lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Tämä on kamalaa

Otsikolla viittaan tietysti myös viikon ikäviin tapahtumiin Kauhajoella, mutta sitä asiaa en käy nyt vatvomaan.

"Kamalaa" on myös se, kuinka työ haittaa harrastustoimintaa - eli bloggaaminen ja blogien seuraaminen on viime aikoina jäänyt taka-alalle. Istun koko päivän tietokoneen edessä, joten se ei ole tuntunut niin houkuttelevalta enää illalla. Lisäksi olen rampannut siellä jumpissa, mikä sekin vie aikansa.

Viime viikonloppunakaan en ehtinyt saada mitään kirjoitusta tai lukemista aikaiseksi, koska oli saunailtaa, tuparia sun muuta menoa. Tänäänkin oltaisiin lähdössä baanalle, katsomaan paria stand up -esitystä. Ensi viikonloppu näyttää vapaalta, mutta sitä seuraavana pitää lähteä maisterijuhliin - onpas elämäni yhtäkkiä muuttunut kiireiseksi ja sosiaaliseksi.

Yritän kuitenkin löytää aikaa myös blogimaailman touhuihin. Tällä kertaa lopetan tähän, ja kuvaan viime sunnuntain Turun päivän ilotulituksesta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuttua kaikille työssäkäyville - ja pistää välillä pohtimaan, pitäisikö lopettaa bloggailu tai työssäkäynti. =(

Sait tosi hienon kuvan ilotulituksesta!

Anonyymi kirjoitti...

Olipas kerennyt vierähtää aikaa siitä kun viime kerran sinun suomenkieliselle blogille eksyin! Ja juuri tämä työnjälkeinen uupumus minunkin (teko-)syynä..

Hyvinkö viihdyt työssäsi muuten?

-Anne- kirjoitti...

Iines: Toivottavasti löydämme kultaisen keskitien, jossa aikaa löytyy molemmille...

Haydee: kiva kun tupsahdit pitkästä aikaa - ruotsinkielisellä puolella on nykyään vielä hiljaisempaa kuin täällä...
Ihan hyvin töissä on mennyt toistaiseksi - saan touhuta omaan tahtiini..

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails