lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Suosittelen kirjoja

Helmikuussa kirjoitin mielipiteeni leffasta Arn - temppeliritari. Tällä viikolla kävin katsomassa jatko-osan, Pohjoinen valtakunta. En tämänkään jälkeen pomppinut innosta. Kerronta oli hidasta ja paatostäytteistä. Jos välistä oltaisiin poistettu turhia kliseisiä tunnelmakuvia, leffaan oltaisiin saatu mahdutettua enemmän tapahtumia joita siitä nyt on jätetty pois.

Lisäksi elokuvantekijät ovat nuoleskelleet liikaa ulkomaisia katsojia: hiustenpidennyksiä, valkaistuja hampaita jne... ja minua ärsytti vieläkin se, että punatukasta on tehty blondi, mistä rähjäsin viimeeksi. Leffa antoi mielikuvan wannabe-Hollywoodleffasta, joka ei kuitenkaan yllä ihan perille saakka. Siitä oltaisiin voitu tehdä niin paljon parempi.

Kolme temppeliritarikilpeä irtoaa kuitenkin, koska alkuperäistarina on sen verran hyvä. Annoin edelliselle näköjään jopa kolme ja puoli, mutta nyt kun olen nähnyt senkin uudestaan, totean että kolme olisi ollut oikea määrä.

Lukekaa mieluummin kirjat.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin myös katsastamassa Pohjoisen valtakunnan viikko takaperin. Sekä nyt että ensimmäistä elokuvaa katsoessa olin onnellinen siitä, että kirjojen lukemisesta on jo ehtinyt vierähtää melkoisesti aikaa. Yksityiskohdat olivat haihtuneet mielestä, eikä tullut tiirattua elokuvaa haukan silmin, virheitä ja epäloogisuuksia etsien. Mainitsemasi punatukkaisen blondiksi muuttaminen häiritsi kyllä kuitenkin!

Ylivalkoisiin hampaisiin kiinnitin myös huomiota häiritsevänä yksityiskohtana. Eihän elokuvan kuvaamaan aikaan ollut vielä hammasharjaakaan keksitty! ;)

Mielestäni elokuva oli hyvä, mutta ei mitenkään huikea.

-Anne- kirjoitti...

Juu, minulla oli kirjat aivan liian hyvin mielessä, se varmaan haittasi.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails