maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Työkaluostoksilla

On se sitten suorastaan säädyttömän vaikeaa löytää työkaluja tässä kaupungissa. Miksi kaikki kunnon rautakaupat ovat jossain automatkan päässä?

Ähelsin eilen tukkeutuneen viemärini kimpussa - avasin vesilukon ja rassailin omatekoisella härvelillä mönjiä pois. Kyllähän sieltä tuli jonkin verran hyvinkin mielenkiintoisen näköistä tavaraa (olin tunnistavinani mm. raejuuston), mutta sitä ei ilmeisesti kuitenkaan tullut tarpeeksi, sillä viemäri ei vieläkään vedä.

Siispä allekirjoittanut päätti ostaa itsellensä karhupumpun, sillä en rupea soittelemaan huoltomiehille ennen kuin olen itse ensin kokeillut kaikki mahdolliset niksit. Mutta se työkalun löytäminen ei ollutkaan niin helppoa. Citymarketista ei löytynyt, joten päätin luottaa Clas Ohlsoniin, mistä löytyy kaluja joka lähtöön - vaan eipä tärpännyt! Viimeisenä epätoivoisena vetona menin vielä Anttilaan, mutta eihän sieltäkään karhupumppua löytynyt - mutta sen sijaan toinen verraton kapistus: KOLMEN METRIN RÖÖRIJOUSI!!!


Hehkuin onnesta marssiessani se kädessä kassalle. Tuolla pääsee taatusti rassaamaan syvemmältä ja tehokkaammin kuin omalla rautalankahökötykselläni. Nyt tämä tyttö rupeaa röörihommiin. Raportoin myöhemmin onnistuinko vai joudunko nöyrtymään ja soittamaan huoltomiehelle.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet sinä kyllä sitkeä sissi, ei muuta voi sanoa. Minä en osaisi tuollaista edes käyttää...

Anonyymi kirjoitti...

Heh, no tsemppiä kovasti tuohon urakkaan!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Odotan mielenkiinnolla raporttiasi... Meillä on se karhupumppu jatkuvassa käytössä, kylppärin viemäri menee viikossa tukkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Hei kaima !

Hieno löytö !
Mää soitan heti huoltomiehen paikalle, jos en Kodin Putkimiehellä (hirvee myrkky) selviä.
Mielenkiinnolla odotan kuinka tädin käy !

-Anne- kirjoitti...

Raportti ongelman ratkaisusta löytyy tuosta ylhäältä... huokaus...

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka te muuten saatte sen Kodin Putkimies -pullon auki. Minä häviän aina sille typerälle lapsivarmalle korkille tai mikä se nyt onkaan.

-Anne- kirjoitti...

Kyllä sen korkin kanssa joskus saakin taistella. Tarpeeksi kun painaa, niin kyllä se siitä sitten aukeaa.

Se aine on vaan ihan kamalaa myrkkyä, taitaisi varmaan olla parempi käyttää karhupumppua.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails