perjantaina, maaliskuuta 14, 2008

Esihistoriallinen kalkkuna

Kaikkea sitä sitten tuleekin käytyä katsomassa. Eilen oli Finnkinon superpäivä, ja Pulla-Armas vei minut elokuviin katsomaan 10.000 b.c. -leffaa.

Enpä oikein tiedä mitä siitä sanoisi - maisemat olivat toki komeat ja mammutit hyvin animoituja, mutta kyllä se oli muuten ihan älytön. Tarinan juoni on siis sellainen, että tyypit asustelevat jossain pohjoisessa, sitten kylään saapuu yllättäen nelijalkaisia demoneita (=ratsumiehiä) ja nappaavat mukaansa suuren osan kyläläisistä orjiksi pyramidia rakentamaan. Koska kidnapattujen joukossa on elokuvan sankarin rakastettu, tämä lähtee parin muun moppitukan kanssa pelastusmatkalle. Matkalla tulee kohdattua niin sapelihammastiikeriä kuin jättiläismäisiä petolintuja - puhumattakaan kaikenlaisista hassuista heimoista.

Jokin tuossa vain mätti ja pahasti - mm. ajan kulusta ei saanut minkäänlaista otetta. Tyypit tarpoivat lumisista maisemista trooppiseen viidakkoon ja sieltä aavikolle ikään kuin parissa päivässä, siltä se ainakin näytti. Mutta elokuvateatterista ei sentään poistuttu vihaisina, sillä leffan älyttömyyksille sai kyllä nauraa makeasti. Se ei varmaan ollut ohjaajan (Roland Emmerich, jonka aikaisempia töitä on mm. Independence Day) tarkoitus.

Minähän en yleensä mutise leffojen historiallisesta autenttisuudesta, koska elokuva on aina elokuvaa, mutta tämä pisti silti vähän miettimään, että nyt on sekoitettu eri aikakausia oikein sydämen kyllyydestä. En nyt ole täysin varma asiastani, mutta minulla on sellainen kuva, että dinosaurusten jälkeen eläneet ylisuuret petolinnut eivät sentään olleet ihmisten aikalaisia. Enkä myöskään usko, että esihistoriallisilla ihmisillä oli valkaistut hampaat. Entä oliko muka jousipyssyt keksitty 10.000 e.Kr.?
Häpeäkseni on pakko tunnustaa että olen unohtanut suuren osan siitä, mitä arkeologian kursseilla joskus opin... pitäisi varmaan kaivaa vanhat kirjat ja muistiinpanot esiin...

Kaksi mammutinhammasta viidestä.

2 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Ketähän ovat ajatelleet kohdeyleisöksi? Kotona 8-vuotias (tytär)sanoi mainoksen nähtyään, että "wau!", 12-vuotias ei ollut kovin kiinnostunut. Olisiko pojille suunnattu enemmän? Vaikea jotenkin kuvitella kuka tätä elokuvaa tosissaan hehkuttaisi...

-Anne- kirjoitti...

Kohdeyleisö mietityttää minuakin. Elokuva on k-13. Tottakai tuollaiset mammutit sun muut innostaa lapsia, olisivat jättäneet väkivallan pois, niin se olisikin lapsille sopiva.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails