sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Adventtia

Eilen oli täysi tohina koko päivän - M. tuli Espoosta, käytiin syömässä ja pyörittiin kaupoilla sekä Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla. Hetken käytiin kotona hengähtämässä, sitten sännättiin Tuomiokirkkoon Åbo Akademin kuorojen perinteiseen adventtikonserttiin. Tänä vuonna olikin kyseessä 60-vuotisjuhlakonsertti - ohjelmistossa oli sekä klassisia teoksia, perinteisiä joululauluja että uudempaa taidemusiikkia. Siinä taas sielu lepäsi.

Tuollaisissa tilainteissa minussa herää aina suuri kateus sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka osaavat laulaa. Olen minäkin lapsena laulanut kuorossa, mutta se ei kyllä ollut kaunista kuunneltavaa, luulisin. Jos minua pyydettäisiin laulamaan stemmoja, niin siinä olisi kyllä suurkatastrofin vaara...

Konsertin loppuhuipennuksena hoilattiin Hoosiannaa, mihin osa yleisöstäkin yhtyi. Meinasin revetä, kun meidän takanamme joku täti innostui veisaamaan oikein täysin keuhkoin. Kiesus sentään, sitä voisi kutsua jo kiekumiseksi. Yritin silti pitää naamani peruslukemilla...

Konsertin jälkeen paineltiin sitten tänne ja nautittiin tekemästäni glögijustokakusta sekä Blossan vuosikertaglögistä, joka tänä vuonna on maustettu tyrnillä ja kanelilla. Se oli LOISTAVAA! Huomasin juuri, että Ruotsin Systembolagetista, eli paikallisesta Alkosta, saa tänä vuonna vuosikertaglögin 5-vuotisjuhlan kunniaksi tilata setin missä on viisi pientä pulloa menneiden vuosien makuja. Sellainen olisi kiva, olen nimittäin maistanut tuota glögiä vain kerran aikaisemmin, se taisi olla vuonna 2005 jolloin makuna oli lakka.

Ja nyt aukeaa adventtikalenterini toinen luukku:

Minulla ei ole glögipataa, joten fonduekattila sai ajaa saman asian. Toimi ihan hyvin, vaikkei niin nätti olekaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Testikommentti

Anonyymi kirjoitti...

Meidät on kutsuttu huomenna Tapiolan joulukonserttiin tuomiokirkkoon - kolmas kerta jo, ja alkaa tuntua traditiolta.

Ihan kuin tuolla olisi tulipalo taustalla, mutta taitavat olla jouluvaloja.

-Anne- kirjoitti...

Juu, jouluvaloja ihan vain ovat. =)

Anonyymi kirjoitti...

Ai. En tiennytkään, että ihmisellä pitäis olla glögikattila!
En kyllä omista fonduepataakaan, jota sitäkin tulisi ehkä käytettyä tasan kerran vuodessa, kuten glögikattilaakin!
Kyllä erehdyttävästi näyttää siltä, että siellä taustalla on tulipalo!
Ihanaa, että joku aikuinen ihminen jaksaa olla innostunut joulusta! Mun joulumieli on häipynyt yhdeksän kaupassa työskennellyn joulun myötä! Kyl mä jouluruuasta tykkään, mutten muuten jaksa innostua, lasten kanssa tietty on kiva leipoa pipareita, mut sitäkään ei onneks välttämättä tarvi tehdä! Ei se Jeesusjuttukaan oikein kolahda.

-Anne- kirjoitti...

Marja: Tuo glögikattilajuttu lienee yleisempi ruotsinmaalla. Ajattelin välipäivien alennusmyynneistä yrittää löytää sellaisen - Wikkellä olisi yksi kiva Sagaformin sellainen.

Mää oon aina ollu jouluihminen - täällä raikaa joulumusiikki ja kynttilöitä on enemmän kuin tarpeeksi. Enkä mä sitä kristillisyyden takia vietä, vaan valon juhlana synkän talven keskellä.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails