keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008

Ihmeellistä ja jännää

En ole lukenut kirjaa vielä loppuun, mutta pakko kehua sitä jo tässä vaiheessa. Kyseessä on Steven Hallin The raw shark texts, joka löytyy suomennettuna nimellä Haiteksti (WSOY 2007).

Kyseessä on mielikuvitusta haastava psykologinen jännäri. Tarinan muistinmenetyksestä kärsivä päähenkilö ryhtyy etsimään menneisyyttään, ja pakoilee samalla käsitteellistä haita. Niin, se ei ole tosiaankaan tavallinen, lihaa ja verta oleva fisu, vaan jokin paljon abstraktimpi olento. Mutta uhrilleen vähintään yhtä todellinen ja vaarallinen. Idea käsitteellisestä haista ja tavoista joilla sitä vastaan voi suojautua on mielestäni varsin kutkuttava, enkä malttaisikaan iltaisin päästää kirjaa käsistäni.

En voi suositella kirjaa realismin ystävälle, mutta jos todellisuuden rajojen venyttäminen ja aivoja haastavat teoriat ei haittaa, niin lukekaa ihmeessä. Itse luen sitä alkuperäiskielellä, ja pidän Hallin kirjoitustyylistä. Teksti etenee sutjakkaasti, eikä ole liian koukeroista.

Kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty, mikä ei ole mikään ihme, sillä kirjaa lukiessa tulee sellainen tunne, että hyvien tekijöiden käsissä siitä voisi tulla varsin mielenkiintoinen leffa. Joku arvostelija onkin sanonut kirjaa Matrixin, Tappajahain ja Da Vinci-koodin lehtolapseksi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails