tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Iloinen jälleennäkeminen tiedossa - kahdesti

On se ny kumma kun ihminen on kipeä ja väsyttää, muttei kuitenkaan saa nukuttua. Saisi tämä tautikin jo väistyä. Tänään olisi pitänyt käppäillä kirjastoon palauttamaan yksi lehti, etten saisi sakkoja, mutta tuskinpa olen siihen kykeneväinen... prk... olen jo tehnyt maksimimäärän uusintoja, joten maksamiseksi menee...

Aiemmassa postauksessani mainitsin, että Reznorin Trent lupaili keikalla ettei meitin tarvitse odottaa 18 vuotta ennen seuraavaa keikkaa. Sanojensa mittainen mies - NIN saapuu nimittäin uudestaan jo neljän kuukauden kuluttua, Ankkarockiin 5.8.! Mainitsemattakin lienee selvää että allekirjoittanut suuntaa tuolloin Vantaalle. Tsippadippadii...

Jo tuota uutista ennen oltiin K.:n kanssa oltu suunnittelemassa kaupunkilomaa Tukholmassa elokuun alussa kyseisen orkesterin vierailun aikaan. Nyt iski hurmos ja ahneus, ja päätimme suunnata molemmille keikoille. Tukholman matka on sitäpaitsi mukava kesälomareissu, eikä tule edes hirveän kalliiksi. Olkoon tämä NIN:in keikoilla ramppaaminen meidän harrastuksemme. Voisi ne rahat pöljempiinkin juttuihin pistää. Tällä kertaa hankittiin keikkaliput fanclubin kautta, ja saatiinkin paikat paremmasta kulmasta kuin viimeksi. Päädyttiin loppujen lopuksi katsomopaikkoihin, koska pohdimme, että Ankkarokissa päästään sitten ns. heilumapaikoille.

Että semmosia suuria suunnitelmia täällä. On kiva kun on jotain mitä odottaa. Muutaman kuukauden ajan on nyt kylläkin nuukailtava ja elettävä suu säkkiä myöten. Onneksi joulukuussa on tulossa reilun kahdensadan euron veronpalautukset.

Nyt tämä menee leipomaan leipää. Silläkin säästää...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän minä alkaisin tässä odottaa... ihmettä? :-D Mut hei, tosi hienoa. Pitäisiköhän minunkin sinne Ankkarokkiin suunnata, että pääsisi joraamaan...

-Anne- kirjoitti...

Sinne vaan. Olen jotenkin saanut sellaisen käsityksen kettä kyseinen festari on varsinainen teinihelvetti, toivottavasti kestämme.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails