keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Takaisin sorvin ääreen

Noniin, olen palanut.

Viikonloppu sujui vallan mainiosti. Mamma Mia! oli loistava musikaali - tykkäsimme kaikki. Yllätyin, kuinka hyvin olivatkaan saaneet rakennettua tarinan Abban biisien varaan. Lavastus oli yksinkertainen (verrattuna esimerkiksi viimeksi näkemääni Thorin Vasaraan) mutta muuntautui moneksi. Areena oli esitystä varten puolitettu, joten mitkään katsomopaikat eivät olleet tuhottoman kaukana ja näkymä oli meidän paikastamme katsottuna erinomainen. Esityksen aikana sai monesti nauraa, ja melkein jopa tihrustaa liikutusitkua (ainakin tunteellisemmat katsojat).

Kyllä se vaan on todettava, että Abba on bilemusiikkina miltei lyömätöntä - rupesi tanssijalkaa taas vipattamaan oikein kunnolla. Viimeisten bonusnumeroiden aikana yleisö nousikin jammaamaan katsomossa.

Mitäs vielä kehuisin? Vaikka sitä, että on se vaan niin nautinnollista kuunnella brittienglantia.

Shown jälkeen suunnattiin Espooseen syömään kaikenlaisia herkkuja, minkä jälkeen paineltiin tunniksi keilaamaan. Mutta kiesus sentään, mitkä hinnat! Kaksi rataa maksoi 70 euron tienoilla!!! Tässä vaiheessa minun on pakko paukuttaa henkseleitäni ja mainita, että voitin yhden erän... =)

Sitten ohjelmassa oli vielä lisää syömistä, juomista, saunomista, Carcassonen peluuta ja synttärisankarin lahjomista. Jengi yllätti vielä minutkin lisurilahjalla - se oli vallan mukava yllätys. Itse kun en ollut ajatellut asiaa sen enempää juhlia, kun siitäkään tutkinnosta ei ole ainakaan vielä ollut mitään hyötyä.

Olipa muuten hyvä, ettei lauantaina tarvinnut lähteä mihinkään baariin. Se olisi varmaan ollut aika sietämätöntä kun oli lakkiaispäivä - sain jo tarpeekseni lyhyellä paikallisjunamatkalla, kun juna pursuili kaljaa kittaavia ja läikyttäviä teinejä - eikä kello ollut edes kuutta iltapäivällä...

Jälleen kerran on todettava, että aikuisuus on hiipinyt minuunkin, kun mieluummin juhlin kotioloissa hyvien ystävien kanssa sen sijaan että hengaisin klubeilla.

Lopuksi vielä illan menyy (suurenee klikkaamalla):

Ja makupaloja:

(Huom! Koira ei ollut ruokalistalla! Joten älkää soittako eläinsuojeluviranomaisille.)

Hyvin alkaneen painonpudotuksen suhteen tosin tuo reissu oli tuhoisa - ei se ruoka mitenkään epäterveellistä ollut, mutta se alkoholin määrä... hitto vieköön.

2 kommenttia:

Iines J kirjoitti...

Oli ilmeisen onnistunut miniloma, mamma mia! Eivätkö kiinalaisetkin syö koiranlihaa, mikseivät sitten suomalaisetkin???

-Anne- kirjoitti...

Kyllä tuollaiset minilomat välillä piristää. Kaikkea minäkin syön, mutta että koiraa...???

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails