keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Saanko esitellä... itseni

Minusta on vaivaannuttavaa pyytää aina muita printtaamaan työhakemuspapereitani, joten olen jo jonkin aikaa harkinnut printterin hankkimista. Tai oikeastaan monitoimilaitteen, koska kaipaan ajoittain myös skanneria. Nyt täytyisi taas tulostaa yksi hakemus, joten asia tuli jälleen ajankohtaiseksi. Äipän ystävällisellä avustuksella kävinkin ostamassa itselleni Epsonin monitoimitoosan.

Kotiin tullessa oli melkoinen ihmetteleminen siinä, että mihin minä sen loppujen lopuksi sijoitan - minulla on nimittäin hyvin kompakti pieni työpöytäratkaisu. Noh, luulen löytäneen optimaalisen ratkaisun, mutta se vaatii sitä, että printatessa on poistettava laitteen yläpuolella oleva hylly, että mahdun syöttämään paperia. Tuskinpa tulen sentään joka päivä tulostelemaan, joten tuo ratkaisu voi kenties toimiakin.

Skanneriominaisuudesta olen kovinkin innostunut - piti heti testata toimintaa, ja poimin sitä varten miltei esihistoriallisesta albumistani kuvan allekirjoittaneesta. Tältä minä näytin noin 10-vuotiaana:


Minut henkilökohtaisesti tuntevat voinevat todeta, että muutos on ollut aikamoinen... minähän olin hoikka ja blondi! Kuvassa olemme matkalla kesälomalle Suomeen. Muistaakseni reissasimme Viking Linellä, mutta minä mainostin kilpailevaa yhtiötä. =)

Nyt kun minulla on tuo ihmelaite, joudutte varmaan toistuvasti kärsimään nostalgisia kuvaesittelyjäni.

Mutta nyt hyvää yötä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kas kun päästivät Viikkarille sisään moisessa paidassa ;)

Ja nostalgiset kuvaesittelyt eivät haittaa mitään. Kivahan niitä on katsella.

-Anne- kirjoitti...

Onneksi harrastan sentään jonkinmoista itsesensuuria, ettette joudu näkemään kaikista pahimpia muisteloita...

Anonyymi kirjoitti...

Yleisö vaatii: BRING IT ON! :)

annekk kirjoitti...

Hei, kaikista pahimmat muistelothan ovat oikeasti niitä parhaita! Kuvia kehiin vaan.

-Anne- kirjoitti...

K. ja Kaima: Älkäähän nyt, jotkut kuvistani voi kauheudessaan aiheuttaa sokeutumisen... ;-)

Katsotaan, mitä kivaa saan arkistosta kaivettua.

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin on Epsonin masiina ja näppärästi sillä on kopioitu vanhoja valokuvia, printattu uusia ja otettu erinäisiä muitakin kopioita.

Olet ollut oikein herttaisen näköinen pienenä!

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails