Luin eilen loppuun tuon aiemmin mainitsemani Haitekstin. Pidin kirjasta tosi paljon, mutta mieltäni jäi hieman vaivaamaan, että mitä lopussa oikeasti tapahtuikaan. Mitään selvää, valmiiksi pureskeltua selitystä ei lukijalle tarjottu, mikä on tavallaan hyvä, koska se jättää tilaa omalle mielikuvitukselle ja päättelykyvylle. Luulenpa, että luen joskus kirjan vielä toistamiseen.
Seuraavaksi päätin lukea jotain ihan muuta, ja kaivoin kirjahyllystäni kirjan, jota en olisi muuten ostanut, mutta unohdin kerran peruuttaa kirjakerhon kuukauden kirjan. Kyseessä on Katerina Janouchin Läheinen, joka kertoo elämästä päihderiippuvaisen miehen kanssa. Ei siis ollenkaan minulle tyypillistä luettavaa, mutta ajattelin että yritänpä olla kirjallisuuden suhteen vähän kokeilunhaluinen ja annan myös realismille mahdollisuuden. Tuo aihe nyt tietysti on masentavammasta päästä, joten katsotaan jaksanko lukea.
2 kommenttia:
Heti pitää kommentoida, että olen myös lukenut pokkariversiona tuon Läheinen.
Se on pikkuisen liikaa toistava, loppua kohden puuduttava, terapiakirja kirjoittajalle itselleen.
Ihmettelen vieläkin miten niin fiksu nainen on voinut elää sellaisen miehen kanssa, ja miten hän on kestänyt niin pitkään...
Kirja herätti myös kysymään hiljaa, että olikohan naisessaKIN ihan pikkuisen jotain vikaa, lähinnä masokismia ja liikaa optimismia...
Rankka kirja. Onneksi oma elämä ei ole ollut sellaista, huomaa huokaavansa kun kirjan lopettaa..
Katsotaan jaksanko lukea sen loppuun saakka, vai vienkö divarille. Olen vasta kahlannut ensimmäisen luvun läpi.
Lähetä kommentti