sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Kolmiulotteisia monstereita


Kävin tänään elokuvissa katsastamassa uutta 3D-tekniikkaa. Leffana oli Monsters vs Aliens, dubbaamattomana tottakai.

Sanoisin että tuo oli ehkä kolmen ja puolen tähden arvoinen - monsterit olivat hauskoja, mutta ai että kun minä inhoan sitä että ihmisistä tehdään isosilmäisiä nukkeja! Positiivista oli että ääninäyttelijöiden joukosta löytyi kaksi suosikkiani: Hugh Laurie ja Kiefer Sutherland - tosin Kieferin ääntä ei tässä voinut sanoa hunajaiseksi.

3D-efektit olivat ihan kiinnostavia. Alkuunsa silmäni meinasivat väsyä, ennenkuin tottuivat, mutta fokusointi sujui lopulta ilman pinnistystä. Ne lasit ovat kylläkin hieman kovat ja epämukavat - nenänjuureni kipeytyi alta aikayksikön. Onneksi olin laittanut piilarit - ei varmaankaan olisi ollut mukavaa jos nenällä olisi ollut vielä toiset kakkulat.

Odotan mielenkiinnolla että tarjolle tulisi joku "oikea" 3-D-elokuva jotta saisin nähdä miten tekniikka toimii elävän kuvan kanssa. Näytettiinhän tuossa joku Jonas Brothers -elokuvan traileri, mutta ei siitä mitään käsitystä saanut. Enkä taida kuulua sen elokuvan kohderyhmäänkään.

P.S. Tuo kuvan taustalla oleva öttiäinen ei sitten ole hamsteri (joksi minä sitä olisin luullut), vaan jonkinlainen hyönteinen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jännä että Kieferin ääni ei ollut "hunajainen". Miehellä kun on hekumainen ääni, Phonebooth leffa lienee todistaa tämän ;O) Kaiken ne onnistuu pilaamaan hmph...

-Anne- kirjoitti...

Minä ihan innostuin kun näin alkuteksteissä Kieferin nimen - mutta sitten se olikin sellaisen punaniskakenraalin roolissa, tuskin tunnistin ääntänsä. Pyh.
No, lohdutuksekseni käyn nyt katsomaan boksilta 24:ää...

Anonyymi kirjoitti...

Jack Bauer listii Monsterit ja alienit alta aikayksikön..

Mari kirjoitti...

Minun on pitänyt jo jonkin aikaa käydä katsomassa tämä, mutta ei ole tullut käytyä. Olen joskus niin saamaton lähtemään katsomaan elokuvia teatteriin, vaikka kotisohvalla katselen niitä tuon tuostakin. Leffapöpi kun olen :)

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails