perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Koodinimiä

Kun mainitsen kirjoituksissani ystäviäni, käytän heistä nimityksiä M., K., jne. M.-henkilöitä on kuitenkin niin monta, että menevät jo sekaisin.

Siispä tästä lähtien ensimmäinen M., jota kai jonkinlaiseksi seurustelukumppaniksikin voisi tituleerata, tunnetaan tässä blogissa nimellä Pulla-Armas Kotivalo. Ja älkää minua syyttäkö tuosta nimestä, miäs keksi sen ihan itse eräänä aamuna, kyseessä lienee kai viittaus johonkin Aku Ankan taskukirjaan tms.

Sen verran kauan olen kaveerannut tämän tyypin kanssa, jonka suusta voi yhtäkkiä turskahtaa mitä kummallisimpia sanoja tai lausahduksia, etten yhtään edes hätkähtänyt kun Pulla-Armas Kotivalo miltei heti herättyään kajautti ilmoille tuon komian nimen. Totesin vaan unisena että "se olkoon uusi koodinimesi".

Pulla-Armaksen aivot käyvät välillä (tai no, miltei aina...) ylikierroksilla ja tuottavat jos jonkinmoista pulinaa ja pakinaa. Viime aikoina harrastuksenaan on ollut vanhojen sananparsikirjojen lukeminen ja niiden innoittamana omien sananparsien keksiminen. Viimeisin esimerkki:

Falskaahan se, sano Puuppolan vuari
kun puffaa paffilootaan säilö.

(murteita tuntemattomille tiedoksi että puffa ja puuppa on sama kuin pieru...)

Että semmosessa seurassa minä liikun...
.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pulla-Armas Kotivalo kuulostaa kumman tutulta...hmmmm. Ettei olisi mun Akuni kamuja? Vaan mitä ihmeen murretta on puffa, ei ainakaan varsinaissuomalaista (tai jos on, niin on sitten sieltä ruåtsinkieliseltä puolelta). Meillä kotona äiti sanoi siivosti "pympsäys", kun meiltä lapsilta pääsi paukku.

-Anne- kirjoitti...

Itse asiassa en tiedä mitä murretta se puffa on - Pulla-Armas kaverinsa kanssa on käyttänyt sitä sanaa, ja sen on tarttunut myös minun vokabulääriini. Täytyykin selvittää sanan alkulähde.

Pympsäys on hauska ilmaisu. Kuin myös "pupsaus", jonka näin kerran jossain sarjakuvassa.

Anonyymi kirjoitti...

Puffa on varsin kuvaava ilmaisu. Minä kuitenkin sanoisin puhva, kun ei kieli taivu kaikkeen fiiniin... :-D

K. kirjoitti...

Pympsäys! Onpas mainio! :D Ehkä jopa hivenen aristokraattinen? :D Paljon parempi kuin meidän "pumppa" ja "paukku" :)

Anonyymi kirjoitti...

Loistava koodinimi! "My name is Kotivalo, Pulla-Armas Kotivalo."

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails