maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Juhlan jälkeen

Terveisiä Espoosta. M:n kanssa pidimme yhteiset bileet juhlistaaksemme M:n valmistujaisia ja minun tulevia synttäreitäni. Nykyään tuntuu mahdottomalta saada kasaan koko vanhaa naisjengiä, mutta sujuvat ne bileet pienemmälläkin porukalla.

Tarjolla oli voileipäkakkua (josta en saanut edustavaa kuvaa) ja täyskäriä. Pohja oli messevä suklaapohja (taikinaan tulee mm. kermaviiliä, tummaa suklaata ja kahvia), välissä vaniljakräämiä, banaania ja kiivimarmeladia. Päälle M. väänsi sokeritahnapäällysteen tomusokerista, glukoosista ja munanvalkuaisesta. Aika sokeripommi siis. Mutta hyvää.


Olen aina halunnut tehdä kurpitsalyhdyn, ja koska Halloween on nurkan takana, päätin sellaisen nyt kaivertaa. Saanko esitellä esikoiseni: Arttu-Markuksen:



Alkudrinkkeinä oli Fresita-kuoharia, joka on uusin suosikkini. Sisältää oikeaa mansikkaa, ja vie kielen mukanaan.


Muu juomapuoli koostui lähinnä Alsacelaisista valkoviineistä. Viinituntijamme M. valaisi meitä maallikoita rypäleiden saloista, mutta jostain syystä en kyllä nyt enää kykene muistamaan oppimaani. (Miten niin helmiä sioille?)

Sunnuntaiaamu alkoi jännittävästi kun vessan ikkunasta lennähti sisään lintu. Se teljettiin vessaan räpistelemään, ja kyllä se olikin lopulta löytänyt ulos - mutta oli laskenut pytylle hätäkakat. Olipas kiva pyyhkiä niitä krapulaisena.

Luulen, että olo olisi pysynyt suhteellisen hyvänä ellen olisi lähtenyt bussilla Turkuun. Ai kamalaa. Yleensä matkustan aina junalla, mutta ajattelin tällä kertaa pitää seuraa yhdelle kaverille joka mieluummin matkustaa bussilla. Se oli virhe. Bussit ovat aina ahtaita ja keikkuvia, ja olo meni välillä aika tukalaksi. Nykyään tulen jopa täysikuntoisenakin helposti pahoinvoivaksi, eikä krapula yhtään helpota asiaa. Ei - kyllä juna rulettaa.

Että sellainen bileraportti tällä kertaa. Jos yrittäisi kohta käydä lukemassa muidenkin blogeja.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vallan ihastuttava esikoinen!

Hyvää tulevaa syntymäpäivää, muuten :)

annekk kirjoitti...

Ihana kurpitsalyhty! Onkos vielä pitkästi aikaa syntymäpäiviin? Joko saa onnitella?

Anonyymi kirjoitti...

Herkullisen ja raikkaan näköinen kakku, osaisinpa minäkin tehdä tuollaisen. Miehen synttärit ovat kohta ovella, mutta tarjolla on todennäköisesti vain kääretorttua. Halloween-kurpitsakin on vallan komea - ja kaksi hammastakin sillä näyttää olevan, hui!

Ymmärrän hyvin, miten inhottavalta bussissa matkustaminen on tuntunut. Oksensin lapsena aina linjurissa ja sain oikein kammon bussimatkoja kohtaan. Aikuisena olen matkustanut kaikki pitemmät matkat junalla tai omalla autolla. Ainoastaan kaupungissa pystyn käyttämään bussia, kun matkat ovat vain muutamia kilometrejä.

-Anne- kirjoitti...

Viivi: Kiitos, hänestä tuli vallan onnistunut. Ja kiitos onnitteluista.

Kaima: Huomenna saa onnitella ihan virallisesti.

Iines: Minua ei taida vähään aikaan bussissa näkyä...

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails