I'm back!

Loma oli ja meni, ja nyt olen ollut jo viikon verran töissä. Voi tätä kurjuutta, kun voisi istuskella jokirannassa lattemukin tai viinilasin kanssa. Mutta ei auta kuin taipua kohtaloonsa, ja olla onnellinen siitä että vielä on töitä.

Nettitauko jatkui sitten läpi loman (no, kävin mä naamakirjassa...), yritin hieman hillitä tätä tietokoneella istumista, kun se selkäkin vihoitteli - puhumattakaan siitä miten jäykät niskani olivat kun niiden ällöhelteiden takia joutui pitämään ikkunoita auki ja tuuletinta puhaltamassa, ilmeisesti olen sitten herkkä vedolle.

Turusta en viiden lomaviikon aikana poistunut - eikun taisin kyllä käydä Raision puolella ostoksilla. Onhan se jotain.

Loman mieleenpainuva huippuhetki oli tietysti John Malkovichin näkeminen syljenkantaman etäisyydeltä, tai itse asiassa lähempääkin. Meillähän oli Infernal Comedyyn talon parhaat paikat, jotka ensinnäkin olivat eturivin absoluuttisessa keskipisteessä ja todella lähellä lavaa, ja toiseksi Malkovich ei pysynytkään koko ajan lavalla, vaan tuli tallustelemaan siihen meidän jalkojemme juureen! Ei siinä voinut kuin tuijottaa suu auki kun näki mestarin työssään - sehän oli melkein kun telkkaria olisi katsonut kun tuolta etäisyydeltä näki kaikki pienimmätkin ilmeen värähdykset ja hikipisarat. Ja pidin minä itse näytelmästäkin - monologi oli viihdyttävä, musiikki upeaa (+ orkesterissa muutama kappale silmäkarkkia) ja sopraanot taitavia. Ja turkulaisethan tykkäsivät kun mukaan oltiin ympätty myös Kakola-viittaus.

Juutuupista löytyi tämmöinen videokollaasi:



Kesän ei-toivotuin tapahtuma taas oli se, kun eräänä iltana/yönä istuskelin kaikessa rauhassa telkkaria katsomassa, ja yhtäkkiä pääni ylitse lepattaa jokin yökköstä isompi kammotus. Myönnän että panikoin ja säntäsin vessaan piiloon. Oven raosta kurkin ja huomasin otuksen lentelevän edestakaisin makuuhuoneen ja olkkarin välillä. Kun hetken päästä uskaltaudun piilostani, huomaan että olohuoneen verhossahan roikkuu pesunkestävä lepakko! Seuraava huolenaihe oli että kuinka ihmeessä saan tuon nahkasiiven ulos. Tämän siunatun internetin ansiosta opin, että paras tapa on sammuttaa valot ja jättää ikkunat auki, niin lepakko todennäköisesti lähtee itsestään tiehensä. Minä siis tein niin ja sulkeuduin itse Picon kanssa makuuhuoneeseen - kyllä se aamuun mennessä sitten oli poistunut. Hieman olin huolissani siitä että mahtaakohan se roikkua jossain eteisen vaatteissa, mutta ei onneksi. Mutta käyntikorttinsa se oli jättänyt pienen lepakonkakan muodossa. Kyöks. Samaa kokoluokkaa kuin hiiren jätökset, sanoisin. Tuossa episodissa oli minulle vähän turhan paljon jännitystä, kuvaakaan en uskaltanut ottaa kuin etäisyydeltä, joten ei tuosta paljon selvää saa, mutta onpas todiste kummiskin, ei ole mätäkuun juttu:

Muutama elokuvakin on tullut katsottua, mutta niistä enempää jossain toisessa postauksessa. Sen voin tässä kuitenkin sanoa että Inception tuli viime perjantaina katsottua ja se oli mielestäni vallan mainio. Joku jossain vertasi sitä vaikeaan sudokuun, mutta ei se minusta niin vaikea ollut... sudokuista tulen huonolle tuulelle, leffasta en tullut.