Nukuttiinko elokuvatarkastamossa?

Minä en yleensä ole valittanut väkivaltaviihteestä, enkä sinänsä valita siitä nytkään, mutta ikärajoista olisi vähän asiaa.

Kävimme tänään katsomassa Cowboys & Aliens -leffan, ja koko seurueemme oli täysin ihmeissään sen K13-luokituksesta. Heti alusta alkaen tyypit vetivät toisiaan turpiin niin että veri lensi ja hampaat katkeilivat. Piti oikein tarkistaa leffalipusta että oliko tämä sittenkin K15 tai jopa K18, mutta ei. Tämä sai minut vierailemaan ensimmäistä kertaa elokuvatarkastamon nettisivuilla, koska halusin nähdä perustelut luokitukselle:

Runsaasti osin yksityiskohtaista väkivaltaa, jonka vaikutusta epärealistinen konteksti lieventää.

Ei sillä alieneiden lahtaamisella niin väliä, mutta kun tuossa ihmiset hakkasivat toisia ihmisiä naamaan niin että oikeassa elämässä lähtisi henki tai tulisi ainakin aivovamma. Mielestäni epärealistinen konteksti ei lievennä sellaista väkivaltaa. Sitäpaitsi ihmisten välisen mätön alkaessa konteksti ei ollut mitenkään epärealistinen, sillä alieneita ei ollut vielä näkynytkään.

En siis vastusta itse väkivaltaa, katselen itsekin sitä vallan sujuvasti, mutta sen verran kukkahattutätiä minussakin on että olen sitä mieltä että niin nuorten, henkisesti vielä epäkypsien lasten ei tarvitsisi sitä silmät ymmyrkäisinä tapittaa.

Toinen media jonka väkivallasta usein keskustellaan on tietokone- ja konsolipelit. Ahkerana pelaajana tiedän mistä on kyse ja tahdon tämän purkauksen lopuksi vielä lyhykäisesti muistuttaa vanhempia pelien ikärajoista. Niihin on syynsä, joten tarkkailkaa mitä pelejä jälkikasvunne hankkii.

P.S. Itse leffasta: Olihan siinä kamalasti kliseitä ja muita typeryyksiä, mutta olin kuitenkin suht koht viihdyttynyt. (Daniel Craigista hieman bonusta...) Pulla-Armas sen sijaan kihisi kiukusta vielä pari tuntia näytöksen jälkeen koska leffa oli hänen mielestään niin paska, ja vannoi ettei enää ikinä lähde katsomaan Hollywood-elokuvia. Taisi vannoa samaa jo Apinoiden planeetan synnyn jälkeen, mutta se pääsi unohtumaan. =)

Harmistus

Eikä mikään pieni harmistus.

Olin kovasti odottanut lauantaista Duran Duran -keikkaa, ja nyt sitten tuli ilmoitus että myös se perutaan Simon LeBonin ääniongelmien vuoksi. Siis @¤x#!!!!!

Minä 13-vuotiaana.

Itse asiassa en ole aktiivisesti kuunnellut Duran Durania vuosikymmeniin, mutta koska kyseessä on ensimmäiset idolini, olin todella innoissani tästä keikasta, joka olisi varmaan ollut mahtava, etenkin kun bändin uusi levykin on melkoisen hyvä!

Alunperin olin kyseisenä viikonloppuna menossa Provinssirockiin katsomaan System of a Downin taatusti legendaarista ensimmäistä Suomen keikkaa (nyt kun ovat muutaman vuoden tauon jälkeen taas innostuneet yhteistyöstä...), ja olin jopa saanut hotellihuoneenkin varattua. Mutta kun tieto DD-keikasta tuli, peruin tämän. Joten nyt minulla ei ole tänä kesänä mitään kivaa odotettavissa. Byääh.

Tuolloin suosikkiDuran oli Nick!

Pieni toivon kipinä on vielä olemassa koska keikalle yritetään löytää uutta päivämäärää. Mutta toivottavasti eivät sitten lykkää sitä syksylle ja arkipäivälle, koska JOS sattuisin olemaan töissä niin keikkamatkalle lähtö voi silloin olla vaikeaa.

Kertakaikkiaan kurjaa.

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Siis minultahan löytyy tuhansia kuvia joita en ole koskaan julkaissut. Ihan randomilla päädyin tähän kuvaan, josta näkyy missä kunnossa lähettifirma toimitti minulle pari vuotta sitten iPod Touch -tilaukseni. Toki soitin heti asiakaspalveluun ja valitin siitä että paketti on kuin vesilammikossa uitettu, mutta koska laite kuitenkin toimi, asia jäi siihen. Oli Applen kotelo sen verran vesitiivis.
Tuona päivänä satoi, mutta olin kyllä melko tyrmistynyt siitä että eivät osaa kuljettaa paketteja suojassa. Tuo oli tosiaan sen näköinen että oli ollut pidemmänkin aikaa sään armoilla.

Lämpö nousee

On se nyt kumma kun ihminen ei parannu sitten millään. Olen jo kaksi kertaa käynyt lääkärissä lokakuun puolenvälin flunssan takia, kun kurkkuoireet vaan pitkittyivät. Kurkku ei enää liiemmin kiusaa, mutta tänään sitten alkoi taas lämpö nousemaan, ja taas istuskelen horkkaisena vällyjen alla, Jack Bauerin pelehtimisiä katsellen ja ibuprofeenia popsien. Mahtaako olla kyseessä sama tauti vai olenko niin epäonninen että olen mennyt saamaan jonkun toisen pöpön, sitä en tiedä. Hemmetin ärsyttävää tämä kuitenkin on.

Näihin fiiliksiin sopii kuumekylläinen biisi - Elvis kylläkin laulaa hieman erilaisesta lämmönnoususta, mutta ei se haittaa:

Hyppään 17. päivän yli

Musiikkimeemin 17. päivän teemana on biisi jonka kuulee usein radiosta. Koska minä en koskaan kuuntele radiota, en oikein voi sanoa tähän mitään.  Siispä hyppään yli.

Tämä viikonloppu on mennyt ihan hukkaan. Ilmeisesti sain sitten kausi-influenssan, sillä olen jo kaksi päivää kärvistellyt kurkkukipuisena kuumeen kourissa. Ei ole yhtään kivaa kun joko tärisee horkkaisena tai hikoilee kuin sika kun vihdoin saa lämmönnousun pysähtymään. Unta tarvitsisi, mutta tuon takia nukkuminen on vähän kärsinyt. Nyt tuntuu siltä että pahin on ohi, mutta eilen minut olisi voinut kytkeä kaukolämpöverkkoon, olisin lämmittänyt ainakin yhden talon. Pico on viihtynyt hyvin vatsani päällä, kun olen oikein hohkannut lämpöä.

Ensi viikolla vietänkin sitten syyslomaa - toivottavasti pääsen kohta liikkeelle ettei mene ihan kokonaan hukkaan. Eipä tuo muutenkaan täydellinen loma tulisi olemaan, sillä minun pitäisi kirjoittaa yksi kirja-arvostelu. Mutta saanpa kuitenkin nukkua aamuisin pitkään.

Keski-iän angstiavautuminen

Täytän huomenna 40.

Voin myöntää että olen jo pidemmän aikaa kokenut tämän takia jonkinlaista keski-iän kriisiä. Taidan olla jo elämän puolivälin ylittänyt, ja mitä muka olen saanut aikaiseksi? Vieläkään ei ole vakituista työtä, ja tuskin tällä alalla tulen sellaista saamaankaan. Puhumattakaan omistusasunnosta (joka jostain syystä on suomalaisille miltei pakollinen, elämän vakauden ja onnistumisen symboli). Eläkettäkään en ole kerryttänyt kuin muutaman roposen koska ensimmäisen työrupeamani aikana olin alle 25-vuotias, jolloin niitä tienestejä ei oteta huomioon (hanurista!) ja sen jälkeen opiskelin pitkän tovin, ja olin jonkin aikaa työttömänäkin.

Lisäksi minun piti olla hoikka siinä vaiheessa kun täytän 40 - sekin tavoite lässähti motivaation ja selkärangan puutteeseen. Ylipitkät hiukseni kuitenkin leikkasin loppukesästä, joten se tavoite tuli sentään täytettyä. Ja hemmetin hyvä tukka tulikin!

Onko se nuoruus nyt sitten lopullisesti ohi? Pitäisikö sitä ihan aikuistua, mitälie sillä tarkoitetaankaan? Sopiiko tämänikäisen naisen kuluttaa tunteja konsolipeleihin, lukea fantasiakirjallisuutta ja sarjakuvia, hihittää zombeille, pitää niiteistä, kuunnella gootti- ja metallimusaa, käyttää hassuja printtipaitoja, suosia mustaa ja haaveilla peliaiheisista keräilynukeista? Pitäisikö hankkia jakkupuku, helminauha ja perhe?

Pelikaupassa realiteetit iskevätkin vasten kasvoja - siellä kun myyjät automaattisesti olettavat että olen ostamassa peliä lapselleni: “huomasithan että tässä on sitten 18 vuoden ikäraja?”. No toisaalta on hemmetin hyvä että siitä huomauttavat, sillä on olemassa vanhempia jotka eivät joko ole tietoisia tai vain välitä noista ikärajoista, vaan ostavat lapsilleen mitä sattuu. Paljon pelanneena voin sanoa että ikärajoilla on kyllä syynsä. Saavat silti minut tuntemaan itseni vanhaksi - pitäisi varmaan siirtyä nettikauppaan...

Tähän vanhenemiseen kuuluu tietenkin myös rypyt sun muut ulkonäköasiat. Ei hätää, en aio sortua mihinkään Botoxiin, mutta angstailen silti vähän erinäisistä uurteista. Onneksi en sentään polta tai ole auringonpalvoja, tilanne voisi olla huomattavasti pahempikin.  En missään nimessä halua olla keski-ikäinen eukko joka yrittää kynsin hampain takertua nuoruuteensa, mutta en myöskään halua tätiytyä. Jossain angstinpuuskassa ostin kirjan jonka nimi on “How not to look old”. Onhan siinä joitain ihan hyviä huomioita, mutta kirja on amerikkalainen, joten kaikkea ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti näin suomalaisissa, maanläheisimmissä olosuhteissa.

Kirja mm. suosittelee hampaiden valkaisua (ah, kuinka amerikkalaista) ja väittää että järkevät kengät saavat sinut näyttämään vanhalta. No juu, ovathan korkkarit nuorekkaat ja seksikkäätkin, mutta ennemmin käytän järkeviä kenkiä jotka tuntuvat hyvältä jalassa kuin kuljen upeissa kengissä joiden seurauksena jalat menee niin muusiksi että kohta en kävele ollenkaan.

Tästä päästäänkin luontevasti aiheeseen krempat: Krempat lisääntyvät vuosi vuodelta - hampaista lähtee palasia, lihakset jumittaa ja refluksi vaivaa. Uusimpana vaivana on jalkapöydän kivut jotka estävät tehokkaan ulkoilun (ja sitä myötä tehokkaan painonhallinnan). Ja mistäs tämä johtuu: siitä että yritin kesällä elvyttää hölkkäharrastusta. Sen siitä sitten sai... olisi pitänyt muistaa että näillä yliliikkuvilla nivelillä ja ylipronatoivilla räpylöillä ei pitäisi moiseen ryhtyä. Tällä viikolla alkaakin sitten fysioterapia.

Äh, ei asiat valittamalla parane, paras alistua kohtaloonsa ja painua leipomaan synttärikakkua töihin vietäväksi. Töiden jälkeen täytynee käydä baarissa ottamassa lohdukkeeksi lasillinen skumppaa.

Siivitän leivontaa Bowien biisillä Never get old.

Loman puolivälissä

... tai  enemmän kuin puolivälissä, kolme viikkoa on hurahtanut käsittämättömän nopeasti, ja nyt on enää kaksi viikkoa lomaa jäljellä, nyyh!

Loma on todellakin mennyt akkuja ladatessa. Tai ensimmäisellä viikolla jouduin ärsyttävää kylllä tekemään vähän työjuttuja, joten sitä ei vielä voinut oiken kunnon lomaksi sanoa. Sitten on ollut kaveria kylässä, juhannusta (kaupunki-sellaista), leffojen katselua, yömyöhään pelaamista, lukemista, makaamista, parvekkeen laittamista, lenkkeilyä, keskiaikamarkkinaa, kahviloissa istumista - ja erinäistä kremppaa.

Niin, vanhuus ei näemmä tule yksin. Ensin sain molemmat jalkani kipeiksi kun kyllästyin pelkkään kävelyyn ja yritin jälleen aloittaa hölkkäharrastusta. Yritin hyvin varovaisesti sitä tehdä, mutta kroppa ei kuitenkaan tykännyt. Voipi olla että juoksukenkäni olivat jo liian kuluneet eivätkä enää jaksaneet tukea painoani... Joten nyt sitä vaan taas kävellään... Mutta kaiken huippu oli se kun tiistaina kävin kaupoilla ja kokeilin siellä korkokenkiä, mikä johti noidannuoleen! Pitäisi näköjään heti kokeilla molempaa kenkää yhtäaikaa eikä klenkata toisessa jalassa tavallinen littukenkä ja toisessa korkkari - se epäbalanssi ei ollut hyväksi. Nukkumisesta ei tuon jälkeen tullut mitään - jouduin siirtymään lattialle ja vetämään kourallisen Buranaa, mutta ei vaikutusta. Ei siis muuta kuin lääkäriin, jolta sain kunnon häräntappolääkkeet, jotka ovat nyt vihdoin alkaneet vaikuttaa. Just in time, sillä tänään pitäisi pystyä istumaan pari tuntia teatterissa. Hieman kyllä jänskättää että kestääkö tämä selkä vielä moista sessiota. Olisipa esityksessä väliaika!

Kyseessä on siis vihdoin John Malkovichin tähdittämä The Infernal Comedy, joten toivon että pystyn istumaan näytöksen läpi. Ja meillähän on ne eturivin paikatkin...

Ans kattoo miten käy.

Red Ring of Death

Eilen minua kohtasi jokaisen Xbox360-omistajan painajainen - the Red Ring of Death. Toisin sanoen konsoli sanoi itsensä irti ja vilkutti sen merkiksi ivallisesti punaisia valoja. Hemmetti.

Kyseessä on hyvin tunnettu vika vanhemmissa bokseissa, ja olinkin itse asiassa selvinnyt melko kauan ottaen huomioon miten paljon konsolia kuitenkin olen käyttänyt. Onneksi tätä vikaa koskee pidennetty kolmen vuoden takuu, joten korjaus ei tule maksamaan mitään. Ärsyttävän vaivalloista on kuitenkin pakata toosa hyvin ja toimittaa se lähettipalvelulla Saksaan. Onneksi tulevat kuitenkin hakemaan sen kotiovelta.

Tämä tarkoittaa sitä että muutamaan viikkoon ei sitten pelata. Onni onnettomuudessa oli että minulla ei ole tällä hetkellä mikään peli pahasti kesken - jos tämä olisi tapahtunut kesken Mass Effectin, olisin saanut hepulin.

Nyt olenkin sitten kvalifioitunut hankkimaan tämän t-paidan:

Paita tuolla painatuksella löytyy Splitreasonista, nettikaupasta jossa on aivan mahtavia nörttituotteita. Haluaisin tilata sieltä vaikka kuinka paljon t-paitoja ja julisteita (mm. tämän).  

Scifileffafanit ainakin tietänee mihin klassikkoleffaan tuo teksti viittaa?

Avautumisia

Olen menneen talven ja kevään aikana ollut useasti aivoverenvuodon partaalla kolmesta eri syystä, joista on nyt pakko avautua.

Ensimmäiset kaksi ilmiötä liittyvät bussilla matkustamiseen. Luojan kiitos että pääsen taas pyörällä töihin.

Ensinnäkin nämä emännät (empiiriset tutkimukset osoittavat että 99%:ssa tapauksista kyseessä on nainen) jotka istua pönöttävät reunapaikalla niin että vievät kahden ihmisen paikat. Kerrankin laskin että samassa bussissa peräti kuusi penkkiä oli vallattu tällä tavalla. Itse nousen yleensä kyytiin semmoisessa vaiheessa että muita paikkoja vielä löytyy, joten en ole joutunut nokatusten noiden penkivaltaajien kanssa. Olenkin miettinyt että mahtaisinko sellaiseen tilanteeseen joutuessani hillitä itseni ja vain ystävällisesti sanoa "anteeksi, pääsisikö tähän istumaan", vai murisisinko sivistymättömästi - todennäköisesti jäisin vihaisesti mulkoillen keksikäytävälle seisomaan. Kun ei nämä ihmiset edes tajua siirtyä vaikka näkevät että bussi täyttyy.

Toinen on eräät lastenvaunujen kanssa matkustavat. Siis jotkut heistä, ei kaikki. Lastenvaunujen kanssahan pääsee matkustamaan ilmaiseksi, ja silloin minun mielestäni lasten on istuttava niissä vaunuissa, eikä vietävä maksavien asiakkaiden paikkoja. Yhtenä aamuna katselin kun eräs isä tuli kaksosvaunujen kanssa, nosti pojat istumaan penkeille, ja valtasi sitten vielä yhden penkkirivin istumalla reunapaikalle. Siis neljä paikkaa viety. Plus suuri osa käytävää tukittu niillä megavaunuilla. Ilmaiseksi.

Sitten siirrytään kauppaan ja kassajonon tukkeeksi jääviin hitaisiin pakkaajiin. On jonoa. Tyyppi ostaa valtavan läjän ruokaa. Seisoo tumput suorina sillä välin kun ostokset kasaantuvat vuoreksi kassalinjan päähän. Maksaa ostoksensa, ja rupeaa hitaasti asettelemaan ostoksia kasseihin. Sitä kestää niin kauan että lopulta jono jumittuu kun molemmat kaukalot ovat tukossa, mutta pakkaaja ei kiinnitä siihen mitään huomiota, hissukseen vain kokeillaan että kumpaan kassiin ja mihin koloon se kurkku nyt mahtuisi parhaiten. Näitä tapauksia on viime aikoina tullut vastaan aivan liian usein. Kerran katselin ihmetellen kun pariskunta oli kahdestaan lähtenyt ostoksille, ja molemmat seisoivat tumput suorina kunnes ostokset oli maksettu. Eikös siinä ainakin toinen olisi voinut mennä pakkaamaan sillä aikaa kun toinen odottaa maksamista?

Ainiin, nyt kun oikein innostuin rähjäämään, niin päästetään pihalle vielä viimeisetkin höyryt: Talvella joku talossamme asuva henkilö oli antanut koiransa kusta talon seinustalle ulko-oven pieleen - useammin kuin kerran. Tosi kiva hyppiä sen keltaisen lumen yli... Jossain vaiheessa joku toinen naapuri suivaantui asiasta sen verran että kiinnitti vihaisen lapun oveen. Kyllä se kuseskelu sitten onneksi loppui.

Ja kun koiranulosteissa kerran ollaan, niin siirrytään vielä kakkosasiaan, eli pökäleisiin. Koirat ovat ihania, mutta toivoisin joiltain omistajilta vähän järjen käyttöä. Etenkin nyt lumien sulaessa oli ihan hirvittävää yrittää väistellä jalkakäytävälle sulaneita pökäleitä. Maalla on ihan eri asia ulkoiluttaa koiria - siellä se jätös maatuukin, mutta ei asfaltilla mikään maadu! Ja kun ottaa huomioon kuinka paljon koiria kaupungissa asuu pitäisi kenen tahansa tajuta että siitä ei tulisi mitään jos kaikki paskoisivat kaduille. Koiraveroakaan täällä ei nykyään enää tarvi maksaa, joten sen rahan voisi pistää pusseihin. Kuljin tässä eräänä päivänä sellaisen alueen halki missä oli kunnon kompostori koirankakalle, mutta eikös sen ympärystä ollut ihan pökäleinen. Sietämätöntä laiskuutta ja piittaamattomuutta, sanon ma. Eikä kannata valittaa että se noukkiminen on niin inhottavaa - minä olen kohta 19 vuoden ajan noukkinut kissankakkoja laatikosta.
Painotan tässä vielä että en syyllistä kaikkia koiranomistajia, ainoastaan niitä piittaamattomia.

Samaan syssyyn voisin tässä vielä haukkua Kelan. Viittaan miltei kahden vuoden takaiseen postaukseeni. Nyt ne sitten alkaa kinuamaan rahaa takaisin. Ei pieni ihminen jaksa ymmärtää tuota logiikkaa.

Aah, tekipäs tuo hyvää. Isona (=eläkeläisenä) minusta tulee varmaan ammattivalittaja joka tukkii lehtien yleisönosastopalstat.  Kiitos puheenvuorosta.

Turun elokuvakulttuurin rappio

Kun minä muutin Turkuun vuonna 1996 täällä oli vaikka kuinka monta elokuvateatteria, sekä Finnkinon ketjuun kuuluvia että sitoutumattomia marginaalisten elokuvien teattereita. Pikkuhiljaa tilanne alkoi muuttua huonompaan - siitä on kai pari vuotta kun kaupungista poistui ainoa säännöllisesti näytäntöjä tarjoava ei-Finnkinoteatteri, ja jäimme kahden Finnkinokomplexin varaan: uudempi Kinopalatsi ja vanha Julia. Äskettäin kuitenkin myös Julia suljettiin, ja Kinopalatsi on nyt siis kaupungin ainoa elokuvateatteri.

Tässä muutoksessa on ärsyttävintä se että massoja kosiskelevat mainstream-Hollywoodtuotokset hallitsevat ohjelmistoa. Jos kyseessä on vähänkin marginaalisempi tuotos jonka ei arvella kiinnostavan suuria tavismassoja, se tungetaan minisaliin ja ihan uskomattomilla esitysajoilla. Tahtoisin nyt esimerkiksi käydä katsomassa sekä Werner Herzogin Paha poliisi -elokuvan että Tien, mutta minä tahdon käydä elokuvissa arki-iltoina (viikonloppuisin on muutakin tekemistä), enkä silloin halua mennä 20.45 alkavaan näytökseen, mikä tarkoittaa että olisin kotona vasta yhdentoista ajoissa.

Vielä muutama kuukausi sitten kun Julia vielä oli pystyssä näitäkin elokuvia pystyi käymään katsomassa ihmisten aikaan, mutta ne päivät ovat nyt förbi. Vastaisuudessa monet pikkuelokuvat varmaan jäävät kokonaan tulematta tänne. Tämä tarkoittaa sitä että täytyy odottaa dvd-julkaisuja.

En tykkää.

She's back

Noniin.

Olen toki ollut terveenä jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt saan aikaiseksi päivittää jotain muutakin kuin fb-statusta.

Tauti tuli ja meni. Viisi päivää olin kuumeessa joka vaati tupla-annoksen ibuprofeenia laskeakseen. Viikon verran makasin kotona, tosin parina viimeisenä päivänä kykenin jo tekemään etätöitä. Onneksi tauti ei äitynyt tuon ikävämmäksi. Koska en tarvinut mennä sairaalaan, niin ei tullut testattua oliko tämä nyt sitä paljon puhuttua virusta, mutta hyvin todennäköisesti se oli. Nyt on sekin sitten alta pois.

Minua on viime aikoina ärsyttänyt se että aina kun aamulla laittaa tv-n päälle aamu-uutisia katsoakseen, siellä keskustellaan sikainfluenssasta. Ja lehdet tietenkin mässäilevät aiheella - oiken lietsovat pakokauhua - ja rahwas panikoi rokotejonoissa rähinöimällä. Vähän rajaa, kiitos.
Tavallisiin kausi-influenssoihinkin taatusti kuolee vuosittain sairaita ihmisiä, mutta ei niistä mitään kirjoiteta. Mutta lehdistö tietenkin tienaa tuolla hysterialla... niin, ja toinen asia mistä en jaksaisi enää iltapäivälehdistä lukea on Diili-Jethro. Huoh.

Sitten jotain aivan muuta:

Viime viikonloppuna oli pitkästä aikaa paljon kivaa - siskoni tulivat Ruotsista käymään pariksi päiväksi, mikä oli hauskaa. Picon mielestä se tosin oli melko rasittavaa. Siskot tulivat perjantai-aamuna laivalta ja minä läksin melkein samantien töihin. Pico tietenkin ihmetteli että mitä hemmettiä nämä vieraat ihmiset täällä tekevät, makailevat emännän sohvalla ja sängyssä kuin kotonaan. Ressukka oli kävellyt olo- ja makuuhuoneiden väliä tuijottamassa vuoronperään tunkeilijoita. Oli kuulemma näyttänyt joka kierroksen jälkeen aina vaan väsyneemmältä - ja lopuksi katti antoi periksi ja meni saunaan nukkumaan. =)

Lauantai-iltana kun systerit poistuivat, oli aika lähteä paikalliseen kapakkiin missä Pulla-Armas yhtyeineen soittivat. Sen jälkeen vielä toiseen paikalliseen baariin, missä ilokseni oli dj joka soitti kaikkea mitä koskaan voisin toivoa: Depece Mode, Nine Inch Nails, Sisters of Mercy, Cure... Yeah! Vihdoinkin pääsin heilumaan tanssilattialle A Forestin tahtiin...

Leffojakin on muutama tullut katsottua näiden viikkojen aikana, kommentoin niitä seuraavassa postauksessani.
Tänään Turussa onkin Hurme-leffafestarit, ja tarjolla olisi viisi mielenkiintoista leffaa. Jos jaksaisi, voisi katsoa vaikka kaikki leffat, mutta taidamme mennä katsomaan vain norjalaisen zombienatsielokuvan Dead Snow. Toivottavasti se on viihdyttävä.

Edit: Ei me mihinkään leffaan menty. Syömisen jälkeen mentiin niin veltoiksi että päätettiin mennä kotiin päikkäreille... Ostan dvd:n.

Voimaton

Noniin, menin sitten ilmeisesti saamaan sen paljon puhutun sikainfluenssan. Kävin sunnuntaina hakemassa tartunnan ja tiistaista lähtien olen kärvistellyt kuumeen kourissa. Nukkuminenkin on ollut heikonlaista yskän ja kuumeen takia. Yskä onneksi alkaa jo helpottaa, toivon että saisin ensi yönä tarpeeksi unta.

Nämä päivät ovat kuluneet lähinnä sohvalla maaten ja tabuja popsien kun tuo kuume tuntuu olevan tosi sitkeä. Pari elokuvaa olen jaksanut boksilta hieman puolihuolimattomasti katsoa, mutta vireystila ei salli sen monimutkaisempaa toimintaa. Eilen yritin hieman lukea synttärilahjaksi saamaani Atwood-kirjaa, mutta sekin johti painajaisiin. Netistä ei jaksa lukea mitään Facebook-päivityksiä syvällisempää...

Ehdinkin olla terve jopa viikon verran edellisen flunssatartunnan jälkeen, toivottavasti tämä jää viimeiseksi taudiksi vähään aikaan. Plääh.

Vaivaiseukko

Neljääkymppiä lähennellään ja vaivat senkun lisääntyy. Eilen illalla nukkumaan mennessä sain elämäni ensimmäisen kunnon migreenikohtauksen. Yhtäkkiä toiseen silmään ilmestyi sahalaitakuviota, ja sen mentyä ohi alkoi toisella puolella jumalaton päänsärky. Siinä meni sitten yö kärsiessä, kun ei meinannut Ibuprofeenit tietenkään kunnolla auttaa.

Lisäjännitystä yöhön toi se, kun vierestäni rupesi yhtäkkiä kuulumaan ihmeellistä älämölöä jonka jälkeen kuului THUMPS. Katsoin viereeni ja Pulla-Armas oli kadonnut. Kysyin että mitä tapahtui ja lattianrajasta kuului: "Putosin sängystä". Oli kuulemma nähnyt jotain hurjaa painajaista ja pyrkinyt karkuun. Hohohoo - sille olen naureskellut pitkin päivää.

Toivon todellakin että tuo migreeni ei tule usein kylään, se ei ollut yhtään kivaa.

Kaksi hyvää yhdessä

Depeche Mode + True Blood. Mitä sitä nyt sen enempää selittelemään.



Harmittaa ihan kamalasti että en tällä kertaa pääse Deppareiden keikalle. Onneksi edellisestä kuitenkin on hyviä muistoja, kun pääsin nauttimaan siitä ihan lavan tuntumassa.

Viime aikoina on taas ärsyttänyt se että ei asu Helsingissä, sillä sinnehän ne isot artistit aina tulee. Yleensä keskellä viikkoa. Jos olisi oma auto niin ongelma ei olisi niin suuri, mutta kun joutuu olemaan julkisten varassa, niin kotiinpääsy voi olla vähän hankalaa. Joko joutuu lähtemään kesken keikan tai sitten kotiintulo tapahtuu niin myöhään että aamuherääminen on tuskaa. Minä periaatteessa voin siirtää työtuntejani niin että voisin kerran pari nukkuakin pidempään, mutta keikkakavereilla ei ole asiat ihan yhtä hyvin. Eikä sitä nyt yksin tule lähdettyä.
Olisi ollut kiva kerrankin nähän Marilyn Mansonkin nyt marraskuussa, mutta...

Onneksi sentään on Muse-keikka lokakuussa. Aiommekin K.n kanssa viipyä Hesassa jopa kahden yön verran kun tuli säästettyä yksi lomapäivä tuota varten. Jihuu.

Muutan lausuntoani

Aiemmassa postauksessani sanoin hieman sääliväni tyhmähköä Kiesiä joka nyt menetti työpaikkansakin. Mutta luettuani tuttavien kertomuksia siitä mitä herra on ylemmyydentunnossaan aiemmin möläytellyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Jos ne (esim. "rikkailla pitäisi olla enemmän ääniä kuin köyhillä") pitävät paikkansa kyseessä ei ole harmiton tyhmyri, vaan jotain pahempaa.

Erittäin huono ajoitus

Olen koko viikon ollut oudon väsynyt, ja tänään olotila senkun paheni. Päätin lähteä töistä kotiin kesken päivän, ja hyvä että sen tein, sillä kotiin pyöräily oli kuin Tour de Franceen osallistuminen - lihakseni menivät ihan veteliksi ja jaksoin juuri ja juuri käydä kaupassa ostamassa iltapalaa.

Kotiin päästyäni kömmin samantien sänkyyn, ja siinä vaiheessa alkoi kuumekin nousemaan. Tiedä sitten onko tämä tavallista flunssaa vaiko onko minuun nyt tarttunut se "wagneriaaninen kanta". Kurkkua hiukan kutittaa, mutta ei yskitä, satu eikä nenä vuoda. Lihakset ovat kyllä muusia ja pää kuuma.

Ei sillä niin väliä mikä tauti minulla on, mutta ajoitus on erittäin huono - minun oli lauantaina määrä saada vieraita. Pöh.

Onneksi hain tänään postista kolmannen osan Mortal Instruments -sarjasta, joten voin viihdyttää itseäni jännittävällä fantasialla. Tosin se voi kuumeisena saada aikaiseksi outoja unia.

Pico on ainakin ollut yllättävästä kotiintulostani ihan innoissaan, ja on maanut päälläni lähes koko ajan. Lisälämmitys ei ole ollut haitaksi.

Hei Esko...

... voisit vaikka lukea parin päivän takaisen postaukseni.

Viitaten Esko Kiesin naiskuvaan, josta seuraava sitaatti on lievimmästä päästä oleva pintaraapaisu:

Nainen selviää kaikesta muusta ilman miestä, paitsi teknisistä ja fyysisistä asioista, kuten hyllyn kokoamisesta tai raskaiden esineiden nostelemisesta.

Muuten en juttua nyt ilkene kommentoimaan, verisuoni pullistelee jo uhkaavasti ohimolla...

Kiesin kootut löytyy mm Iltalehdestä.

Mutta mitä jos Esko onkin oikeassa ja minä olenkin oikeasti mies, kun kerran kykenen hyllyjä kokoamaan? Kipin kapin sukupuolitestiin...

Jotain tolkkua hypetykseen!

En tahdo mollata Madonna-faneja tai mitään, mutta ihmettelen tätä kamalaa hypetystä jonka yksi konsertti on saanut aikaiseksi. Asiasta on vaahdottu viikkoja etukäteen. Toki, onhan kyseessä tiukka bisnes- ja shownainen, mutta ei se sentään mikään jumalatar ole.

Olisin minäkin toki voinut kokemusmielessä lähteä keikkaa katsomaan jos olisin asunut lähellä ja joku olisi maksanut sen hurjan lippuhinnan puolestani. Jos siellä nyt mitään näki muuten kuin screeniltä. Tapahtumasta ollaan kuitenkin uutisoitu niin paljon että melkein tuntuu kuin itse olisi ollut paikalla. Puuh.

On yksi juttu jos iltapäivä- ja viihdelehdet vaahtoavat aiheesta sekä ennen että jälkeen keikan, mutta että valtakunnan ykköslehti Helsingin Sanomatkin toitottaa sitä samaa... Olen tosin muutenkin huomannut että Hesari alkaa pikkuhiljaa luisua kepeämpään suuntaan - mikä on mielestäni harmi. Ei tänne tarvita enää uutta Ilta-Sanomia tai Iltalehteä...

Te jotka siellä olitte, oliko se niin taivaallista kuin lehtien otsikot väittävät?


p.s. Tähän loppuun voin vielä mainita että tykkäsin aikoinaan Madgen Erotica-levystä. Uudemmasta tuotannosta en ole niin perillä.

Se on förbi nyt

Kahden ja puolen viikon loma hurahti kuin siivillä, ja loppuviikosta olinkin taas töissä. Olen sitä mieltä että kaksi ja puoli viikkoa on aivan liian lyhyt aika, tuntuu siltä etten ehtinyt ollenkaan kunnolla relaamaan. Aikaan mahtui kuitenkin päämäärätöntä maleksintaa, lomailua Ruotsissa ja Tall Ships Racesissa käyntiä. Valokuvia on otettu vino pino, ja lähipäivinä tulen latailemaan niitä tänne. Ruotsissa minua ilahdutti mm tällaiset neidit (ovat kyllä neitejä parroistaan huolimatta):


Lomalla olisi ollut aikaa katsella elokuviakin, mutta jostain syystä en sitä tehnyt suuremmassa määrin. Ennen muuttoani asuin videovuokraamon yläkerrassa, joten leffan hakeminen kävi tuossa tuokiossa - nyt täytyy lähteä keskustaan saakka, eli mitään ex tempore-vuokrauksia ei tapahdu.

Eräänä päivänä päätin kokeilla leffavuokrausta netitse, ajatellen että se voisi korvata vuokraamon puutteen. Cdon.com -sivulla voi kokeilla on demand -palvelua lataamalla ilmaiseksi yhden vuokraelokuvan. Viime kuukauden ilmaisleffa oli In Bruges, jonka oikeasti haluankin nähdä, joten latasin sen. Palvelu toimii Windows media playerilla (taas Microsoft...) ja kuulemma tekstityksetkin pitäisi saada helposti näkyviin. Vaan enpäs saanutkaan! Koska tässä elokuvassa puhuttu englanti ei ollut selkeämmästä päästä luovuin katseluyrityksestä ja totesin että homma haisee. Paras vaan raahautua videoliikkeeseen.

Lehmusten alla

Turussa suositaan lehmuksia. Niitä on istutettu sekä puistoihin että jokivarteen, minne tahansa katsot niin näet lehmuksia. Onkohan se jotenkin erityisen edullinen ja kestävä puu?
Ovathan ne runsaassa vehreydessään kauniita, ei siinä mitään. Mutta en ole niin ihastunut lehmuksissa asusteleviin kirvoihin, jotka kakkivat kadut tahmeiksi ja naaman tahraiseksi. Pyöräilen joka päivä joenvartta töihin ja takaisin, siispä joudun alittamaan aika monta lehmusta. On melko epämiellyttävää ajaa kirvankakkakeskittymään – se on kuin liisterissä pyöräilisi, ja samalla naamallesi tirskahtelee tahmeita pisaroita. Lisäksi se usein haisee pahalle. Pyöräänsä ei missään tapauksessa kannata jättää parkkiin puiden alle, jos ei halua että takamus liimaantuu satulaan kiinni.

Suosikkikahvilaterassini, Café Art, sijaitsee jokirannassa, lehmusten varjossa. Puilla on osansa siihen että olen siihen niin ihastunut – ei tarvitse istua auringonpaahteessa. Vielä kun saisi ne kirvat häädettyä lehvästöstä, niin hyvä olisi. Kun istut puoli tuntia jäälattea siemailemassa, ehdit saada niskaasi aikamoisen kirvankakkaryöpyn. Silmälasitkin ovat mukavan pilkulliset. Niin, ja sen lisäksi joudut koko ajan hätistelemään kirvoja iholtasi tai pahimmassa tapauksessa noukkimaan niitä juomastasi. Mutta koska tuolta saa kaupungin parhaat kahvijuomat ja näköala on niin mukava, en anna kirvavitsauksen karkoittaa minua.

Jokirannan puut voivat kätkeä myös muita ulosteyllätyksiä. Kerran pyöräillessäni puiden alitse silmälasieni oikeaan linssiin osui hyvin tähdätty linnunplöräys. Onneksi muuten oli ne lasit päässä, muuten olisi ollut silmä täynnä epähygieenistä eritettä. Kyöks. En tiedä mikä visertäjä oli kyseessä, mutta tuolloin vannoin etten enää ikinä ruoki pikkulintuja, noita kiittämättömiä lurjuksia. Se lupaus ei kuitenkaan ole tainut pitää.