keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Tästä se sitten lähtee


Tänään tuli vietettyä muutama tunti Bauhaus-IKEA-akselilla, ja se tuntuu nyt jaloissa. Bauhausista hain läjän värilastuja jotta pääsen kunnolla fundeeraamaan tulevia värejä. Jonkinlainen terrakotta olohuoneessa lienee kyllä jo selviö, mutta muut huoneet....

IKEA:ssa oli näin keskiviikkoiltana ihanan väljää, ei tarvinut tungeksia eikä jonottaa kahvilassa. Joo, toki on käytävä haukkaamassa pala daim-kakkua, eihän se muuten ole kunnon IKEA-reissu. Totesin että sänkyäni en osta ainakaan tuolta, sillä IKEAsta ei löydy 120 cm leveitä petejä. Täytyy siis lähteä kiertämään muita lähiseudun mööpeliputiikkeja. Olen todella uuden sängyn tarpeessa, sillä tuo nurkassa seisova vanha sälepohjainen ja vaahtomuovipatjainen rötiskö on kohta 20 vuotta vanha - ostin sen aika pian Suomeen muuttoni jälkeen. (Ja nyt yhtäkkiä tajusin kuinka vanha itsekin jo olen! Apua!)

Mikäli muuton jälkeen vielä jää rahaa, voisin kyllä harkita tuolta ruskeaa nahkasohvaa, löytyi parikin vaihtoehtoa, joista toinen oli vielä melko passeli hinnaltaan. Kyseessä olisi siis hyvin selkeälinjainen, kantikas sohva, ei mikään muhkea nahkasohva, sellaisesta en oikein pidä. Muistuttaa liikaa lapsuudenkodin sohvaa, eikä sovi muutenkaan tyyliini.

Mutta ne mööpelit saavat vielä odottaa, ensin täytyy saada väriä pintaan. (Siihenkin on vielä kuukausi aikaa, mutta kannattaa valmistella ajoissa...)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sä olet varmaan käynyt samaan aikaan Ikeassa kuin vanha työkaverini. Hän sanoi, ettei ollut kovinkaan paljon ihmisiä liikkeellä ja ne vähätkin ostivat aika vaatimattomia ostoksia.

Hyvännäköisiä värejä, kyllä sä niistä löydät sopivat omaan asuntoosi!

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails