Huhhuh, selvisinpäs ehjin nahoin kotiin!
Jalkakäytävät ovat ikävästi jäiset ja huonosti hiekoitetut, siellä täytyy kulkea kieli keskellä suuta.
Käytän yleensä tällaisilla keleillä mummomaista hiihtotyyliä, jollaista Iines J blogissaan kuvailee. Kyseessä on siis lyhyin, maataviistävin askelein eteneminen, mielellään polvet hiukan koukussa ja reidet jäykkinä kuin tukit. Katse pysyy koko ajan jaloissa, tai kaatuminen on varma. Kateellisena katselen kun toiset ihmiset ohittavat minut reteesti hypernopeudella marssien jopa kapeakorkoiset korkosaappaat jalassaan - MITEN SE ON MAHDOLLISTA? Onko kyseessä jokin ruumiinrakenteellinen seikka, vaiko vain pääkopan sisässä oleva rohkelikko- tai pelkuriasenne? Toiset ihmiset käskevät rentoutumaan kävellessä, mutta jos rentoudun, olen seuraavaksi pyllylläni! Tosin paikat ovat yleensä ihan jumissa kun jännitän niin kovasti - tänäänkin jännityin hartioita myöten niin että melkein päästä huippasi.
Pelkään yli kaiken kaatumista - se sattuu ja pääkin voi haljeta. Puhumattakaan siitä että arvokkuus kärsii jos joku on ilmalennon näkemässä. Siispä töpötän. Pari vuotta sitten tein komean liu'un vasta-auratulla jalkakäytävällä kun olin kantamassa joulukuusta kotiini. Tein miltei spagaatin ja sain melkein kuusen naamaani. Toinen ikimuistettava kaatuminen tapahtui kymmenisen vuotta sitten vesilätäkköön jonka pinnan alla oli jääkerros. Koko selkähän siinä oli märkänä...
Missäköhän iässä sitä voisi alkaa harkita liukuesteiden käyttöä? Ettei vaan mummoutuisi ennen aikojaan... toisaalta, hankinhan myös kävelysauvat muuttumatta mummoksi.. =) Mitäs jos liukuesteet olisivatkin ensi talven trendituote? Niitäkin saisi Marimekko-kuviollisina tai jopa kullattuina...
Täällä Turgusessa nämä talvet ovat kyllä lähinnä jääpitoisia, joten tänäkin talvena tulen varmaan töpöttäneeksi monet kilometrit. Eikun mummohiitotyyliä hiomaan.
3 kommenttia:
Ajankohtainen aihe. Ja nyt kun kirjoitit siitä niin tyhjentävästi (ja hauskasti), niin mun ei enää tarvitse palata asiaan. Hiihdellään kun tavataan!
Taas mie tulin tänne.
Tuosta tuli mieleen, kun kerran tuli kiire linja-autolle. Tie oli peilijäässä, ja sen päällä oli vettä. Tietysti kaaduin persuksilleni. Oli sitten kiva mennä linja-autoon litimärin housuin. Ja viettää se päivä niissä samaisissa housuissa... Kun ei sattunut olemaan varahousuja mukana.
Että on tosiaan parempi katsoa kuin katua.
Iines: Juu, hiihdellään - ja kopistellaan liukuesteitä kun se aika koittaa =)
Anne: Hui, kamala kohtalo!
Lähetä kommentti