Viime viikko tuntui elämäni pisimmältä. En olisi kestänyt omaishoitajan roolia enää päivääkään. Äitini sairaus eteni huimaa vauhtia, ja lopulta sairaalahoito oli ainoa mahdollinen vaihtoehto. Kamalinta on se, kun sairaus etenee aivoihin ja tekee siellä ikäviä temppuja. Tuollaista en toivoisi kenellekään.
Mutta nyt en enää aio jauhaa tästä asiasta täällä - äiti on sairaalahoidossa ja siskoni pitävät hänelle seuraa. Otamme päivän kerrallaan, ja kun loppu tulee, niin se on kyllä siunaus.
Loppukevennykseksi kuvia ihanista kuonolaisista. Siskoni kääpiösnautserilla oli neljä pentua, jotka olivat aivan ihastuttavia:
(Pari lisäkuvaa löytyy Flickr-sivuiltani, joille pääsee klikkaamalla noita kuvia.)
3 kommenttia:
Sulla on ollut tosi raskasta, hyvä, että pääsit hengähtämään. Ikävää, että äitisi on noin huonona. Onneksi elämässä on kivoja asioita surkeuden keskellä - nuo hauvelit ovat äärettömän suloisia!
Hei mitä ihanaisia!!! Koiranpennut on PETOLLISEN suloisia..
Toivottavasti uusi työ maittaa, tsemppiä sinne ;O)
Iines: Pienet asiat piristävät kyllä mieltä. Etenkin kun ne ovat karvaisia. =)
Mikaela: Kiitos, kyllä se näin ekana päivänä ihan mukiinmenevältä tuntui. Katsotaan miten jatkossa...
Lähetä kommentti