sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Euroviisujupinaa

Vietin eilisen illan kaverin R. luona saunoen, viiniä siemaillen ja euroviisuillen. Ensin katsottiin Suomen karsintoja, ja sitten perään Ruotsin vastaavia.

Mutta voi kiesus sentään niitä tuloksia - kuka ihme siellä taas äänesti? Ilmeisesti puberteetti-ikäiset joiden vanhemmilla on varaa maksaa kännykkälaskut. Lauralta meni jatkoon TÄYSIN väärä biisi, täysin mitätön jumputus. Eka biisi oli huomattavasti parempi ja minun mielestäni melkein kaikkien karsintojen parhaimmistoa. Voi pyhä Sylvi sentään...

Samaten Jann Wilde & Rose Avenuelta meni mielestäni huonompi biisi jatkoon. Cinnamon olisi ollut ihan nätti kipale. Olihan poikia mukava katsoa, on taidettu kaivella 70-luvun arkistoja ja ottaa mallia Bolanilta, Bowielta ja kumppaneilta. Jann Wildestä tuli mieleen myös Elizabeth Taylor.

Beats & Stylesin puolestaan voi ohittaa olankohautuksella - olivat täysin väärässä paikassa keskinkertaisella sekametelisopallaan. Kamalaa kakofoniaa oli.

Ruotsin karsinnoista sen sijaan pääsi jatkoon oikea poppoo: The Ark! Siinä porukassa riittää aina energiaa ja Ola Saloa on aina yhtä miellyttävä katsella (namutäti sisälläni nostaa jälleen päätään...).
Toinen jatkoon menijä oli todellinen musta hevonen - ensi kertaa lavalla esiintynyt opettajatar ja singer/songwriter Marie Lindberg nätillä balladilla.

Ja sori nyt vaan, mutta minun on pakko todeta, että kyllä ne ruåttalaiset osaavat pistää pystyyn paremman shown kuin suomalaiset. Tällaisen euroviisufanin tekisi mieli joskus pyhiinvaeltaa sinne vaikka johonkin osakilpailuun, jotka nekin ovat suurempia kuin Suomen finaali. Siskoni oli viime vuonna Globenissa finaalissa, ja sanoi että se on todella kokemisen arvoinen tapahtuma.

Nyt täytyy lopettaa paasaaminen, sormenpäihin sattuu. Autoin nimittäin ystävääni kattolampun johdon lyhentämisessä ja liittämisessä, ja mm. pienien tiukkojen ruuvien kanssa sähläämisessä tuli sormet kippeiks. Anne vaikenee toistaiseksi.

6 kommenttia:

Iines J kirjoitti...

Anne jupisi ja Iines kuunteli. Uskotaan, uskotaan, että naapurilla on parempi euroviisu kuin meillä! En ole katsellut enkä kuunnellut yhtään euroviisuosakilpailua, joten en osaa sanoa suomalaisista ehdokkaista yhtään mitään. Viime vuonnakin katsoin vasta finaalin ja ihmettelin, mikä kaamea Looordi pääsi jatkoon, jäk. Kaksi kuukautta myöhemmin olinkin rinta rottingilla ja itkin ja nauroin toukokuun yössä Suomipojan voittoa. What a feeling! Tänä vuonna tuskin kukaan odottaakaan voittoa, joten ihan sama, kuka sinne Hesaan lähtee Suomen edustajaksi.

K. kirjoitti...

Jopas meillä menee tällä kertaa musamaut pahasti ristiin! :D Mun mielestäni se Lartsan italoiskelmä oli aika huikean korni Huulioineen. Ei sitten yhtään vedonnut meikäläiseen. Perutaanko Provinssi ja lähdetäänkin tangomarkkinoille? :P :))

-Anne- kirjoitti...

Iines: Se olisikin Ylelle katastrofi jos Suomi menisi ja voittaisi taas!

En itse asiassa tiedä onko muu kuin Israel voittanut kahta vuotta peräkkäin... se tapahtui joskus 70-luvulla.

K.: Viisuja imeväisikäisestä lähtien kuunnelleena kuulun ilmeisesti eräänlaisen vanhan koulukunnan kannattajiin, jotka arvostavat kauniita melodioita ja euroviisumaista mahtipontisuutta, mihin aina liittyy tietty määrä korniutta ja campia.

Tangomarkkinoille? Hyvä idea! Peruin heti Provinssiviikonlopun hotellivaraukset ja siirsin ne tangoviikonlopulle. Mutta tiesitkö että olen ihan oikeasti käynyt Lappeenrannan humppafestivaaleilla? (tosin olin silloin nassikka...)

Euroviisujen seuraaminen on minulle jonkinlainen "guilty pleasure" - onhan ne kisat tavallaan hömpän aatelia mutta myös loistavaa viihdettä ja campia...

K. kirjoitti...

Joo, mä en kyllä kuuntele noita kappaleita siinä mielessä, mikä parhaiten ottaisi paikkansa viisujatkumossa, jolloin edellytyksenä olisi siis pompöösiys ja kämppiys jne. :)

Paremminkin olen kuunnellut sillä korvalla, mikä voisi menestyä kansaivälisesti, vedota äänestäjiin mahdollisimman monella rintamalla. Samoin toivoisin viisuille uutta uskottavuutta kansainvälisen, omaleimaisen musiikillisen huippuosaamisen areenana...:)

L8 kirjoitti...

Ajaj, du borde veta bättre än så... irland vann tre gånger i rad på 90-talet, 1992-1994 och sedan igen 1996. Svårt att slå!

Förresten, svedushowen kan vara bra men vad hjälper det när musiken suger nästan lika mycket som Finlands bidrag? :-D

-Anne- kirjoitti...

L8:Damn också, jag har lite dålig koll på 90-talet... måste plugga schlager.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails