perjantaina, elokuuta 07, 2009

Jotain tolkkua hypetykseen!

En tahdo mollata Madonna-faneja tai mitään, mutta ihmettelen tätä kamalaa hypetystä jonka yksi konsertti on saanut aikaiseksi. Asiasta on vaahdottu viikkoja etukäteen. Toki, onhan kyseessä tiukka bisnes- ja shownainen, mutta ei se sentään mikään jumalatar ole.

Olisin minäkin toki voinut kokemusmielessä lähteä keikkaa katsomaan jos olisin asunut lähellä ja joku olisi maksanut sen hurjan lippuhinnan puolestani. Jos siellä nyt mitään näki muuten kuin screeniltä. Tapahtumasta ollaan kuitenkin uutisoitu niin paljon että melkein tuntuu kuin itse olisi ollut paikalla. Puuh.

On yksi juttu jos iltapäivä- ja viihdelehdet vaahtoavat aiheesta sekä ennen että jälkeen keikan, mutta että valtakunnan ykköslehti Helsingin Sanomatkin toitottaa sitä samaa... Olen tosin muutenkin huomannut että Hesari alkaa pikkuhiljaa luisua kepeämpään suuntaan - mikä on mielestäni harmi. Ei tänne tarvita enää uutta Ilta-Sanomia tai Iltalehteä...

Te jotka siellä olitte, oliko se niin taivaallista kuin lehtien otsikot väittävät?


p.s. Tähän loppuun voin vielä mainita että tykkäsin aikoinaan Madgen Erotica-levystä. Uudemmasta tuotannosta en ole niin perillä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vastaiskuna vetäisin tänä aamuna Blondie-paidan päälle töihin lähtiessä!

-Anne- kirjoitti...

Ja mä ostin tänään Bowie-paidan. =)

Anonyymi kirjoitti...

Oli se niin taivaallista ;O)
minua ärsyttää vain ja ainoastaan se lehtien kirjoittelu että missä se oli, mitä se teki, mitä se osti jnejne. Keskityttäisiin siihen keikkaan eikä siihen ympärillä pyörivään sirkukseen mutta kun ei...
Mun jutun keikasta oot varmaan käynytkin lukemassa mutta kaikki muu oli ihan turhaa,minun mielestäni ;O)

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails