perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Perjantaiväsymystä

Marilyn Manson: Para-noir

Taas ollaan viikonlopun partaalla.
Viikko meni vaihtelevissa merkeissä pitäen sisällään sekä leppoisia kahvihetkiä ystävien kanssa että vakavia ihmissuhdepohdintoja. Ja pohdinnat jatkuvat yhä.

Ja tänään oli sitten hemmetin KYLMÄ! Vaikuttaa pahasti siltä, että on siirryttävä villakangastakkiin... Ja kylmyyden innoittamana kävin myös ostamassa kerän lankaa ja hain kirjastosta Novita-lehden missä on kolmiohuivin virkkausohje. Ikäväkseni huomasin ettei minulla ollutkaan kotona sopivan kokoista virkkuukoukkua joten huomenna on vielä mentävä semmoinen ostamaan. Ja sitten rupean virkkaamaan ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Ennen muinoin tein jos jonkinmoisia käsitöitä, mutta se on jostain syystä jäänyt.

Yksi syy käsitöiden hylkäämiseen lienee tietokonepelit. Tällä hetkellä seikkailen mieluiten Oblivionissa, mutta eilen kävin ostamassa Sims2:sen uusimman lisäosan: lemmikkielämää. Nyt simini saavat iloa elämiinsä hankkimalla kissoja, koiria ym. lemmikkejä. Huomasin, että naapurustossa kiertelee myös skunkki - Amalia Niemennokka sai karvaasti kokea, ettei vierasta skunkkia kannata käydä silittämään. Skunkki esitti haisevan vastalauseen ja Amalia joutui säntäämään suihkuun...=)

Suunnitelmissa viikonlopuksi:
  • Epämääräisten paperipinojen selvimistä
  • Virkkausprojektin aloitus
  • Kirjoittamista
  • Silakkamarkkinoilla käynti
  • Ihmissuhdepohdiskelua

Hauskaa viikonloppua vaan kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa viikonloppua sullekin! Sataa, ikävää. Näin eilen yhdellä naisella mustan, virkatun kolmiohuivin - sekö on nyt kuuminta hottia?

-Anne- kirjoitti...

Enpä usko että se kuuminta hottia on, se taitaa olla melko ajaton asuste. Itselläni on ollut jo aiemmin sellainen, mutta se on hiukan liian paksu kaulan ympärille kiedottavaksi, joten ohkaisempaa olisin vääntämässä. Katostaan miten senkin projektin käy.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails