torstaina, heinäkuuta 05, 2007

Kuole kovasti

Live Free Die Hard
Käytiin eilen katsomassa Die Hard 4.0. Jonkun arvostelijan mukaan se olisi ihan ensimmäisen Die Hardin veroinen, ellei jopa parempi - mutta minä olen kyllä eri mieltä. Tämä oli kyllä jo vähän liian överiksi vedetty rytinän ja ryskeen kohdalla. Edellisten kolmen elokuvan action-kohtaukset ovat mielestäni olleet vähän enemmän maanläheisiä.

Katsoinkin juuri toissa päivänä videolta ensimmäisen Die Hardin - se on elokuva jonka olen jaksanut katsoa moneen kertaan. Sehän valittiinkin äskettäin jonkun tahon toimesta kaikkien aikojen parhaimmaksi toimintarullaksi. Eikä syyttä. Pidän siitä, että tapahtumat sijoittuu yhteen ja ainoaan rakennukseen, ja tarinankuljetus on melko yksinkertainen. Kutsuisin sitä hienostuneeksi tuon uuden rinnalla. Lisäksi Alan Rickman tekee leffassa yhden maailmankaikkeuden parhaista pahis-suorituksista. Mieleenpainuva on ollut myös kolmonen, ehkä sen takia, että pahiksena häärännyt toinen suosikkinäyttelijäni Jeremy Irons on saanut minut katsomaan senkin useaan otteeseen... =). Renny Harlinin ohjaama kakkososa sen sijaan on jäänyt vähän pimentoon. Voisi kai senkin katsoa tässä joku kerta virkistääkseen muistiaan.

4.0:ssa pahiksen roolissa oli Timothy Olyphant. Samainen mies on pestattu näyttelemään Agentti 47:ää Hitman-elokuvaan, jota odotan kuin kuuta taivaalta. Se perustuu tietokonepelisarjaan josta olen itse pelannut osat 2 ja 3. Kiinnostaa kovasti nähdä miten se onnistutaan kääntämään leffamuotoon. Eilistä leffaa katsellessani pähkäilin huolestuneena sitä, että miten Olyphant muka voi sopia 47:n rooliin... se jäänee nähtäväksi. Enpä kyllä tiedä kenet siinä roolissa haluaisin nähdä - alunperin huhuttiin Vin Dieselistä, mutta enpä tiedä hänestäkään... liikaa lihasta. Patrick Stewart muutamaa vuotta nuorempana olisi mielestäni sopinut rooliin kuin nyrkki silmään.

Triviana kerron vielä että myös Die Hardista on tehty peli - se oli leffalle hyvin uskollinen, ja ihan hauska pelata.

(Hitman-kuva on lainattu Wikipediasta, Die Hard Allposters.com:ista)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Odotan kovasti takaisin Tukholmaan pääsyä jo ihan siitä syystä, että minun kolme kesän loppuun mennessä vanhaksi menevää vapaakorttia elokuviin on siellä. Die Hard pitää nähdä. On se bruce vaan niin.. bruce! :)

Mutta hyvin menee ihmisten mielipiteetä erilleen. Puolet sanoo leffan olleen ihan paska ja puolet kehuu maasta taivaisiin. Itsekin pelkäsin juuri sitä mitä sinä tässä postauksessasi otitkin ylös, eli nuo erikoistehosteet. Eli saapi nähdä tykkäänkö.

(Ykkönen ja kakkonen on esitetty täällä Suomessa nyt peräkkäisinä lauantaina, ehkäpä kolmas tulee nyt lauantaina?)

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails