tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Kaupassa on käyty

Mistä johtuu, että kengät joita olen pitänyt jo kauan yhtäkkiä päättää aiheuttaa kantapäihini messevät hiertymät? Ylittää minun ymmärrykseni.

Toinen asia mitä ihmettelen, on että miksen löydä sopivia housuja? Miksei nyt tunnu löytyvän sellaisia lievästi leveneviä lahkeita? Onko minun todellakin kaivettava esiin ompelukone?

Hengailin tänään vähän kaupoilla haistellen syystrendejä ja etsien itselleni housuja - totesin näet että kaikki omistamani pöksyt näyttävät ihan kamalilta. Housuja en löytänyt, mutta syystakin kylläkin - annoin itselleni oikeuden ostaa sellaisen koska a) sain 25% alennusta b) vanha takkini on valmis kaatopaikalle.

Kaupungilla koin miellyttäviä musiikkihetkiä: KappAhlissa soi David Bowie - ja nimenomaan Deikan uudempi tuotanto, mitä ei paljoakaan missään soitella. Vielä suuremman yllärin tuotti Anttilan levyosasto joka soitti Sisters of Mercyn Greatest hits -kokoelmaa. Tuollaista ei yleensä kaupoissa kuule. Se helpottikin hieman häpeänsekaista käyntiäni kyseisellä osastolla. Minun piti nääs kantaa kassalle Speden Pölhölä-dvd, jonka Pulla-Armaksen kummipoika on toivonut syntymäpäivälahjaksi. Jos ette jo sitä tienneet, niin minä en kestä Spedeä. Onkin äärimmäisen julmaa lähettää minut ostamaan tuollaista tuotetta... Onneksi sentään löysin leffan, ettei tarvinnut mennä kassalta sitä kyselemään, se olisi jo ollut liikaa. ;-)

Hei, ulkona alkaa ruska lisääntymään! Kivaa.

Fall is here...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mun pitäisi lähteä myös housuostoksille, sillä ainoat käyttökelpoiset farkkuni alkavat mennä rikki. Menen ensiksi katsomaan, saisinko samanlaiset, mutta taitaa olla turha toivo. Olen huomannut jo vuosia sitten olevani vääränmallinen suomalainen, sillä housuja on aina pitänyt lyhentää ainakin 10 cm tai sitten vyötärö on aivan liian iso. Nykynaiset ovat kai ihan toisenlaisia, pitkäraajaisia ja vyötäröttömiä.

Ruska on tällä hetkellä parhaimmillaan, ehtisi vaan joskus kaupungille kuvaamaan.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails