sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Tartuin haasteeseen

Tampereen kaimani tökkäisi haasteella, ja minähän tartuin syöttiin.

Kirjoita kolme juttua omasta elämästäsi alla mainituista ajankohdista.

Kymmenen vuotta sitten (v. 1997):

  • olin muuttanut Portsaan
  • opiskelin toista vuotta kulttuuritieteitä Åbo Akademissa ja Turun Yliopistossa
  • väänsin yliopisto-opiskelujen ohella päättötyötäni Satakunnan ammattikorkeakouluun.

Viisi vuotta sitten (v. 2002):

  • Opintotukeni oli loppunut.
  • Pakersin graduni kimpussa
  • Tein satunnaisia työkeikkoja vuokratyöläisenä, mm. pakkasin ja postitin yrityslahjoja.
Kolme vuotta sitten (v. 2004):
  • Olin siirtynyt opiskelijasta tutkijaksi
  • Näin David Bowien livenä Provinssirockissa. Melkein eturivistä.
  • Toimin kaasona ystäväni häissä. Terveisiä vaan sinne, oli upeat juhlat. =)

Vuosi sitten (v. 2006):

  • Kävin ruokatorven tähystyksessä koska refluksitauti alkoi ilmoittaa itsestään.
  • Stressasin lisurin, isän edellisvuotisen kuoleman sekä Picon ja äidin sairastumisien takia.
  • Elämä muuttui loppuvuodesta valoisammaksi: valmistuin ja äitikin saatiin kuntoon (kuten myös kissakin).

Eiliseen mennessä tänä vuonna (v. 2007):

  • Olen ollut työtön suurimman osan vuodesta.
  • Olen laihtunut 4 kg
  • Olen nähnyt Nine Inch Nailsin keikalla kolme kertaa.

Eilen (13.10.2007):

  • Olin syömässä ja kahvittelemassa Pulla-Armaksen vanhempien kanssa
  • Pelasin Carcassonnea ja Bioshockia
  • Kävin katsomassa miltä näyttää Hotelli Artukaisten paviljonki

Tänään (14.10.2007):

  • hengannut netissä
  • käynyt kaupassa ostamassa tomaattikeiton ainekset
  • palellut

Huomenna (15.10.2007):

  • yritän valmistautua tiistain työhaastatteluun
  • soitan varmaan lääkärille
  • Tiskaan
Ensi vuonna (v.2008):
  • Olen taatusti töissä
  • Pelailen vapaa-aikanani Xboxilla
  • Harkitsen uuden kameran ostamista.
Olipas hankalaa muistella kymmenen ja viiden vuoden taakse...

Minä en nyt nimeä ketään erityistä, vaan haastan mukaan kaikki jotka haluavat muistella mitä ovat vuosien varrella tehneet. Mukaan vaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Blogitutuista saa ihan uuden kuvan, kun lukee tämäntyyppisten haasteiden vastauksia. Ensi vuodeksi meillä on näköjään sama haave, uusi kamera!

-Anne- kirjoitti...

Oli muuten vaikeaa muistaa vanhoja tapahtumia.
Toivottavasti ensi vuoden toiveemme toteutuvat.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails