sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Ei vakuuttanut

Täällä Turussa Amarillo meni remonttiin ja avautui muutama päivä sitten nimellä Red hot chilis. Poikien kanssa ajateltiin eilen käydä kokeilemassa paikan tarjontaa.

Ei kyllä houkuttele käymään toista kertaa. Nettisivuilta katsoimme, että siellähän näyttäisi olevan ihan kelvollinen ruokalista. Mutta kun puoli yhden aikaan lauantaina menimme paikan päälle, kävi ilmi että siihen aikaan ei ole tarjolla muita ruokia kuin mitä pöytätableteissa luki - yhteensä 11 lämmintä vaihtoehtoa ja kaksi jälkiruokaa. Tarjoilija kertoi, että ko 17 jälkeen käytössä on myös a la carte -lista. Lounasaikaan on kiireiden takia suppeampi lista - hei haloo, PALKATKAA LISÄÄ TYÖNTEKIJÖITÄ!

Vaihtoehtojen vähäisyys ei miellyttänyt, mutta onnistuimme kuitenkin valitsemaan listalta jotain. Minun broileriburrito oli ihan kelvollinen, mutta J.:n tilaama hampurilainen oli pettymys ja annos jäi suurin osin syömättä. Seuraavaksi oli vuorossa elämäni pisin laskun odottelu. Hohhoijaa. Siinä istuessa alkoi jo kahvihammasta kolottaa toden teolla.

Ei, toista kertaa en mene, ainakaan niin kauan kun ruokalista kokonaisuudessaan ei ole saatavilla myös päiväsaikaan. Ja koska minusta on tullut aktiivinen etujeni valvoja ja yleinen valittaja, pistin tästäkin asiasta ravintolalle noottia....

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvä, kun varoitit.

Minusta kyllä vanhan Amarillonkin aikaan se laskun odottaminen siellä tuntui venyvän ja venyvän.

-Anne- kirjoitti...

Joo, sielläkään ei tuntunut koskaan olevan tarpeeksi henkilökuntaa.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails