sunnuntai, toukokuuta 06, 2007

Meteliviikonloppu

Tänä viikonloppuna kerrostaloasumisen kaikki haitat ovat näyttäytyneet, tai oikeastaan antaneet kuulua itsestään.
Eilen heräsin aivan liian aikaisin (siis jo ennen kymmentä) siihen, että joku innokas remonttimies poraa. Sen metelin loputtua en kuitenkaan voinut jatkaa uniani, sillä jossain asunnossa oli ilmeisesti yksin jäänyt koira, joka rupesi ulvomaan.

Tänä aamuna sängyssä vetelehtimistäni sen sijaan häiritsi mieletön vauvan itku - olisi sitä jossain vaiheessa karjunnakikin voinut sanoa. Joku on mennyt hankkimaan vauvan... onneksi ei sentään seinänaapuri.

Ja huipennuksena vielä parvekkeen avonaisesta ovesta kantautuu juuri tälläkin hetkellä rumpujen pärinää - taitaa siis olla partiolaisten vuotuiset kokoontumisajot kyseessä. Se tietää sitä, että pärinää tulee kuulumaan pitkän tovin eri suunnista riippuen missä kohtaa kulkue menee. Täällä kerrostalojen välissä ääni kaikuu vallan mahtipontisesti. Toisaalta se on varma kevään merkki. Pitäisiköhän ihan mennä pällistelemään polvihousuissa palelevia partiolaisia?

3 kommenttia:

annekk kirjoitti...

Heh. Meikäläiselle kymmeneen nukkuminen tietää varmaa päänsärkyä. Siksipä normaali heräämisaikani onkin 6:15. Siitä kyllä pitävät kuonokkaat (tai ainakin se pienempi) huolen.

Silloin kun itse asuin kerrostalossa, sain melko harvoin kärsiä metelistä. Kyseisessä kerrostalossa asui niin tiukkaa porukkaa, että nuorisokin katsoi paremmaksi pitää stereon volyymit pienellä. Oli siinä mummuilla ja paapoilla kova valta!
:-)

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi viikkoa rivitalossa asuneena voin vakuuttavasti todeta, että tämä sopii hiljaisuutta kaipaavalle. Täällä ei laula kuin meidän oma pora - ja se on piinannut naapureita jo reilun kuukauden. Onneksi aletaan olla loppusuoralla. Mutta saat sympatiani, kerrostaloasuminen on joskus kestämätöntä.

-Anne- kirjoitti...

Kaima: 6:15!!!! Herranjumala sentään! No, jos olisin töissä, niin heräisin minäkin aikasemmin...

Täällä on yleensä niin hiljaista, että silloin kun jotain kuuluu, sen todellakin huomaa.

Iines: Niin, rivitalossa kun on korkeintaan 2 seinänaapuria... Minun tuurillani tosin nekin 2 olisi möykkääjiä... =)
Luulen muuten, että olen liian epäsosiaalinen asuakseni rivitalossa - sellaisissa kun pitää aina jutella naapureiden kanssa.
*pälyilee epäluuloisesti ovisilmästä ohikulkevia naapureita ja sulkeutuu yksinään mutisten asuntoonsa*
=)

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails