Kanat järjestyksenvalvojina

Tämä video on aivan loistavan riemastuttava:



Jos kaikki kanat ovat noin tehokkaita järjestyksenvalvojia/poliiseja, niitä voisi palkata esim. futismatseihin huligaaneja komentelemaan.

Uusi lepopaikka

Sain tänään pari viikkoa sitten ostamani sohvan.
Hieman kävi sääliksi sitä tuoneita poikia, sillä sohva oli liian pitkä mahtuakseen hissiin, joten joutuivat kantamaan sen kuudenteen kerrokseen! Hikisinä ja puuskuttavina saapuivat tänne, ressukat. No, palkkaahan siitä saavat, onneksi en sentään ostanut sitä suurempaa sohvaa jota katselin...

Mitkään tuotteet eivät tätänykyä ole valmiita käytettäviksi, ja nytkin jouduin ruuvailemaan monta jalkaa paikoilleen - luojan kiitos akkuruuvarista! Pico tietenkin oli heti tutkimassa että mikä möhkäle tänne tuotiin.


Ja tältä se nyt sitten koottuna näyttää - löhöilen tätä kirjoittaessani tuolla divaaniosalla ja kovin on mukava. En tosin ole vielä päättänyt kummalle puolelle divaaniosan lopullisesti laitan.


Oikeasti olisin halunnut tummanruskean sohvan, mutta luovuin ajatuksesta, koska a) tummanruskea olisi voinut olla liikaa kun lattia on jo tumma b) tummassa sohvassa näkyy kaikki Picon karvat. Beige on kaikinpuolin turvallinen väri, ompelen siihen sitten jotain kivoja värillisiä tyynyjä.

Kämpästä muotoutuu pikkuhiljaa yhä mieluisampi...

Lehmusten alla

Turussa suositaan lehmuksia. Niitä on istutettu sekä puistoihin että jokivarteen, minne tahansa katsot niin näet lehmuksia. Onkohan se jotenkin erityisen edullinen ja kestävä puu?
Ovathan ne runsaassa vehreydessään kauniita, ei siinä mitään. Mutta en ole niin ihastunut lehmuksissa asusteleviin kirvoihin, jotka kakkivat kadut tahmeiksi ja naaman tahraiseksi. Pyöräilen joka päivä joenvartta töihin ja takaisin, siispä joudun alittamaan aika monta lehmusta. On melko epämiellyttävää ajaa kirvankakkakeskittymään – se on kuin liisterissä pyöräilisi, ja samalla naamallesi tirskahtelee tahmeita pisaroita. Lisäksi se usein haisee pahalle. Pyöräänsä ei missään tapauksessa kannata jättää parkkiin puiden alle, jos ei halua että takamus liimaantuu satulaan kiinni.

Suosikkikahvilaterassini, Café Art, sijaitsee jokirannassa, lehmusten varjossa. Puilla on osansa siihen että olen siihen niin ihastunut – ei tarvitse istua auringonpaahteessa. Vielä kun saisi ne kirvat häädettyä lehvästöstä, niin hyvä olisi. Kun istut puoli tuntia jäälattea siemailemassa, ehdit saada niskaasi aikamoisen kirvankakkaryöpyn. Silmälasitkin ovat mukavan pilkulliset. Niin, ja sen lisäksi joudut koko ajan hätistelemään kirvoja iholtasi tai pahimmassa tapauksessa noukkimaan niitä juomastasi. Mutta koska tuolta saa kaupungin parhaat kahvijuomat ja näköala on niin mukava, en anna kirvavitsauksen karkoittaa minua.

Jokirannan puut voivat kätkeä myös muita ulosteyllätyksiä. Kerran pyöräillessäni puiden alitse silmälasieni oikeaan linssiin osui hyvin tähdätty linnunplöräys. Onneksi muuten oli ne lasit päässä, muuten olisi ollut silmä täynnä epähygieenistä eritettä. Kyöks. En tiedä mikä visertäjä oli kyseessä, mutta tuolloin vannoin etten enää ikinä ruoki pikkulintuja, noita kiittämättömiä lurjuksia. Se lupaus ei kuitenkaan ole tainut pitää.

Prameat menot

Puolikatselin äsken televisiosta Michael Jacksonin muistotilaisuutta. Olihan se aikamoinen spektaakkeli kulta-arkkuineen ja monine julkkisvieraineen. Pakko myöntää että minäkin taisin pyyhkiä silmistäni pari pisaraa liikutusvettä tilaisuuden lopussa kun Michaelin tytär kehui maailman parasta isää...

En ikinä ole ollut mikään varsinainen Jackson-fani, mutta hyllystä löytyy Bad-LP-levy, jota tuli luukutettua aika tiuhaan jossain vaiheessa 80-lukua.

Levätköön rauhassa.

Silmäni ovat nähneet

Voisin tähän väliin kommentoida muutamaa viime aikoina katsomaani elokuvaa:

The day the earth stood still.
No juu, kyllähän minä aina mielelläni katselen Keanu Reevesiä, jonka hieman pökkelömäinen tyyli sopi alieni Klaatun rooliin kuin nakutettu. Leffan ideakin oli aluksi ihan ok ja sopiva tämän päivän ympäristötuhokeskusteluun – mutta loppua kohden epäuskottavuuden ja naiivisuuden varoitussireeni ulvoi korviavihlovasti.
(Älä lue jos aiot katsoa etkä halua spoilaantua) Jutun jujuhan oli se, että avaruuden muukalaiset aikoivat tuhota ihmiskunnan ennenkuin ihmiskunta tuhoaa Maan. Mutta kun tarinan naissankari väittää että ihmiset voi muuttua, Klaatu uskoo tätä ja päättää pysäyttää tuhon. Päätökseen vaikutti myös se että Klaatu sai todistaa kohtausta missä k.o. nainen ja tämän poikapuoli kertovat kuinka toisiaan rakastavat (siirappia!). Siis hei haloo! Olipas helppouskoinen alieni! Minä en moiseen lankeaisi – kummiskin olisivat jo huomenna taas metsiä kaatamassa ja vesistöjä myrkyttämässä…

Bubba Ho-Tep.
Tämä oli taas leffa joka yllätti positiivisesti. B-elokuvien sankari Bruce Campbell esittää mainiosti vanhainkodissa viruvaa, turhautunutta ja potenssiongelmaista Elvistä. Tämä on joskus aikoinaan vaihtanut paikkaa Elvis-imitaattorin kanssa, ja onkin siis elossa – paitsi että hoitohenkilökunta ei sitä usko. Elviksen paras kaveri on musta JFK.
Leffa on loistava humoristinen kuvaus vanhasta miehestä joka miettii onko hänen elämällään mitään tarkoitusta. Siitä olisi oikeastaan voinut jättää pois ihmeellinen Bubba Ho-Tep -muumio joka ilmestyy vanhainkotiin herkuttelemaan vanhuksten sieluilla ja jota vastaan Elvis kavereineen ryhtyy taistelemaan. Mutta oli se silti hyvä. Ei suositella miehille jotka kärsivät ikääntymiskriisistä.

Enkelit ja demonit.
Kyllähän se menetteli mutta suosittelen silti kirjan lukemista. Minä en ole koskaan oikein pitänyt Tom Hanksista, mutta Ewan McGregor on kyllä hot jopa papinkaavussa.

Drag me to hell.
Toki oli pakko mennä katsomaan kun Sam Raimi (Evil Dead -leffojen isä) kerran on palannut juurilleen ja tehnyt uuden kauhupläjäyksen. Ja kyllähän siinä oli hetkensä överiksi vedettyine splatterkohtauksineen ja kauhukliseineen. Mutta naisnäyttelijä (kuka lieneekään) oli kyllä huono.

Tieto – Knowing.
Taas Nicholas Cage saa näyttää hölmistyneeltä ja huolestuneelta oikein urakalla. Viisikymmentä vuotta sitten pikkutyttö näkee ja kuulee kummia ja kirjoittaa paperin täyteen numeroita. Nämä osoittautuu suurten onnettumuuksien ennustuksiksi, ja se kaikista suurin onnettomuus on vielä tulossa. Cagen poikakin alkaa kuulla kummia, ja kohta ollaankin nokakkain alieneiden kanssa.

Alussa tarina oli ihan kiinnostavakin, mutta pian alkoi ilmetä ärsyttäviä epäjohdonmukaisuuksia, minkä lisäksi elokuvan loppua kohden tuntui siltä kuin Steven Spielberg olisi tönäissyt Alex Proyasin ohjaajanpallilta ja astunut puikkoihin – tuloksena jotain ihan hirvittävää paatosta. Kaiken kukkuraksi volyymi oli niin kovalla että minun oli monesti pideltävä korviani – enkä ollut ainoa. Miksi elokuvateatteriinkiin tarvitaan jo korvatulpat?

Vielä pitäisi päästä näkemään Star Trek, Terminaattori ja Coraline-leffat – ainakin. Tulevaisuuden elokuvista tahdon nähdä Lars von Tirerin Antichrist (jostain syystä se ei ole vielä saapunut Turkuun!), Harry Potterin ja Tarantinon Inglorious basterds. Ja olen myös lukenut viihdyttäviltä kuulostavista vampyyri- ja zombiepläjäyksistä, joiden toivon tulevan tänne edes dvd-muodossa. Mm. Lesbovampyyrien tappajat (toivon hartaasti että se on kieli poskessa tehty), norjalainen natsizombieleffa Död snö ja sitten joku brittiläinen halpistuotanto Colin, joka on zombietarina zombin näkökulmasta kuvattuna…

Ja tähän lopuksi julistan vielä, että parasta viihdettä mitä töllöttimestä nykyään tulee on Ihmebantu! Aivan loistava sketsisarja!!

Kattikollaasi

Kuvia leideistä joita eilen kävin ruokkimassa.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Cat-astrophy

Ei pidä olettaa että vanha ja paljon nukkuva kissa ei saisi aikaan katstrofia.

Juhannuspäivänä maalasin olohuoneen seinää, mutta en kovinkaan hyvällä menestyksellä. Ensinnäkin maalausjälki on epätasaista, ja harkitsenkin jos sittenkin yrittäisin tapetointia (paitsi että olen varma siitä että en saisi vuotia suoraan).

Suurin vastoinkäyminen johtui kuitenkin Picosta. Se pääsi jossain vaiheessa hiippailemaan olkkariin, minkä huomasin siinä vaiheessa kun kaveri sai hepulikohtauksen ja pinkoi täyttä laukkaa eteiseen. Kauhukseni huomasin että rontti oli hepuloidessaan juossut maalikaukalon kautta, minkä seurauksena upouudella lattiallani oli punaruskeita tassunjälkiä!

Minä sitten kissaa kiinniottamaan ja tassuja pesemään. Pico ei tietenkään siitä pitänyt vaan rimpuili, murisi ja sähisi. Onneksi sain maalin lähtemään suht hyvin - sitä oli roiskunut myös kylkiin, joten jouduin vähän parturoimaan jotta sain kaiken pois. Sitten kamalalla kiireellä putsaamaan lattiaa - onneksi maali ei ehtinyt kuivua, joten se lähti helposti märällä rätillä.

Huhhuh, kyllä se Murphyn laki vaan pitää paikkansa.

P.S. Picon koko nimi on muuten Picasso - mutta en olettanut että se oikeasti rupeaisi taidetta tekemään. =)

Comeback

Tuli muuttoväsymystä parannellessa vietettyä pieni blogitaukokin. Päivät menivät töitä tehden, tavaroita järjestellen ja koukuttuen Facebookin erinäisiin pikku peleihin - olen raivoisalla vimmalla kasvattanut virtuaalista viljaa farmillani, rakentanut mafia-imperiumia ja riehunut vampyyrinä. Taisin ryhtyä merirosvoksikin jotta kaverini saisi lisäjäsenen piraattijoukkoonsa. Puuh.

Suurin osa tavaroista on nyt löytänyt paikkansa, ja kuten kuvasta näkyy, makuuhuoneeni ei enää ole laatikkojen täyttämä (no on siinä nurkassa vielä pari pientä lootaa jotka ovat menossa kellariin...). Niiden sijaan huoneessa komeilee uusi joustinpatjasänkyni, joka on uskomattoman mukava puulaveri+vaahtomuovipatjasängyssä vietettyjen vuosien jälkeen. Vielä kun saan sänkyyn uuden päiväpeitteen ja jaksan ommella koristetyynyihin uudet päälliset, niin hyvä on.


Muutenkin kaipaan kaikenlaista: pitäisi saada uusi sohva, koska vanha näyttää surkealta kääpiöltä, uusi tv-taso, senkki ja jonkinlainen penkki/pöytä eteiseen - muutama asia mainitakseni. Vielä kun löytyisi niille maksaja...

Toistaiseksi uusi asunto on miellyttänyt - muutama naapurikin on tavattu ja tuntuivat vallan mukavilta. Nyt istun parvekkeella ihastelemassa näköalaa ja siunailemassa läppärien kätevyyttä. Vielä kun jostain saisin drinkin, niin olo olisi täydellinen. Drinkit saa kuitenkin odottaa iltaan, sillä kohta pitää lähteä pyörälenkille kaverin kissoja ruokkimaan. Valmistaudun kohtaamaan epäluuloisia, läpitunkevia katseita tällaiselta daamilta:

Muutto ohi

Jaksan yhä vaan ihmetellä miten paljon kamaa yhdellä ihmisellä voi olla. Tavaraa roudattiin monena päivänä, ja aina vaan löysin jonkun nyssäkän komeron perältä. Perjantaina sain vihdoin vanhan luukun jynssättyä putipuhtaaksi, ja nyt olen siis virallisesti vaihtanut osoitetta. Makuuhuone on vielä ihan täynnä laatikoita, ja niiden purkamiseen menee varmaan viikkoja.


Pitäisi kyllä saada tuonne sen verran tilaa että voisin ostaa uuden sängyn - tällä hetkellä nukun patjalla olohuoneen lattialla. Uuden, isomman sohvankin tarvitsisin, mutta lattiarempasta tuli sen verran kallis että sen ostaminen jää hamaan tulevaisuuteen.

Pico oli näreissään kun joutui muuttopäivänä parvekkeelle arestiin - ja kaiken kukkuraksi hänet tungettiin sen jälkeen vielä kuljetuskoppaan ja hirvittävään kapistukseen nimeltä auto. Tässä päässä ulos päästyään kaveri oli kyllä hieman ihmeissään - kulki naukuen tutkimassa nurkkia, pysytellen visusti seinän vierustalla. Ensimmäinen yö sujui kuitenkin rauhallisesti nukkuen vanhalla tutulla sohvalla, ja seuraavana päivänä paikkoja tutkittiinkin jo rohkeammin - mm. sauna tuli tarkastettua.

Ja nyt laatikkoja purkamaan.



P.S. Bongaatko kissan ylimmästä kuvasta?

Epätoivo alkaa nostaa päätään

Miten ihmisellä voi olla niin paljon roinaa?
Kuskasin tänään kaverini avustuksella kaksi autollista pikkulaatikoita uuteen kämppään. Ja sitä tuskin huomaa täällä vanhassa päämajassa. Laatikkoa piisaa, ja kaikenlaista irtosälääkin näkyy vielä olevan runsaasti. Ruokakaappikin on vielä tyhjentämättä. Aaarrgghhh!

Torstaina täytyy ennen muuttopuuhiin ryhtymistä tehdä keikka Ekotorille - sänky, vanha ruokailuryhmä ja tietokoneen näyttö joutaa kiertoon. Sitten alkaa varsinainen rumba. Toivottavasti sentään pärjätään kahdella keikalla, koska vuokrapaku on aika iso.

Huomenna pitää ensin käydä työpaikan kevätjuhlassa, sitten äkkiä maalaamaan olkkarin seinä toistamiseen, ja sitten kotiin irrottamaan kirjahyllyn lasiovia ja ruuvaamaan sänkyä palasiksi. Sitä ennen on siirreltävä huonekaluja jotta saisin sängyn alkovistaan.... kääk, ahdistus iskee. Ja minä sentään aloitin pakkaamisen jo helmikuussa!

Törmäsin muuten jo ensimmäiseen naapuriin joka tuli oikein käsipäivää sanomaan, ja tarjoutui vielä kantamaan laatikoitakin. Varsinainen herrasmies.