tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Eukko hajoaa...

Eilen oli kyllä varsinainen v-tusmaanantai. Satoi ja tuuli niin että meinasi sekä lakki että sateenvarjo lähteä lentoon. Ja kaiken kukkuraksi minulta lohkesi pala hampaasta kun söin PEHMEÄÄ TÄYTEKAKKUA!! Keski-ikä lähestyy, ja niin tekevät tekaritkin näköjään. Olen yönarskuttelija, ja täytyisi näköjään vaan joka yö viitsiä pitää sitä hemmetin purentakiskoa, jollei halua että purukalusto murenee.

Tässä on siis tiedossa taas hammaslääkärilasku, tosi kiva kun taas tammikuussa todennäköisesti olen työtön. Yksi luentokeikka tulee olemaan tammikuun lopussa, mutta ei sillä juhlita.
Hampaista vielä sen verran että olen pienestä saakka ajoittain nähnyt toistuvia painajaisia siitä, kuinka hampaani ropisevat lattialle. Kammottavaa. Olen kai joskus jostain unikirjasta katsonut pseudopsykologisen selityksen sille, mutten enää muista... Toinen toistuva uni on ollut se, että menen vessaan, ja yhtäkkiä huomaankin että seinät ovat kadonneet, ja istun pytyllä keskellä väkijoukkoa. Siinä sitten mietin, että en kehtaa pyyhkiä, ettei ihmiset huomaa että olen tarpeillani...
Kaikenlaista sitä sitten joutuu unissaan kokemaan.

Nyt täytyisi käydä leipomaan Luciapullia huomisia pikkujouluja varten. Lopuksi esittelen vielä toisen viikonloppuna tekemäni sivupohjan - se on ehkä vähän vaalea makuuni, mutta ehkä sopii kesäkäyttöön.




Aijuu, täytyy vielä kertoa päivän outo tapahtuma: Liikennevaloissa seisoessani joku epäilyttävän oloinen äijä tuli ja kysyi, että "missä ne ryssät liikkuu?" Siis MITÄ? Ei sitten selitellyt enempiä, ja minä näytin isolta kysymysmerkiltä... Outoja ihmisiä...

2 kommenttia:

annekk kirjoitti...

Ei hemmetti, näet aivan samanlaisia (kammotus)unia kuin miekin joskus. En ole pitkään aikaan nähnyt hammasunia enkä myöskään vessanpönttöunia, mutta nyt kun asia muistui mieleen, niin arvaan jo, minkälaisia unia ens yönä katsellaan. Ei hyvä.

-Anne- kirjoitti...

Ovat molemmat kyllä erittäin ahdistavia unia... Kolmas painajainen on, että olen unohtanut laittaa paidan päälleni... Tyypillinen häpeä-uni.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails