lauantaina, maaliskuuta 22, 2008

Kössi Kenguru lautasella

Me Pulla-Armaksen kanssa nautimme jonkinlaisen pääsiäisaterian jo eilen.
Alkuruuaksi tein lämmintä avokadokeittoa:

Keittoon tulee avokadoja, kasvislientä, valkosipulia, purjoa ja ranskankermaa. Hyvin maukasta, ja erittäin täyttävää.

Pääruoaksi päätimme kokeilla jotain eksoottista: kengurua.


Eipä ole ennen tullut pussieläintä syötyä. Raaka kengun liha oli hyvin tummaa, ja minulle tuli tuoksusta melkein mieleen raaka maksa. Maustoin lihan erään netistä löytämäni ohjeen mukaan juustokuminalla ja kardemummalla, mikä oli aika jännä yhdistelmä. Liha itsessään oli hyvin mureaa, eikä maistunut millekään aikaisemmin maistamalleni elukalle. Ei se silti mikään uusi suosikkini ole - kyllä karitsanliha vielä vie voiton. Sitä aiommekin syödä vielä maanantaina.

Kengun lisukkeeksi tein vanhan suosikin: yrteillä maustettuja uunikasviksia. Toimii aina. Ja kastikkeena oli lämmin sinappikastike.

6 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Kylläpä herahti vesi kielelle, varsinkin viimeisestä kuvasta; kasviksista. Osaisikohan sitä tehdä kengurun lihaa.. Kokeilla voisi.Voi olla, että lapset suhtautuisivat aika tunnepitoisesti asiaan. Oma suosikkini on poro. Kiitti vinkeistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kengurua! Mistä kummasta sitä saa ostaa, pakastealtaastako? Strutsinlihaa muistan nähneeni, mutta kengurua en sentään :)

Anonyymi kirjoitti...

Strutsi on eksoottisinta lihaa, mitä olen maistanut ja se oli tosi pehmeää ja mureaa. Kengurunliha kuulostaa sitkeältä, muttei ilmeisesti sitten olekaan. Hauska joskus kokeilla jotain ihan uutta, vaikken menisi mitään nilviäisiä tai hyönteisiä syömään, sen verran ne ällöttävät.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

-Anne- kirjoitti...

Sooloilija: Ei se vaikeeta ollut - käytin lihaa nopeasti paistinpannulla, sitten pistin sen uuniin kasvisten kanssa. Eikä sen tarvinnut edes olla kovin kauan uunissa.

Henna: Juu, paikallisen Anttilan yhteydessä olevan K-supermarketin altaasta löytyi, ja löytyi myös antilooppia, strutsia, piisonia yms eksoottista.

Iines: Juu, hyönteiset jätän minäkin väliin. Rapeat torakka-alkupalat eivät ihan houkuttele...

Olli kirjoitti...

Että kengurua.. kaikkea sitä. Miten sitä voi syödä, kun on niin söpön näköinen elukka..? Alligaattoria kyllä söis eikä itkettäis yhtään..

-Anne- kirjoitti...

Olli: Kyllä vähän kirpaisi kun ajattelin Australian aroilla iloisesti pomppivia kenguja... Minä kun säännöllisin väliajoin mietin, että pitäisikö eettisistä syistä ryhtyä kasvissyöjäksi. Mutta lihansyöjän vietit vievät aina voiton.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails