perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Huono puhelinkarma

Olipas taas aikamoinen rumba kun Anne puhelinta osti.

Nykyinen puhelimeni on ruvennut epävakaaksi ja vainoharhaiseksi - se voi yhtäkkiä luulla että siihen on kytketty handsfree-setti, eikä sitten toimi muuten kuin kaiuttimen kautta. Katsoin siis parhaaksi hankkia uuden kapulan.

Juuri tuon edellisen nokialaisen ostettuani jouduin heti kiikuttamaan sen huoltoon ihmeellisen rätinän takia. Sen jälkeen se toimikin ihan kelvollisesti 2,5 vuotta, pieniä jumituksia lukuunottamatta.

Nyt siis ostin taas nokialaisen - koska olen siihen tottunut. Olin kovin innoissani - puhelimessa oli hyvältä tuntuva kamera, G3, mp3-soitin y.m. herkkuja. Kun kotona luin puhelimen ohjekirjaa, totesin että kapulassa on jotain sellaista kuin "lentoprofiili". Pulla-Armas kysäisi, että "tarkoittaako se sitä lentorataa jonka puhelin tekee kun turhautunut käyttäjä heittää sen menemään?"

Kun olin saanut akun ladattua, meinasin minäkin miltei kokeilla uuden ostoksen lentoprofiilia:
Kun kapulan nosti korvalle, niin siitä lähti käsittämätön korkeataajuuksinen vinkuna - sellainen jonka joskus voi kuulla lähtevän vanhasta kuvaputkitöllöstä. Eihän sellaista kestä vanha Erkkikään, joten eilen marssin liikkeeseen valittamaan huonoa ostostani. Keski-ikäinen miesmyyjä katsoi kuin hullua sikaa, kun yritin selittää mikä mättää. Itsellään hänellä oli sen verran huonontunut kuulo, ettei kuullut enää korkeataajuisia ääniä. Epäili jopa, että onko tuollaista virhettä edes olemassa näissä puhelimissa. On on, sanoin minä - olen netistäkin lukenut että muillekin on sattunut. No, hänen piti vielä seuraavana päivänä soittaa huoltoon varmistaakseen, että onko tämä sellainen asia joka oikeuttaa puhelimen vaihtoon. Lupasi ottaa minuun yhteyttä asian selvittyä.

Arvatkaa vain, kuuluiko soittoa? No ei kuulunut. Minäkin vielä Nokialle soittelemaan ja itse selvittämään että onko tällainen ujellus jokin ominaisuus vai virhe, ja minulle kerrottiin ilokseni että ei tuollaista pitäisi olla, ja että minulla on oikeus uuteen puhelimeen. Siispä marssin taas liikkeeseen, valmiina puolustamaan kuluttaja-oikeuksiani. Siellä kävi ilmi että uusi puhelin olikin minua jo odottamassa, eivät vaan olleet viitsineet soittaa. Ja aikamoisen murinan säestyksellä se vaihto lopulta suoritettiin. Palvelualttiudessa ja ystävällisyydessä olisi kyllä petrattavaa.

Kotiin kulkiessani toivoin hartaasti että uusi puhelin olisi virheetön, ettei minun tarvitsisi enää astua jalallani siihen liikkeeseen. Ja hallelujaa! Ei ininää! Tai lähtee tämänkin näytöstä pienenpieni ininä, muttei niin kova että se häiritsisi, kuten edellisessä. Helpotuksen huokaus.

Että taas kerran minulla oli puhelimen ääntelyn kanssa ongelma - joko minulla on huono karma, tai minun kannattaisi vaihtaa valmistajaa. Kerran minulla oli Samsung, mutta pidän Nokian logiikkaa minulle sopivampana.

Mutta on se muuten kumma etteivät osaa tehdä käyttäjäystävällisiä puhelimia. Alunperin aioin ostaa toisen mallin, mutta kun liikkeessä myyjäkään ei osannut avata sen takakantta, niin hylkäsin sen ajatuksen. Myyjä sanoikin, että juuri yhtenä päivänä joku asiakas oli kertonut heittäneensä jonkun puhelimen seinään kun ei saanut sitä auki. Ymmärrettävää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen myös kiinni Nokian puhelimissa. Vaikka niiden malleissa on paljon eroa, niin jotenkin se logiikka siellä takana on ymmärrettävää. Työkaverilla on Siemens käytössä ja kukaan ei tajua, mitä kautta siihen voi tallettaa puhelinnumeroita. Varmaan jokin yksinkertainen juttu, jota me nokialaiset emme vaan tajua...

Toivottavasti puhelimesi on vielä kunnossa!

-Anne- kirjoitti...

Jep, Iines. Puhelin toimii toistaiseksi ihan hyvin. Ja nyt on pikaisesti koputettava puuta.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails