lauantaina, marraskuuta 15, 2008

Nollanollaseiska

Kävin minäkin keskiviikkona katsastamassa uuden bondin. Ennen en ole ollut niin innostunut Bondeista että menisin niitä teatteriin katsomaan. Mutta kun kävin katsomassa Casino Royalen, niin mieleni muuttui. Kovaksikeitetty Bond, me likey.

Tästä uudesta leffasta olin kuullut sekä hyvää että pahaa, joten en tiennyt mitä odottaa. Alkuminuuttien aikana olin melko huolestunut: hirvittävän nopein ja sekavin leikkauksin toteutettu autotakaa-ajokohtaus, joka sai minut toivomaan että olisin ottanut korvatulpat mukaan. Puuh. Minä en muuten ole koskaan oikein innostunut takaa-ajokohtauksista, tapahtuvat ne sitten autolla, veneellä tai lentokoneella. Ovat yleensä vähän puuduttavia. Tässä leffassa löytyi muuten jokaista sorttia.

Mutta onneksi meno muuttui pian siedettävämmäksi, ja voin sanoa pitäneeni leffasta. Tosin voin ymmärtää joidenkin Bond-fanien kritiikkiä, oli aika erikoinen ratkaisu jatkaa elokuvaa siitä mihin edellinen loppui, se oli aikamoinen poikkeama Bond-kaanonista, ja jos ei muistanut mitä edellisessä leffassa tapahtui, oli välillä hukassa. Minäkin jouduin referoimaan huonomuistisemmalle Pulla-Armakselle menneitä tapahtumia.

Siihen kritiikkiin, että Bond on liian väkivaltainen en yhdy. Agentin, jolla on lupa tappaa, kuuluukin olla tuollainen, eikä vitsejä laukova gigolo. Pidin etenkin hissikohtauksesta. Ja olihan tuossa silti huumoriakin.

Oli minulla joitain muitakin kommentteja, mutta eivät tule juuri nyt mieleen. Palaan asiaan myöhemmin,

sitä täytyy vielä ihmetellä, että on se kumma kun aikuiset ihmiset eivät voi istua paikoillaan vajaata paria tuntia. Leffan aikana neljä ihmistä ramppasi ulkona. Mitälie eturauhasvaivaisia.

Niin, ja se vielä, että miten tuo leffa voi olla k-13??

3 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

En ole vielä käynyt katsomassa, ja luultavasti en käykään,sillä: minua ärsytti suuresti kesällä istua 13-vuotiaiden poikien kanssa katsomassa Batmania.. Tuli tunne, että 'kuka ei kuulu joukkoon'.
Siksi ehkä katson Bondin joskus dvd:ltä.

Anonyymi kirjoitti...

Muahhaaa, itsekin ihmettelen kritiikkiä väkivaltaisuudesta. Agentti jolla on lupa tappaa ilmeisesti silittää ihmiset kuoliaaksi?

-Anne- kirjoitti...

Sooloilija: Mulla oli vähän sama tunne Harry Potteria katsoessa... kun en huomannut että siitä olisi ollut myös myöhäisiltanäytös.

Mikaela: "Entinen" Bond, jolla niitä naisia piisasi, taisi hoitaa viholliset päiviltä sukupuolitaudeilla. =D

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails