sunnuntaina, tammikuuta 17, 2010

Turun elokuvakulttuurin rappio

Kun minä muutin Turkuun vuonna 1996 täällä oli vaikka kuinka monta elokuvateatteria, sekä Finnkinon ketjuun kuuluvia että sitoutumattomia marginaalisten elokuvien teattereita. Pikkuhiljaa tilanne alkoi muuttua huonompaan - siitä on kai pari vuotta kun kaupungista poistui ainoa säännöllisesti näytäntöjä tarjoava ei-Finnkinoteatteri, ja jäimme kahden Finnkinokomplexin varaan: uudempi Kinopalatsi ja vanha Julia. Äskettäin kuitenkin myös Julia suljettiin, ja Kinopalatsi on nyt siis kaupungin ainoa elokuvateatteri.

Tässä muutoksessa on ärsyttävintä se että massoja kosiskelevat mainstream-Hollywoodtuotokset hallitsevat ohjelmistoa. Jos kyseessä on vähänkin marginaalisempi tuotos jonka ei arvella kiinnostavan suuria tavismassoja, se tungetaan minisaliin ja ihan uskomattomilla esitysajoilla. Tahtoisin nyt esimerkiksi käydä katsomassa sekä Werner Herzogin Paha poliisi -elokuvan että Tien, mutta minä tahdon käydä elokuvissa arki-iltoina (viikonloppuisin on muutakin tekemistä), enkä silloin halua mennä 20.45 alkavaan näytökseen, mikä tarkoittaa että olisin kotona vasta yhdentoista ajoissa.

Vielä muutama kuukausi sitten kun Julia vielä oli pystyssä näitäkin elokuvia pystyi käymään katsomassa ihmisten aikaan, mutta ne päivät ovat nyt förbi. Vastaisuudessa monet pikkuelokuvat varmaan jäävät kokonaan tulematta tänne. Tämä tarkoittaa sitä että täytyy odottaa dvd-julkaisuja.

En tykkää.

6 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tampereella on ihan sama juttu. Ennen täällä oli useampi eri leffateatteri, nykyisin vain kaksi isoa Finnkinon teatteria. Joissa näytetään tietysti vain niitä mainstream-leffoja.
Tampereella on onneksi vielä ainakin Niagara, joka kuuluu Pirkanmaan elokuvakeskukselle. Siellä näytetään jotain vähän vähemmänkin mainstreamia.
Toivottavasti Niagara pysyy toiminnassa vielä pitkään!

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Eipä tuo tilanne Helsingissäkään kovin paljon parempi ole. Finnkino se jyrää täälläkin ja vaikka saleja on kuinka, usein ne mielenkiintoiset pikkutuotannot tuupataan myöhäisiltaan. En minäkään enää yhdeksän maissa arki-iltana leffaan jaksa lähteä...

Tintti kirjoitti...

Eipä taida olla kohta muuta mahdollisuutta kuin investoida HD-telkkaan (tai tykkiin) ja BluRay-soittimeen. Ei täällä maalla ainakaan ole paljon vaihtoehtoja, pikkukylien todella harvat yksityiset teatterit yrittävät sinnitellä hengissä näyttämällä, yleisön pyynnöstä, just noita blockbustereita eikä kohtuullisen matkan päässä ole muita kuin Finnkinon teattereita (mulle lähinnä Vantaan Flamingo).

Anonyymi kirjoitti...

Erikoista, Turku on kuitenkin iso kaupunki ja yksi teatteri kuulostaa todella vähältä. Vaikka täällä Helsingissä tilanne on vähän parempi niin olisi täälläkin parannettavaa. Mutta täytyy sanoa että Docpoint, Rakkautta ja Anarkiaa ja Night Visions-elokuvafestivaalit tekevät Helsingistä astetta paremman leffakaupungin joten en voi hirveästi valittaa!

-Anne- kirjoitti...

Onhan tuossa Finnkinon palatsissa jopa yhdeksän salia, mutta tarjonta on kyllä melko suppea.

Pitää varmaan ostaa isompi tv.

-Anne- kirjoitti...

Oho, huomasin vasta nyt että oli käynyt aivopieru ja olin kirjoittanut Roman Herzog, enkä Werner, niinkuin piti.
Eipä kukaan näyttänyt siihen reagoivan... ;-P

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails