lauantaina, lokakuuta 25, 2008

Kissat ovat herrakansaa

Kävin torstaina silakkamarkkinoilla haistelemassa ihania savustustuoksuja. Mukaan lähti savukampela (niissä ei kyllä ole paljoa syötävää), vesirinkeleitä ja oikein viipurinrinkeli. Picolle innostuin ostamaan silakkafileitä - mikä tietenkin kostautui.

Katti nassutti ihan hulluna silakkaa, eikä tuntunut saavan tarpeeksensa. Eilen fisut loppuivat ja annoin iltaruuaksi kissan tonnikalaa. Pico katsoi kuppia, kääntyi kannoillaan ja tuhahti mennessään. Hetken päästä katti istui keittiön lattialla tuijottamassa sohvalla istuvaa emäntäänsä, joka ei tajunnut antaa kunnon ruokaa. Tuijottakoon vaan, ajattelin minä - kyllä se yön aikana kummiskin antaa periksi ja syö tonnikalaa (joka muuten on aiemmin ollut herran suurta herkkua).

Vaan näin ei käynyt. Aamulla herään siihen kun katti istuu vatsallani ja naukuu vaativasti. Siitä tuli ihan mieleen tämä video. Hätistin otuksen pois ja yritin jatkaa uniani, mutta turhaan. Hetken päästä katti on taas herättelemässä minua siinä toivossa että antaisin silakkaa. Joten ei auttanut muu kuin nousta. Lienee turha kertoa, että tonnikala oli täysin koskematonta.

En jaksanut lähteä markkinoille hakemaan lisää silakkaa, koska siellä oli tänään ihan kamala tungos, eikä ruokakaupassa ollut lainkaan silakkaa. Joten ostin possun kieltä, mikä on viime aikoina ollut Picon mielestä ehdoton ykkönen. Vaan eipä sekään enää maistu!

Hulluksihan tässä tulee. Seuraavaksi taidan hankkia koiran - ne ovat kiitollisia mistä tahansa mitä niiden kuppiin pistetään. Ainakaan en ole koskaan kuullut krantusta koirasta.


Fierce


Ainiin, pitää vielä kertoa kuinka eräänä iltana kuulin eteisestä ihmeellistä ynähtelyä - kun menin katsomaan minua odotti hupaisa näky: Pico oli tunkenut päänsä pieneen paperipussiin ja jäänyt nalkkiin. Surkimus. Enpä enää taida jättää pusseja lojumaan ympäriinsä.

4 kommenttia:

annekk kirjoitti...

Jos et ole kuullut krantusta koirasta, niin nyt kuulet. Meidän Jymy on sellainen.
:-)

-Anne- kirjoitti...

Oho, no se on kyllä ensimmäinen!

Sooloilija kirjoitti...

Kissat kyllä osaavat nirsoilun ja diivailun..Osaavat myös hyvin tuoda pelkällä katseellaan esiin tunteensa esim. ruokakupilla.

Meilläkin on kissa haistellut paperista karkkipussia ja metsästänyt muutamaa irtokarkkia niin, että pää on jäänyt pussiin jumiin..Se oli hupaisa näky!

Mahtava tuo kuvasi!

-Anne- kirjoitti...

Sooloilija: Kiitos. Tuo uusi kamera on sen verran nopea että sillä ehtii ikuistaa haukotuksenkin. Vanha oli niin hidas, että siitä ei olisi tullut mitään.

LinkWithin

--- Related Posts with Thumbnails