tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Kuka on Kissaleidi no 293? - Minä!

Internet on ihana paikka.

En muista enää minkä mutkien kautta törmäsin Susan Faye -nimiseen amerikkalaistaiteilijaan. Susanilla on blogi 365 Cat Ladies, missä hän vuoden aikana esittelee kissaleidejä lemmikkeineen. Kuvituksena on ihastuttavia akvarelleja joita voi myös tilata Susanin Etsy-kaupasta. Hän maalaa myös koiria ja muita eläimiä asiakkaan toiveen mukaan, ja asiakas saa itse valita teoksen värimaailman ja tahtoessaan lähettää kuvat kohteista joista käy ilmi otuksen ja omistajan erityispiirteet.

Minä innostuin tilaamaan itsestäni ja Picosta portretin jonka aion ripustaa lukutuolini ylle. Itse tuote odottaa postissa noutamista, mutta sain siitä etukäteen digiversion. Sanoisin että aivan ihastuttava - kuvassa Pico on paksumpi ja minä laihempi kuin todellisuudessa, siispä niin kuin oikeastaan tulisi olla. =)

Sain lisäksi kunnian kertoa hieman Picon ja minun elämästä Susanin blogissa, ja minä olen nyt virallisesti Kissaleidi no 293. =)

Susanilla on myös CafePress-kauppa, ja tästä linkistä voi kurkata hänen realistisemmalla tyylillä maalattuja teoksiaan.

3 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Voi että, jännä juttu, hienoa. Kunhan aikaa on enemmän, käyn katsomassa ja lukemassa kaikki linkittämäsi jutut.

Tiina kirjoitti...

Ihana kuva! Ja ihana tarina tuolla Susanin blogissa. :)

Tintti kirjoitti...

oih! :D

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails