maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Päivän plussat ja miinukset

Kivaa: On ollut aurinkoinen päivä.

Kurjaa: On vasta maanantai, ja minä olen jo koomassa.

Kivaa: Puiston halki kulkiessani sain katsella kuinka kaksi urossorsaa riiasivat naarassorsaa. Kivaa se varmaan naaraankin mielestä oli, vaikka se näön vuoksi kaakatti ja pyrki muka pakoon. Puskat senkun kahisivat... =) (Toivottavasti kukaan biologi ei nyt riko harhakuvaani ja sano että ei se mitään riiuuta ollut, vaan ihka oikeaa kiusaamista - minä kuvittelen että sorsat ovat kivoja kavereita jotka eivät toisiaan sorsi [olinpas vitsikäs])

Kurjaa: Sorsa-episodin jälkeen jouduin väistelemään kevään ensimmäisiä feissareita Tuomiokirkon edessä.

Kivaa: Tänään ilmestyi Depeche Moden uusi levy, Sounds of the Universe, jota parhaillaan kuuntelen.

Kurjaa: Minusta vähän tuntuu siltä että 24:n seitsemäs tuotantokausi on vähän munaton... se ei ainakaan vielä ole onnistunut pitämään minua rautaotteessa. Jotenkin minua ei vaan jaksa kiinnostaa kaiken häslingin takana oleva epämääräisen afrikkalaisen maan vallankumouspuuhat. Mutta koska Jack Bauer on kova jätkä ja Kieferin ääni hunajaa, niin aion unohtaa tarinan heikkoudet ja pysyä ruudun ääressä.

Kivaa: Enää on vain kaksi viikkoa siihen että saan uuden kämpän avaimet!

Löytyihän tästä päivästä kuitenkin enemmän positiivista kuin negatiivista. =)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä tuomitse vielä Baueria ;O) Se palaa aina..
Onko se DM:n levy mistään kotoisin??

-Anne- kirjoitti...

En ole vielä täysin varma siitä levystä - sillä on joitain aivan loistavia biisejä, mutta kaikki eivät ole minua vielä sytyttäneet. Voipi olla että kasvaa kuuntelukertojen mukana. Täytyy kuunnella lisää.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails