäni. Pitt kuuluu niihin näyttelijöihin joiden mielelläni näen kypsyvän ja karistavan kauniin pojan viitan harteiltaan.

Mitäs vielä voisin sanoa? Nauroin toisinaan kippurassa (elokuvan lisäksi myös takanani istuneelle kaverille jolla oli tosi hassu, tarttuva hörötys), ja oli mukavaa kuulla muitakin kieliä kuin englantia. Tämän ostan kokoelmiini heti kun se imestyy, kuin myös edellisviikolla nähty District 9:n.

Viisi natsipäänahkaa.

Kaksi hyvää yhdessä

Depeche Mode + True Blood. Mitä sitä nyt sen enempää selittelemään.



Harmittaa ihan kamalasti että en tällä kertaa pääse Deppareiden keikalle. Onneksi edellisestä kuitenkin on hyviä muistoja, kun pääsin nauttimaan siitä ihan lavan tuntumassa.

Viime aikoina on taas ärsyttänyt se että ei asu Helsingissä, sillä sinnehän ne isot artistit aina tulee. Yleensä keskellä viikkoa. Jos olisi oma auto niin ongelma ei olisi niin suuri, mutta kun joutuu olemaan julkisten varassa, niin kotiinpääsy voi olla vähän hankalaa. Joko joutuu lähtemään kesken keikan tai sitten kotiintulo tapahtuu niin myöhään että aamuherääminen on tuskaa. Minä periaatteessa voin siirtää työtuntejani niin että voisin kerran pari nukkuakin pidempään, mutta keikkakavereilla ei ole asiat ihan yhtä hyvin. Eikä sitä nyt yksin tule lähdettyä.
Olisi ollut kiva kerrankin nähän Marilyn Mansonkin nyt marraskuussa, mutta...

Onneksi sentään on Muse-keikka lokakuussa. Aiommekin K.n kanssa viipyä Hesassa jopa kahden yön verran kun tuli säästettyä yksi lomapäivä tuota varten. Jihuu.