Olen sairaspäivien ratoksi katsellut elokuvia. Vihdoin sain vuokrattua sen niin paljon hypetetyn viimeisimmän Batmanin. Vaikkeivät Batmanit ole suosikkielokuviani, pidän jotenkin niiden tummanpuhuvastas tunnelmasta. Muistan kun ensimmäinen leffa oli ensi-illassa joskus 80-luvun loppupuolella. Silloin leffateatteriin mennessä saimme tölkillisen Batman-colaa ja pinssin, joka minulla varmaan on vielä jossain tallessa.
Mutta sitten Yön ritariin: Sinänsä tarina oli ihan hyvä, mutta leffa oli aivan liian pitkä. Turhaa rymistelyä olisi kyllä voinut vähentää, niin olisi pituuskin lyhentynyt. Christian Balea katsoo kyllä enemmän kuin mielellään, ja tämä onkin suosikki-lepakkomieheni, mutta minua hieman ärsyttää se teennäinen Batman-ääni. Itse asiassa edellistä leffaa katsoessani rupesin hihittämään kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Toki on loogista että Wayne muuntaa ääntään nahkasiiven roolissa jottei häntä tunnisteta, mutta se kuulostaa jotenkin naurettavalta.
Etukäteen olin hieman epäluuloisesti miettinyt että onko Heath Ledgerin roolisuoritusta kehuttu niin vuolaasti tämän kuoleman takia. Mutta pakko myöntää että se oli leffan parasta antia. Jos en olisi tiennyt kuka maskin takana on, en ihan heti olisi osannut arvata Heathiksi. Tämän Jokeri oli hienolla tavalla häiritsevän mielenvikainen, paljon synkempi kun Jack Nicholsonin aiempi tulkinta.
Toinen katsomani elokuva oli Jali ja suklaatehdas - elokuva, jota en taatusti olisi vilkaissut ellei siinä olisi ollut Johnny Deppiä eikä ohjaajana Tim Burtonia. Se oli muuten pelottava leffa. Deppin Willy Wonka -hahmo oli jotenkin häiritsevä, ja ne pienet Oompa Loompa-ihmiset vasta pelottavia olivatkin, suorastaan vastenmielisiä. Jos olisin lapsena tuollaisen nähnyt, olisin taatusti saanut jonkinasteisia traumoja. Puistatus sentään. Depp teki kyllä jälleen loistavan roolisuorituksen omituisena friikkinä, ja olihan leffa visuaalisesti näyttävä, mutta ei ihan minun heiniäni. Mutta sitä katsoessa rupesi tekemään mieli suklaata....
Tim Burton kuulemma työstää parhaillaan Liisa Ihmemaassa -elokuvaa, mitä odotan jännityksellä. Siinä tullaan näkemään (tai ainakin kuulemaan, tuo kai tehdään osittain animaationa) monia näyttelijäsuosikkejani: Burtonin luottonäyttelijät Johnny Depp ja Helena Bonham-Carter, Alan Rickman ja Stephen Fry. Sitä joudumme kuitenkin odottamaan ensi vuoteen.
3 kommenttia:
Olen aika paljon samaa mieltä molemmista mainitsemistasi elokuvista.
Batman oli liian pitkä, takaa-ajokohtauksia liikaa. Ja jossain vaiheessa juonikin rönsyili liikaa. Mutta Heath oli aivan uskomaton. Siinä roolissa oli kaikkea: karmivuutta, pahuutta, mutta myös aavistus huumoria.
Maggie Gyllenhaalkin oli hyvä roolissaan.
Mutta eilen tv:ssä tullut Jali on kyllä ihmeellinen elokuva; siis kummallinen. En tiedä miten suhtautua siihen. Lähetysaikakin oli tarkoitettu aikuisille, mutta meillä molemmat lapset ovat sen aiemmin nähneet. Nyt eivät halunneet sitä enää uudestaan katsoa. Johnny Deppiähän ei oikeastaan edes tunnista siitä. Elokuvassa on monia vastenmielisiä piirteitä, mutta se pikkupoika on paras hahmo. Hyvä näytteljä.
Minä en taas oikein lämmennyt Maggielle - en osaa täsmälleen sanoa mikä mättää, minulla on sama ongelma esim. Gwyneth Paltrown kanssa.
No ihan en fanita minäkään Maggieta, veljeään sitten senkin edestä.
Olen ollut huomaavinani, että hänellä on maneereita, jotka toistuvat kaikissa hänen elokuvissaan, ja se on se puhetyyli ja kävelytyyli; raukea ja vähän diivamainen..
Gwynethistä samat ajatukset. Maneerit häiritsevät joskus liikaa..
Lähetä kommentti