tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Ei enää ikinä kaurapuuroa mikrossa!

Ajattelin tänään kokeilla Quakerin kaurapuuropusseja. Kuvittelin niiden olevan samanlaisia pikapusseja kuten Elovenan, eli että tarvitsisi vain lisätä kiehuva vesi. Ja pah. Hiutaleiden sekaan piti laittaa kylmä vesi/maito ja sitten valmistaa mikrossa.

Minulla on ennestään huonoja kokemuksia kaurapuuron valmistamisesta mikrossa, se kun tuuppaa aina kiehumaan yli. Pistinkin nyt muka kaukaa viisaana mikron tehoa vähän normaalia pienemmälle. Mutta läskiksi meni taas. Tai oikeastaan liisteriksi:


Kokkausyritykseni seurauksena puurokulho on liisteröitynyt kiinni mikrokupuun. (Se nyt ei oikein käy ilmi kuvasta, kun se on vaakatasossa) Tuo kulho on vähän turhan korkea verrattuna kupuun, mutta ajattelin että ehkä korkeat reunat estävät ylikiehumisen. Turha luulo siis. Katsotaan lähteekö tuo ikinä irti, vai joudunko kippo-ostoksille.


Lounasaikaan minua laiskotti, joten kävi ostamassa valmissalaatin. Tuo firma tarvitsisi ehdottomasti palvelukseensa oikolukijan:
Vaikka puolikielinen olenkin, niin minäkin ymmärrän että tekstin tulisi kuulua: "Savuliha- & pastasalaatti", tuossa ollaan siis onnistuttu ymppäämään kaksi virhettä samaan ateriaan.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No moi!
Nyt ymmärrän puuronkeittoangstin. Kaurapuuro onnistuu mikrossa siten, että laitat tehoksi 600 w tai jotain, ja mikrotat sen ilman kupua. Jos laitat kuvun, puurosi varmasti kiehuu yli! Sitäpaitsi kapeassa ja korkeassa kipossa se kiehuu myös helpommin yli kuin laakeammassa, älä nyt kuitenkaan matalaan lautaseen laita!
Tietysti kaurapuuro on parempaa jos keität sen hellalla neljä minuuttia kauemmin kuin mikrossa. Ainakin muistelen, että kaurapuuro kypsyy hellalla 7 minuutissa ja mikrossa kolmessa.
Sinähän voit hakea saarioisille (tai mikä salaattifirma onkaan)oikolukijaksi, tehtaat kaipaavat humanisteja, vaikkeivät sitä aina tiedä!
Niin, ja tiedän toki sun blogis, aina sillointällöin käyn lukemassa ja katselemassa, mitä sulle kuuluu!
marja

Anonyymi kirjoitti...

On lohdullista, että joku muukin onnistuu säheltämään mikron kanssa.

Kerro sitten lähtikö irti.

Anonyymi kirjoitti...

Kaurapuuro on kauheeta liisteriä eikä lähde lautasista ja lusikoistakaan kunnolla irti edes tiskikoneessa. Muuten annan samat ohjeet kuin Anonyymi, tavallisessa syvässä lautasessa kaurapuuro valmistuu ihan hyvin eikä kuohu, jos ei laita kantta päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Samalla linjalla oon noitten muitten kaurapuuronkeittäjien kaurapuuronkeitto-ohjeitten kanssa.

Mua muuten suunnattomasti ärsyttää tollaset "viralliset" kirjoitusvirheet. Eikö niitä kukaan oikolue ? Minkääs firman salaattia tuo ko. salaatti on ?

Anonyymi kirjoitti...

Jaa niin, piti vielä kysymäni, että oliko siinä pakkauksessa muutakin kuin haarukka ja kastikepussi ?

"....sisältää haarukan ja kastikepussin."

Anonyymi kirjoitti...

Ni, mun piti kysyä sitä, että onnistutko tekemään popcornit mikrossa? Minä poltan ne lähes joka toinen kerta, en ymmärrä mistä se johtuu?? En kai osaa laskea sekunteja. Mites sulla popparit onnistuu?

Anonyymi kirjoitti...

oujee, mun pitää laittaa tohon muu, niin saan sitten oman nimeni näkyviin, ei ole tarkoitus esiintyä anonyyminä!

-Anne- kirjoitti...

Marja: Kiitos neuvoista, yritän noudattaa niitä jos joskus vielä uskaltaudun mikropuuroa valmistamaan. Note to self: älä käytä kupua!!! Poppareita tosiaan osaan valmistaa onnistuneesti. Kun poksahtelu harvenee, otan ne pois etteivät pala.

Marikki: Tuolla se vielä likoaa, täytyy kai yrittää kohta kammeta kippoa irti...katsotaan miten käy.

Iines: Puurolla voisi varmaan kiinnittää tapetitkin seinään tms, hirveää tököttiä.

Anne toinen: =), oli siinä pakkauksessa kyllä ihan sitä pastasalaattiakin, mutta säälittävän vähän ainakin minun mielestäni.
Firman nimeä en nyt millään muista, ja heitin jo paketin menemään. Ei se ollut mikään näistä suurimmista einesvalmistajista ainakaan.
Kyllä sitä yritysten pitäisi satsata vähän enemmän oikeinkirjoitukseen.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails