torstaina, syyskuuta 13, 2007

Bloggaamisen vaarat

Aftonbladet kertoo miehestä, jolta meni uusi työpaikka sivun suun bloggaamisen takia. Lehti kertoo, että mies oli hakemassa työtä toiselta paikkakunnalta, ja olikin meritoitunut siihen työhön. Mutta tuleva työnantaja olikin lukenut miehen avopuolison blogia, missä tämä kirjoitti toivovansa ettei mies saa kyseistä työpaikkaa, koska hän ei haluaisi muuttaa. Työhön valittiinkin sitten henkilö jolla ei jutun mukaan ollut yhtä pitkää koulutusta kuin tarinamme päähenkilöllä.

Tämä kävi ilmi kun palautettujen hakupapereiden joukossa oli printti kyseisestä blogimerkinnästä, ja siihen liitetty lappunen missä luki "mitä tehdä?". Sitäkin ihmeteltiin, että miten työnantaja oli löytänyt blogin ja yhdistänyt sen hakijaan, sillä tyttöystävä bloggaa anonyyminä.

Tällaisen lehden ollessa kyseessä ei ikinä voi olla varma onko tarina täysin tosi, mutta jos on, niin tuohan on suorastaan pelottavaa. Omia blogikirjoituksiaan sentään voi sensuroida jo kirjoitusvaiheessa, mutta se, että jonkun toisen kirjoittelu voi vaikuttaa sinun elämääsi on vähemmän kivaa. Tyypithän voivat ihan piruuttaan kirjoitella kaikenlaista puppua.

Lehdessä oli myös juttu naisesta, joka kirjoitti blogiinsa suorittaneensa jonkun yliopistokurssin, ja johan tipahti postiluukusta kirje työkkäriltä, joka tivasi jotta ollaanko sitä opiskeltu kokopäiväisesti. Vaikka kyseinen henkilö oli käsittääkseni jo ennen kurssin suorittamista tehnyt selvityksen työkkäriin.

Jep, sitä on todella oltava kieli keskellä suuta jos aikoo kirjoitella henkilökohtaisista asioista, ikinä ei tiedä kuka juttujasi lukee. Itse harkitsen aina tarkkaan, että mitä sitä kannattaa kertoa ja mitä ei. Enkä mainitse kavereita nimeltä.

Arkaluontoista tietoa ei liene se, että lähden kohta kaupungille. Finnkinossa on tänään superpäivä ja menemme katsomaan Fracture-leffan. Kuulemisiin.

Olkaa varuillanne siellä blogimaailmassa. Isoveli voi kytätä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa aika karsealta.

Mutta ei niin karsealta, että lopettaisin bloggaamisen tai rajoittaisin suunnatonta säteilevää ajatuksenvirtaani... hee.

annekk kirjoitti...

Oliskos urbaani legenda?

Anonyymi kirjoitti...

Iik! En sano muuta, ettei tätä käytetä mua vastaan.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails